maanantai 15. lokakuuta 2018

Meikkipöytä 2014 vs 2018

Mukavaa uutta viikkoa! Mä selailin tuossa kesällä mun vanhoja alkuaikojen postauksia läpi ja törmäsin silloin tähän uuden meikkipöydän esittelyyn. Tuo postaus oli omalla tavallaan aika pysäyttävä, sillä neljässä vuodessa tapahtunut muutos on aika valtaisi. Tän päivän postauksessa vertaillaan siis mun meikkipistettä ja meikkikokoelmaa neljän vuoden takaiseen. Voitte käydä katsomassa tuosta vanhasta postauksesta enemmän kuvia mun sen aikaisesta kokoelmasta, en tähän postaukseen laittanut kuin yhden kuvan sieltä. Muuten tästä olisi tullut ihan liian pitkä.


Syksyllä 2014 tilanne näytti siis tältä. Olin juuri saanut uuden meikkipöydän ja yhden Alex lipaston, jossa säilytin meikkejäni. Kokoelmani oli hyvin maltillinen, olin innostunut meikkaamisesta vasta vuotta aikaisemmin ja opettelin pikkuhiljaa. Kuvat olen tainnut ottaa kännykän kameralla huonossa valaistuksessa. Silloin haaveilin kunnon meikkipeilistä pallovaloineen, sama haave on edelleen mielessä, mutta sille ei vaan ole tullut tilaa eikä aikaa. Meikkaan edelleen tuon saman vanhan peilin ja pikkulampun avulla.


Syksyllä 2018 voisi ehkä sanoa, että homma on lähtenyt lapasesta? Mun kosmetiikkainnostus vaan jatkoi kasvamistaan ja kasvamistaan eikä loppua ole näkyvissä. Kuitenkin nämä kuvat pisti miettimään mistä on tultu ja mihin ollaan menossa. Onko tässä järkeä? Ehkä ei, mutta myönnän, että meikit tuottaa mulle suurta mielihyvää, järjetöntä sellaista. Mun pöytäni on lähes aina kaaoksen vallassa, vaikka kuinka yritän pitää sen siistinä. Tavaraa on vaan liikaa eikä kaikki mahdu laatikoihin. Pöydän alle on tullut uusi Alex lipasto ja tämän lisäksi mun tuolin takana on vielä kolmas leveän mallinen Alex, joka ei näissä kuvissa edes näy. 


Tiedostan, että mulla on kosmetiikkaa enemmän kuin yksi ihminen tulee ikinä tarvitsemaan, mutta onko se sitten niin väärin? Jos joku asia tekee sut onnelliseksi eikä vahingoita muita ihmisiä, niin miksi siitä ei saisi nauttia? Neljässä vuodessa mun kokoelmani on monikertaistunut, mutta voin sanoa, että muistan ainakin 95% mistä ja milloin mikäkin meikki on mulle tullut ja suurella osalla näistä on jonkinlainen merkitys, tunneside. Kuulostaa hassulta, mutta niin se vaan on. Meikkaaminen on rakas harrastus, siinä missä joku muu nauttii vaikka ratsastuksesta. 


Vuonna 2014 mun sivellinkokoelma olisi mahtunut 1-2 purkkiin, nyt niitä tarvitaan huomattavasti useampia. Kuitenkin kaikki näistä on käytössä. Mä en ole siinä mielessä ikinä ollut mikään hamstraaja, että jos jotain en käytä, laitan sen kiertoon. Mä siivoan mun kokoelmaa jatkuvasti ja annan meikkejä ja siveltimiä, joita en käytä ystäville ja tuttaville. En näe järkeä siinä, että säilyttäisin tavaraa vaan säilyttämisen ilosta.


Huulipunat mä haluan edelleen pitää esillä ja pystyasennossa. Nykyään se tuottaa vähän hankaluuksia kun tila alkaa loppua kesken ja nämä lokerikot saa pöydän näyttämään epäsiistiltä. En vaan ole keksinyt järkevämpää ratkaisua vielä, sillä ainakin nestemäiset huulipunat olisi hyvä säilyttää aina pystyasennossa. 


