perjantai 10. maaliskuuta 2017

Maaliskuun Bette box


Tänään päästään kurkkaamaan maaliskuun Bette boxiin, joka oli samalla Betten ensimmäinen bloggaajaboksi. Nämä bloggaajaboksit on aina tosi suosittuja, koska ne sisältävät bloggaajien suosikkituotteita, jotka useimmiten on aika hyviä (vaikka näin itse sanonkin :D). Olisipa vaan mahtavaa olla joskus itse valitsemassa tuotetta boksiin! Vaikka varmasti on näillä bloggaajilla ollut kovat paineet, kaikkia kun ei voi miellyttää ja arvostelu on välillä aika kovaa. Tällä kertaa mukana oli viisi bloggaajaa, joista mulle tuttuja oli kaksi.
Betten saapumisessa kesti hyvä tovi, kun sain sen käsiini vasta keskiviikkona. Huolta herätti myös toimimaton lähetystunnus, mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Tiedän, että monilla muillakin on kestänyt pitkään tässä kuussa, mikä lie ongelma toimituksissa ollut. Tässä kohtaa on kuitenkin pakko antaa kiitosta asiakaspalvelulle! Olin toimimattoman koodin vuoksi yhteydessä Betteen Facebookin kautta ja sain vastauksen todella nopeasti. 


Maaliskuun lappusesta löytyi myös tuttu kasvo, kun @canipupu eli Cosmetic Land -blogin Catarina oli saanut kuvansa lappuun. Mun mielestä tää on tosi kiva idea ja ihanaa bongailla myös tuttuja kasvoja. Jokaisella on siis mahdollisuus saada kuvansa tähän, kun jakaa sen instagramissa hashtagilla #betteday.



Ensimmäisenä mun käsiini tarttui Stay Fresh -blogin Mariannen suosikki, eli Biozellin sävyttävä tyvispray. Kiva tuote ja mulla on tätä yksi jo omasta takaa, harmi vaan, että tämä tuli mulle täysin väärässä sävyssä. Vaalea blondi ei käy mun hiuksille millään tavalla, joten tämä lähtee kiertoon. Tän on tarkoitus sävyttää hiusten juuria ja pidentää näin värjäysväliä samalla kun se tuuheuttaa ja raikastaa hiuksia. Saitteko te tämän oikeassa sävyssä?


Boksin toinen hiustuote on Essie's -blogin Essin suosikki eli Batisten Stylist XXL volume spray. batisten kuivashampoot on ihan lemppareita, joten tosi mielelläni kokeilen myös tätä! Kaikki volyymia tuovat tuotteet on aina tarpeen ja mun edellinen Biozellin vastaava loppui jo jokin aika sitten.

Edit: Joo nyt on hieman hölmö olo. Tämähän olikin se mun vanha suosikkini, josta olen blogissakin puhunut jo moneen kertaan. Tuo esittelyteksti vaan hämäsi :D Mutta iso peukku tälle siis!


Glitz & Glam -blogin Minnan suosikki oli Màdaran exfoliating oil-to-milk scrub. Tämä on muistaakseni tullut myös Jolie boxissa viime kesänä ja mulla on sekin vielä korkkaamatta. Tosi mielenkiintoinen tuote, ei siinä mitään. Oon vaan niin hidas käyttämään kuorinta-aineita loppuun, etten tiedä koska pääsen tähän käsiksi :D. Màdaran tuotteet on pääasiassa olleet aina tosi hyviä kuitenkin ja tämä voisi olla hyvä vaikka matkalle pienen kokonsa puolesta.


Miten niin liikaa? -blogin Elisan suosikki oli myös mun ensimmäinen meikkivoide-suosikkini silloin kun meikkaamisen aloitin. En ole tätä käyttänyt enää pitkään aikaan, mutta yksi tuubi odottelee avaamattomana laatikossa, joten varmaankin korkkaan sen taas pian käyttöön. Muistelen, että tässä oli ihan kohtalainen ja kerrostettava peittävyys ja luonnollinen lopputulos iholla. Valitettavasti sain tästä sävyn fair kun yleensä olen käyttänyt medium sävyä. 


Viimeisenä boksista löytyi tuote, joka on herättänyt paljon ihmetystä ja keskustelua, jopa närkästystä. Idajemina -blogin Ida Jeminan suosikki oli nimittäin miehille tarkoitettu after shave balm. Jokainen youtubea seuraava tietää, miksi tämä tuote oli boksissa. Muiden kohdalla ymmärrän ihmetyksen. Tätä on hehkutettu tubessa jo pitkään aivan loistavaksi primeriksi meikin alle. Muistaakseni koko jutun aloitti Nikkietutorials, jonka jälkeen tästä on puhunut yksi jos toinenkin suosittu tubettaja. Mä kokeilen tätä kyllä suurella mielenkiinnolla! Tuoksu on todella miehekäs, mutta toivottavasti se häviää iholta kuitenkin nopeasti? Yhden huonon puolen löysin tästä jo ihan kokeilematta. Pakkauksessa ei nimittäin ole mitään pumppua tai muuta, vaan sitä pitää kaataa kädelle, jolloin tuotetta tulee väkisinkin todella paljon kerralla.

