keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

Meikki-keskiviikko; Nudie patootie

Tervehdys ja tervetuloa uuden meikki-keskiviikon pariin :). Tän päiväisessä meikissä testailtiin paljon uusia meikkejä, joista on tulossa lisää juttua lähiaikoina, luomiväripaletista jo heti huomenna. Tässä lookissa ei oikein ollut mitään punaista lankaa, muuta kuin, että halusin testailla uutuuksia ja niistä sitten tuli mitä tuli. Mä tykkäsin lopputuloksesta ja kaikki nämä uudet tuotteetkin ihastuttivat, joten sen puoleen homma meni niinkuin pitikin. 


Ostin vähän aikaa sitten Citymarketista monien kehuman Misshan BB voiteen ja kokeilin sitä ensimmäistä kertaa tässä meikissä. Tuo vaatii vielä vähän testailua, mutta ensivaikutelma oli hyvä. Tulen kirjoittamaan siitä oman postauksen, kunhan olen saanut sitä vielä testailtua jonkin aikaa. 


Kasvoilta löytyy myös toinen uutuus, johon palataan uudestaan vielä myöhemmin. Ostin nimittäin Kathleen Lightsin suosituksesta Smashboxin tämän kesän uutuus contour paletin. The Cali contour oli tässä siis ekaa kertaa kokeilussa ja siihen tykästyin kyllä heti, vaikuttaa todella lupaavalta. 


Myös luomilta löytyy uutuus juttuja, huh huh! Onpa nyt yhteen meikkiin osunutkin paljon uutta. Ostin nimittäin toukokuussa Laura Lee Los Angelesin kaksi luomiväripalettia ja nyt kokeilin ekaa kertaa neutraalia Nudie Patootie -palettia. Paletista on tulossa esittely swatcheineen huomenna, joten jos se kiinnostaa, kannattaa kurkata aamulla uudestaan. 

Silmämeikkiin käytin paletista viittä eri luomiväriä, mattaruskeita luomivakoon, tein puolikkaan cut crease meikin peiteaineen avulla ja painelin taupen sävyistä shimmeriä peiteaineen päälle. Häivyttelin cut crease rajaa hieman pehmeämmäksi ja myös tuo luomivärin shimmer hieman "levisi" ylemmäs, kiitos painavien luomien. 



Huulimeikin pidin tosi neutraalina, kokeilin allure boxissa tullutta Nudestix kynää sävyssä J Mama. Siinä on kevyt sävy, kaunis kiilto ja tuntuu aivan ihanalta huulilla. Tosi kiva huulipuna arkikäyttöön. 

Ihanaa loppuviikkoa murut!

Love, Mari


Meikissä käytetyt tuotteet:

Too Faced - HangoverX primer
Missha - M perfect cover BB cream, No 23
Urban Decay - Naked skin concealer, light neutral
RCMA - no-color powder
MAC - Next to nothing powder
Smashbox - The Cali contour palette

Inglot - eye makeup base
Laura Lee Los Angeles - Nudie Patootie palette
ColourPop - crème gel liner, Honeydude
Marc Jacobs - O!Mega lash volumizing mascara

itCosmetics - Brow power
The BrowGal - The instatint tinted brow gel with microfibres

Nudestix - gel color lip + cheek balm, J Mama

4 kommenttia:

  1. Nudie Patootie kiinnostaa kovasti - tuttu tuben puolelta:) Ihanan kuulas meikki:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ihana paletti, suosittelen :) <3

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...