Mulla on edelleen käytössä samoja Ikean lokerikkoja kuin neljä vuotta sitten. Jokaisessa vetolaatikossa on omat juttunsa ja näihin lokerikkoihin on ollut näppärä säilöä pieniä tuotteita. Kuten tässä laatikossa mulla on aurinkopuuterit, poskipunat ja korostuspuuterit. Tai ainakin osa niistä. 


Yhdestä vetolaatikosta löytyy kaikki mun kasvopaletit, joita onkin kertynyt melko paljon. Mä rakastan kasvopaletteja ja niistä onkin tosi vaikea luopua, minkä vuoksi kokoelma näyttääkin aika suurelta. Kuitenkin täältäkin lähtee aina silloin tällöin tavaraa kiertoon, jos totean, etten ole jotain käyttänyt pitkiin aikoihin.


Luomiväripaletit säilytän pääasiassa tässä yhdessä vetolaatikossa. Lisää löytyy siitä leveästä Alex lipastosta, mutta tässä kuitenkin ne mitä pääasiassa käytän. Luomiväripaletit on mun toinen heikko kohta ja niitä on kertynyt myös paljon, niistä tosin osaan myös luopua tarpeen vaatiessa. 

Mä en oikein tiedä mikä tämän postauksen pointti oli, muuta kuin se, että huomasin itse miten valtava muutos on tapahtunut muutamassa vuodessa. Olen ollut aikeissa aloittaa meikkikokoelma postaukset uudestaan, mutta en oikein tiedä mistä lähteä liikkeelle. Haluatteko nähdä yhden ison postauksen vai tuotteet jaoteltuna eri kategorioihin? 

Löytyykö teidän joukosta muita meikkien keräilijöitä? :)

Love, Mari

26 kommenttia:

  1. Ei todellakaan ole väärin kerätä meikkejä ja kosmetiikkaa! Jokainen saa tehdä just niin kuin itse tykkää ja harrastaa just niitä asioita, mistä itse nauttii. Mun mielestä on aika surullista, että kosmetiikkaharrastukselle joutuu aina antamaan erityisperusteluja niin kuin se olisi mitenkään sen erikoisempi harrastus kuin postimerkkien keräily tms. Aivan ihana kokoelma sulla ja nauti siitä<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielessäni tiedostan tuon ja olen itse samaa mieltä, mutta jostain takaraivosta tulee aina se tarve "selitellä" ja perustella harrastustaan :/. Toivottavasti vielä jonain päivänä näin ei ole.

      Poista
  2. Onpas sulla paljon meikkejä :) Ihana kokoelma! Multa löytyy yksi pieni meikkipussi ja "irtosiveltimiäkin" tasan yksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, onhan näitä kertynyt :). Yhdessä meikkipussissa on kyllä ihan varmasti riittävästi yhdelle naiselle, mä olen vaan hurahtanut tähän maailmaan :)

      Poista
  3. Miten suloinen tuo sun meikkipiste olikaan vuonna 2014! :D Mä jotenkin luulin, että sä oot aina ollut yhtä hullaantunut meikkeihin! :) Mulla tää innostus alkoi jo nuorena tyttönä ja mennyt aika lailla toisinpäin, eli nykyään teen paljon harkitummin uusia meikkihankintoja kuin ennen, jolloin oli saatava jokainen uus Diorin paletti :D Toki nykytilanteeseen vaikuttaa sekin, että bloggaajana pr-näytteitä kertyy ja se osaltaan kasvattaa tavaramäärää. Mutta toisaalta käyn myös säännöllisesti tavaraa läpi ja laitan sitä eteenpäin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, joo mä katoin ihan samaa, oli vähän eri meininki silloin. :D Mun innostus alkoi syksyllä 2013 pikkuhiljaa kun löysin Youtubesta meikkivideoita. Siihen asti elämäntilanne oli sellainen, ettei ollut oikein edes mahdollisuuksia meikata niin en miettinyt koko asiaa. Hiljalleen rakastuin tähän maailmaan ja nyt ollaankin jo ihan täysillä mukana. Muistan kyllä, että pikkutyttönä olin kovinkin kiinnostunut isosiskon meikeistä, mutta jossain vaiheessa se jäi.