Kaikenkaikkiaan boksin sisältö oli jälleen kelpo, harmittavasti molemmat sävytuotteet meni mun kohdalla pieleen, mutta varmasti löydän niillekin ottajan. Tämä ei ollut mun suosikkini bloggaajabokseista, mutta mielenkiintoisia tuotteita ja rahoilleen sai vastinetta.

Mitä te piditte maaliskuun boksista?

Love, Mari

13 kommenttia:

  1. Itsekin eilen boxin sain hyppysiini ja ei ehkä saanut hyppimään riemusta kattoon (tässäkin olisi saattanut onnistua jos CC olisi tullut tarpeeksi vaaleassa sävyssä..), mutta ei mielestäni kuitenkaan huonoksikaan voi moittia. Tarkempia fiiliksiä voi tsekata blogin puolelta: https://blingershimmer.blogspot.fi/2017/03/bette-box-maaliskuu-2017.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei missään nimessä huono tosiaan, mutta parempiakin ollut. Betten kaksi ekaa kuukautta oli niin hyvät, että odotukset tälle oli tosi korkeella eikä niitä ehkä ihan täytetty :)

      Poista
  2. Mulle tuli toi tyvispray punaisena, tosin en tiedä oliko sillä vaikutusta että siel profiilissa olin ilmoittanut hiusten väriksi punertavan. Lähti kiertoon. Madaran kuorinnan täysikokoinen versio odottelee mulla kaapissa, tää pieni menee osaksi siskon synttärilahjaa. Cc tuli sävyssä light, olin tyytyväinen, kun mun vajaa purkki on sävyssä medium ja talvi-iholle liian tumma. Tota after shavea on tehnyt mieli kokeilla mut en oo saanut aikaiseksi, musta ihan jees et tuli boksissa. Oon tosin kuullut et pitkään käytettynä ei oo kovin hyväksi iholle mut itse en ees meikkaa päivittäin joten en usko et tulee vaikuttamaan suuremmin... mielenkiinnolla odotan miten toimii! Ja batiste 👌 just hyvä reissukoko!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on kauneusprofiilissa hiusten värinä tumma ruskea ja blondihan sieltä kuitenkin tuli, vaikea sanoa millä perusteella he noita ovat jakaneet. Vähän harmi, että on mennyt niin monella pieleen! En olekaan tuota Niveasta kuullut, mutta hyvä tietää! En itsekään meikkaa joka päivä, joten eipä siitä tarvitse murehtia onneksi, mutta monet muut voisi tuota tietoa tarvitakin.

      Poista
    2. On kyllä harmi että monelle sattunut väärä sävy! Ehkä huomioivat tulevaisuudessa vähän paremmin.

      Poista
  3. Boksi ei missään nimessä ollut huono, olihan siellä kaksi mun luottotuotettakin (lumenen CC ja nivean after shave) mutta on sitä ollut parempiakin! :) ihana postaus ja on kiva että annoit rehellisen mielipiteesti kokonaisuudesta! <3
    www.elinaeveliinaa.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä oli potentiaalia kyllä, mutta valitettavasti mun makuuni jäi vaisuksi, juurikin väärien sävyjen vuoksi. No mutta, ehdottomasti silti parannusta perinteiseen Livboxiin, vaikka Livin bloggaajaboksit oli aina tosi hyviä :)

      Poista
  4. Mun tietääkseni tuo fair-sävy vastaa sitä entistä mediumia :) en tiedä miksi tuo on noin hassusti nimetty, mutta light on tosiaan noista se vaalein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Häh, joo vai? Täytyykin avata tuo ja kokeilla, jos olisikin sopiva :D Mun järki sanoo, että fair olisi kaikista vaalein sävy, jotenkin oudosti nimetty sitten! Kiitos hei!

      Poista
  5. Mulla tuli oikean sävyisinä, itsekin luulin että fair olisi vaalein muttei se ihan kalkkilaivansävyinen tosiaan ollut, mutta ihmeen hyvin sopi omaan nassuun! Aftershave hihitytti mutta tiedostan kyllä miksi sen piti boksissa olla, eihän sen ultimaattisempaa blogi/tubehype-tuotetta ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa mä kokeilin kanssa eilen tuota fair -sävyä ja toimi yllättävän hyvin mun talvi-iholla, joten ei ollutkaan sitten niin väärä :D Kesällä jää auttamatta vaaleaksi, mutta täytyy nyt ottaa siitä kaikki ilo irti.

      Poista
  6. Minusta Nivea oli ansainnut paikkansa boxissa, oli mulle just paras tuote. Pitkään halunnut kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ehdottomasti, se jos mikä on bloggaajien ja vloggaajien suosikki. Mä oon kanssa halunnut sitä kokeilla ja eilen jo läträsinkin sitä naamalle, vaikutti oikeesti ihan kelvolta! Ymmärrän silti hyvin, miksi kaikki "perus" boksin tilaajat eivät tuota ymmärtäneet.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...