keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Meikki-keskiviikko; blushing berries

Moi kaikille ja kivaa meikki-keskiviikkoa! Tän päivän meikissä nähdään marjaisia sävyjä ja paljon uusia meikkejä. Testailin mm. uutta meikkivoidetta ja kasvopalettia. Luettelen kaikki meikissä käytetyt tuotteet tuttuun tapaan tuonne postauksen loppuun, josta voitte ne käydä kurkkaamassa. Mä olen tähän asti ihan vaan luetteloinut ne, mutta kertokaa ihmeessä jos haluatte, että alan myös linkkaamaan niitä teille. 


Aloitetaan vaikka meikkipohjasta, joka onnistui mun mielestä todella hyvin. Siitä saadaan kiittä mun uusinta meikkivoidehankintaa, Dior Diorskin Forever -meikkivoidetta. Olen kuullut ainakin Jaclyn Hillin hehkuttavan sitä niin moneen kertaan, että kun mulle ilmaantui mahdollisuus ostaa se puoleen hintaan, en miettinyt hetkeäkään. Ja hyvä niin, onhan tuo aivan upea meikkivoide! Olen kirjoittamassa siitä ihan omaa postaustaan teille lähiaikoina, joten ei mennä siihen sen enempää.


Tässä meikissä on käytetty myös sitä NARSin highlighterpalettia, jonka esittelin vähän aikaa sitten. Mä olen niin rakastunut siihen, tosi harmi että rengasvalo syö aika paljon noita korostuksia. Testailin myös ekaa kertaa laivalta ostamaani YSL poskipunaa, joka oli sävyltään mun mielestä nappivalinta tähän meikkiin.


Silmämeikki on tehty kokonaan Dose of Colors Blushing berries -luomiväripaletilla. Käytin paletin jokaista viittä sävyä tähän mattalookkiin ja lopputulos on mun mielestä aika kiva, tykkään kovasti noista marjaisista sävyistä ja ne blendaantuivat yhteen tosi helposti. Mitään ihmeellistä tässä ei ole, todella helppo ja yksinkertainen meikki, mutta kuitenkin myös näyttävä.


Ainiin, mulla on myös tuo uusi tausta, mitäs pidätte siitä? Käytän sitä vaan näissä sisäkuvissa rengasvalon kanssa, kun ulkona on liian pimeää kuvaamiseen. Edelleen pidän enemmän luonnonvalossa kuvaamisesta, mutta aina siihen ei vaan ole mahdollisuuksia. 

Suositko silmämeikissä mattaa vai shimmeriä?

Love, Mari


Meikissä käytetyt tuotteet:

Make Up For Ever Step 1 smoothing primer
Dior Diorskin Forever foundation, 020
tarte Shape tape concealer, light neutral
Laura Mercier secret brightening powder
Wet n wild megaglo contouring palette, Dulce de leche
Chanel Soleil tan de Chanel bronzing makeup base
YSL blush volupté, 9 Bohemian
NARS Bord de plage highlighting and bronzing palette

Dose of colors Blushing berries palette
Urban Decay 24/7 glide-on eye pencil
doucce maxlash volumizer mascara
pixi by petra lower lash mascara

NARS Powermatte lip pigment, Just what I needed
Urban Decay The brow box, Honey pot

8 kommenttia:

  1. Ihanan intensiivinen berries-meikki:) Mulle käy sekä shimmer- että mattaluomivärit. Tosin olen enemmän shimmerin käyttäjä nykyisin, koska shimmerit tekee jotenkin pirteämmän vaikutelman.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, pidin itsekin näistä sävyistä kovasti :) Mä käytän kanssa useammin shimmereitä, mutta nämä mattalookit näyttää kanssa tosi kivoilta aina kun niitä innostuu tekemään.

      Poista
  2. Ihanat värit tossa meikissä<3 Mä suosin ehdottomasti enemmän shimmersävyjä! Teen todella harvoin meikkiä pelkkien mattasävyjen kanssa, vaikka toisaalta ei nekään hullummilta näytä silloin, kun sellaisen joskus innostuu tekemään :D Mulla on myös selkeesti enemmän shimmersävyjä kuin niitä mattoja, mikä varmasti vaikuttaa myös siihen, mitä tulee käytettyä eniten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :). Mulla on ihan sama juttu, pääasiassa shimmermeikkejä, mutta mattalookit on tosi kivoja silloin harvoin kun niitä tekee :D.

      Poista
  3. Yleensä käytän aika silmämeikissä jotain kimaltavaa sävyä :) Tuo silmämeikki sopii tosi hyvin sun silmien sävyn kanssa yhteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hohtavat ja metalliset luomivärit onkin aina tosi upeita meikissä :)

      Poista
  4. Oikein kaunis meikki, tuollaiset marjaiset sävyt sopivat sulle upeasti <3 Niin, ja taustakin on kyllä ihana!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...