      Poista
  4. Mie oon aatellu et mul on liikaa meikkejä, mut näitä kuvia kahtossa minun kosmetiikkakokoelmani on vielä hyvin pieni tähän sun kokoelmaan verrattuna. :D :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokaisella on omanlaisensa kokoelma, pääasia että se tuntuu itsestä sopivalta ja saa aikaan hyvän mielen :D. Hyvä jos mun kokoelma sai sulle olon, ettei se oma olekaan liian iso :P

      Poista
    2. Jep, niinhän se on. Oon entisestään pienentäny meikkivarastoa, varsinkin luomivärien osalta, ehkä. :D Mulleki on tulossa oma meikkauspiste, elokuun alussa (mulla on yks loma viikko silloin ja samalla viikolla tulee veronpalautukset) käydään Ikeassa shoppailemassa. :) Sellanen pöytä missä on se peili itessään, nostetaan vaan kansi ylös. :) Jonkilaiset valotkin kuulemma, ei oo vielä varmaa mistä ostetaan ja minkälaiset. :) Ja tietysti tuoli/jakkara, ei sitä seisaaltaan oikee pöydän ääressä onnistu meikkaaminen. :D Mut on se ihanaa saada kunnon oma naisellinen keidas, minkä ääressä meikata. :) Ja saa omat rojut kylppärin kaapista sekä laatikoista veke avomiestä häirihtemästä. :D

      Poista
    3. Oi vitsi, oman meikkipisteen kasaaminen on kyllä niin hauskaa puuhaa! :) Ja mun mielestä jokainen nainen ansaitsee oman hemmottelunurkkauksensa ;). Hauskaa shoppailua!

      Poista
  5. Hurjan kiva postaus! Musta on jotenkin aina surullista, kun kauneusbloggaaja joutuu tavallaan selittelemään meikkiensä/muun kosmetiikan määrää siitä kirjoittaessa. Ja siis itse teen ihan samaa, mutta onhan se nyt oikeesti surullista, ettei kaikki suostu ymmärtämään (selityksienkään jälkeen), että meikit voi olla harrastus yhdelle siinä missä vaikka postimerkkien keräily toiselle. Se on jokaisen oma asia mihin rahojaan haluaa laittaa ja jos meikit ja niiden keräily tuo iloa niin sen ei tosiaan pitäisi olla keneltäkään toiselta pois. Ja jos joku toinen kokee, että on niin ehkä kyseisen ihmisen olisi itse hyvä katsoa peiliin ja miettiä hetken aikaa :D

    Sulla on selkeesti enemmän meikkejä kuin mulla, vaikka multakin niitä ihan kiitettävä määrä löytyy<3 Mä "rauhoituin" tän keräilyni kanssa tossa ehkä pari vuotta sitten aika tavalla ja himmasin uusien tuotteiden ostamisen kanssa ihan kunnolla. Sitä ennen ostinkin sadoilla euroilla kuukaudessa uusia meikkejä enkä mistään vanhasta halunnut luopua. Tällä hetkellä oon enemmän innostunut palettien ja muiden meikkien pannuttamisesta kuin uusien hankkimisesta, mutta kyllä mullekin yhä edelleen tulee niitä hetkiä, kun joku uusi luomiväripaletti vaikkapa houkuttelee ihan liikaa ja se on pakko ostaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Tää jostain syystä kiinnosti mua kovasti kun törmäsin tuohon vanhaan kuvaan. Mä oon samaa mieltä, kenenkään ei pitäisi joutua selittelemään harrastustaan muille. Itse siihen syyllistyn, vaikka tiedostan kyllä ettei pitäisi. Harmillista, mutta kuuluu vähän nykyaikaan. Mä oon kyllä ollut nyt tosi iloisesti yllättynyt näistä ihanista kommenteista, odotin, että tulee jotain ihan muuta :) <3

