keskiviikko 6. kesäkuuta 2018

Meikki-keskiviikko; korallinen kesämeikki

Kivaa meikki-keskiviikkoa! Tänään luvassa on jälleen yksi super kesäinen ja hehkuva meikki, josta itse tykkäsin myös tosi paljon. Tässä on käytetty pääasiassa ColourPopin tuotteita, sekä muita vanhoja lemppareita. Ihan erityisen tyytyväinen olin meikkipohjaan, josta tuli todella heleä. Silmämeikki on jälleen kerran tosi tosi helppo, ei mitään kikkailuja, pääasiassa nuo kauniit korallin sävyt. Tekisi kyllä mieli tehdä joku vähän erikoisempi ja jännempi meikki piakkoin, ehkäpä ensi viikonloppuna. 

Käytin meikkipohjaan pitkästä aikaa The Ordinaryn meikkivoiteita, jotka olivat mun viime vuoden suosikkeja. Olin vähän jo unohtanut miten ihanan pinnan ne jättää iholle, nyt oon taas ihan koukussa ja käyttänyt tätä yhdistelmää jo monta kertaa. Käytin meikin pohjalle vielä Lumenen ihonsävyn heleyttäjää, se teki varmasti osansa tuon heleyden luomisessa.


Luomilta löytyy ColourPopin irtoluomivärejä, innostuin pitkästä aikaa leikkimään niillä palettien sijaan. Käytin luomivaossa mattaruskeaa vaaleaa sävyä, sekä paria erilaista korallin sävyä, ulkonurkkaa tummensin mattaruskealla. Liikkuvalle luomelle painelin ihanaa persikkaista shimmersävyä Ready of yacht kostealla siveltimellä, siitä tuli niin kiva!


Kasvoille valitsin myös muita hehkuvia tuotteita, kuten Milanin Luminoso poskipunan, joka on ehkä kaunein persikkainen poskipuna ikinä. Highlighterina toimii ABH:n uusi Amrezy korostuspuuteri, joka tuo kasvoille upean vaalean kultaisen hehkun, joka on kerrostettavissa todella intensiiviseksi.


Huulille päätyi ultra satin lip sävyssä Dohee, joka on jo tosi vanha, melkein pari vuotta! Se on pysynyt hyvänä pitkän aikaa ja koostumus ei ollut vielä muuttunut mihinkään. Sävy on kaunis, vaalea oranssi, ei liian kirkas vaan juuri sopiva käytettäväksi. Tuo sävy huutaa kesää! 

Ihanaa aurinkoista loppuviikkoa murut!

Love, Mari


Meikissä käytetyt tuotteet:

Too Faced HangoverX primer
The Ordinary coverage foundation, 2.0N
The Ordinary serum foundation, 2.1Y
Urban Decay Naked skin concealer, light neutral
Lumene arctic sun skin tone perfector
MAC Next to nothing powder
Urban Decay Beached bronzer, bronzed
Milani baked blush, Luminoso
Anastasia Beverly Hills highlighter, Amrezy
RCMA no-color powder

ColourPop single shadows; The hidden hills, Wait for it, Making moves, Popular demand, Let me explain, Ready or Yacht
IsaDora nude kajaali
Marc Jacobs O!Mega lash volumizing mascara

ABH brow definer, soft brown
Lumene blueberry eyebrow shaping wax
ColourPop ultra satin lip, Dohee

4 kommenttia:

  1. Onpas todella kaunis kesämeikki,melkein vaatis kukkaseppeleen päähän :D ♡

    VastaaPoista
  2. Kaunis meikki! Ja pohja on varsinkin ihanan kuulas <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla :) <3 Pohja oli mun mielestä kanssa tosi onnistunut tässä.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...