      Mä kun olen innostunut meikeistä vasta siinä 4-5 vuotta sitten, niin mun keräilyvaihe taisi olla pahimmillaan nämä 2-3 viimeistä vuotta. Tänä vuonna olen ostellut huomattavasti vähemmän, jos oma kirjanpito mitään kertoo. Vaikkakin edelleen ostan kyllä paljon :D.

      Poista
  6. Meikkien säilytys on kyllä ongelmallista jos niitä on yhtään "tavallista" enempää. Pöytätilaa kumminkin tarvitsisi, mutta samaan aikaan melkein kaiken pitäisi olla käden ulottuvilla ja se johtaa siihen että pöydän pinta-ala on aivan täynnä kaikkea vaikka miten siivoaisi :D Haluaisin siveltimet pölyltä suojaan (mun meikkipöytä on makkarissa ja siellä on aivan JÄRJETÖN määrä pölyä!!), mutta eihän niitä minnekään laatikon perukoille voi laittaa, kun oikean sudin löytäminen olis hitusen hankalaa. Huoh. Tää nyt vähän menee ohi postauksen aiheen, mutta tulipahan mieleen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Mä seurailen paljon muiden postauksia ja kuvia facebookissa ja yritän poimia ideoita talteen, mutta mitään sellaista kunnon oivallusta ei ole vielä tullut vastaan. Mä oon kanssa miettinyt noita siveltimiä, kun huomaan että keräävät pölyä, mutta toistaiseksi en vaan ole keksinyt niille muuta paikkaa.

      Poista
  7. Todella kivat kokoelmat! Mun mielestä meikkien liiallinen olemassaolo ei koskaan ole väärin, ongelma on vain löytää niille tilaa. Mullakin nyt yksi vedettävä lipasto täynnä organizatoreita jotta saisin ne vaan sinne mahtumaan. Tietysti kannattaa sitten jossain vaiheessa miettiä mitä tarvitsee ja mitä ei, koska helposti huulipunatkin on mennyttä sen paketissa lukevan 6/12/18M jlkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :). Ja mä oon ihan samaa mieltä, ihanaa kun löytyy muitakin meikkeihin "hirahtaneita", jotka ymmärtää :) Mä seurailen ahkerasti noita päiväyksiä, mutta vielä enemmän luotan siihen miltä tuote näyttää, tuntuu ja tuoksuu. Pilalle menneen kyllä tunnistaa.

      Poista
  8. Voisi sanoa, että ero on silminnähtävä :D Mun mielestä on hieno juttu, että kuitenkin laitat kiertoon ja, jos todella käyttää kaikkea eikä kaikki kerry esimerkiksi jätteeksi, niin silloin ei satuta itseään, muita eikä luontoakaan.

    Ja voihan meikkipakkauksiakin uudelleenkierrättää: osa liikkeistä kerää niitäkin ja näinpä mä joskus Pinterestissä aika coolin DIY huulipunahylsyn, jossa oli sisällä usb-muistitikku :D Itselle on verkkokalvolle piirtynyt kuva, jossa oli uudelleenkäytetty parfyymipulloa maljakkona mikä näyttä myös todella kauniille ��

    Mäkin muuten oon jotenkin päätellyt, että oot aina ollut kosmetiikkailija! �� Hitsi, kun itse osaisi meikata kunnolla mut ongelma on lähinnä sellainen, ettei se oo mua varten. Silloin tällöin on ihanaa meikkailla koko naama, mutta nekin kerrat jää ihan pariin-muutamaan kertaan vuodessa :D Mun ainut meikki on yleensä kulmat (jos jaksan) sekä ihan must on huulipuna (eikä sitäkään välttämättä ihan joka viikko vaikka yleistä onkin) ja puniahan sitten löytyy, hahah! Toki nyt on tullut vähän petrattua tässä viime vuosina, kun pr-lahjoiksi tulee ihan liikaa kaikkea ihanaa �� Eli ehkä mustakin kuorituu vielä kunnon meikkailija!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on kyllä, en ollut itse edes tajunnut miten suuri muutos tässä on tapahtunut, ennen kun näin nämä kuvat :D. Tosi kivoja vinkkejä muuten nuo DIY jutut, voisi tehdä joskus vaikka joululahjaksi xD Täytyy alkaa selata pinterestiä jos löytyisi lisää vinkkejä!
      Mä oon tosiaan aika tuore tässä kosmetiikkaintoilussa, mutta sitäkin innokkaampi ja sitoutuneempi :D. Meikkaaminen on niin ihanan terapeuttista. Ja kokeilemalla oppii. Nyt kun katson mun alkuvuosien meikkikuvia niin tulee sellainen myötähäpeä pintaan, vaikka edelleen mulla on paljon opittavaa :P. Mäkään en arkena meikkaa juuri lainkaan, korkeintaan iltavuoropäivinä. Mutta jos meikkaan, meikkaan kunnolla.

      Poista
  9. Hui mikä määrä meikkejä :D Ymmärrän kyllä että jos on rakas harrastus niin miksikäs ei. Meneekö meikit vanhaksi kuitenkin joskus?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harrastus on tosiaan rakas ja tärkeä <3 Välillä tulee vaan istuttua meikkien äärellä ja kokeiltua eri juttuja käsille ja kasvoille. Meikit toki vanhenee, mutta hyvällä huollolla ne pysyy hyvänä pitkään. Puuteriset tuotteet säilyy tietty nestemäisiä kauemmin. Pilalle menneen tunnistaa nopeasti tuoksun muuttuessa tai kun koostumus alkaa muuttua. Mä en onneksi päästä paljoa vanhenemaan, vaan jos en jotain käytä, lahjoitan en ajoissa eteenpäin.

      Poista
  10. Ku luin sun postausta ni tuli mieleen, ettei sun tartte selitellä kosmetiikan määrää. Vaikka mitä teet, niin aina joku vetää herneen nokkaan :) Esittelet vaan ylpeenä kokoelmias ja annat muidenkin ihastella niitä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista <3. Jostain tulee aina se tarve selitellä, vaikka oot ihan oikeassa siinä, ettei pitäisi.

      Poista
  11. Mä halusin vaan sanoa, että ilahduttavaa miten kivoja kommentteja täällä oli. Vaikka itse olenkin kosmetiikan "keräilijänä" tosi minimalistinen, ei ole kiva katsoa miten isomman meikkikokoelman omaava joutuu selittelemään kokoelmaansa jollekin. Nauti rauhassa rakkaasta harrastuksesta ja ole ylpeä siitä, että sulla on elämässä sisältöä joka tuo onnea ja iloa!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon kanssa ollut todella iloisesti yllättynyt tästä vastaanotosta. Ilo huomata, että löytyy näin paljon ihania ihmisiä kaiken sen negatiivisuuden keskellä mitä tuntuu pyörivän kosmemaailman ympärillä :)

      Poista
  12. Ei todellakaan ole väärin! jos se tuottaa sinulle iloa, niin antaa palaa. <3 Sinulla on kyllä kaikki tuotteet ihailtavan hyvässä järjestyksessä. Kiinnitin myös huomion siveltimiin ym, koska hyvillä työvälineillä on suuri merkitys myös meikatessa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana kuulla :) <3 Mä kovasti yritän pitää tavarat järjestyksessä, mutta jotenkin omaan silmään ei vaan koskaan näytä hyvältä :D Hyvät siveltimet on tosi iso osa onnistunutta meikkiä, sen olen tässä vuosien aikana oppinut ja senpä vuoksi sivellinkokoelma on kasvanut aika melkoiseksi.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...