torstai 5. tammikuuta 2017

Joulukuun Boxycharm

Tervehdys! Tälle torstai-illalle luvassa olisi pikainen Boxycharm postaus. Ajattelin ensin siirtää tätä vielä ensi viikkoon, mutta tässä tämä nyt kuitenkin olisi. Tästä onkin tulossa oikein kauneusboksi viikko, kun huomenna päästään kurkkaamaan vielä uuteen Bette boxiin. Nyt kuitenkin ollaan Boxyn parissa ja eipä ollut pettymys tämä joulukuun laatikkokaan. 



Jeps, laatikosta löytyi taas luomiväripaletti, siis mitä ihmettä?? Ihan mahtavaa, että Boxylaiset jaksaa ilahduttaa meitä aina näillä paleteilla. Tämä kyseinen yksilö lähtee kyllä kiertoon, koska se aikalailla täysin samanlainen kun multa jo löytyvä UD:n Naked3 paletti. Mä en ole tähän siis koskenut, joten en osaa laadusta sanoa mitään, olen kuullut sekä kehuja, että moitteita.


JES!! Ofran liquid lipstick. Nämä on ihan huippuhyviä ja tämä onkin yksi Ofran uutuussävyjä. Upea tumma violetti on juuri sopivan erikoinen, että se käy kaikille. Jos et tykkää käyttää erikoisia sävyjä huulilla normaalisti, niin ehkä sitten vaikka Halloweenina. Mä en malta odottaa, että pääsen käyttämään tätä meikissä :).


Laatikosta löytyi myös minikokoinen MakeUp Eraser. Mä olen tätä liinaa halunnut kokeilla jo tosi pitkään, en vaan ole raaskinut ostaa. No nyt pääsen testaamaan ja jos tämä osoittautuu helmeksi niin ehkä sen isonkin voisi hankkia vielä.


IBYbeauty brändi tuli tutuksi pari kuukautta sitten sen pienen luomiväritrion myötä. Nyt mukaan oli laitettu kaunis viininpunainen huultenrajauskynä. Teroitettava malli, mutta sävy on tosi monikäyttöinen ja sopii todella monen punan alle. Kiva päästä kokeilemaan!


Viimeisenä laatikosta paljastui vielä butter London kynsilakka myöskin viininpunaisena. Butter Londonin lakat on ilmeisesti aika suosittuja ja tämä on jo toinen mun Boxysta saamani. Lakat on aina kivoja, joten tästäkin olin tosi innoissani!

Kaikenkaikkiaan taas huippu boksi. Ainoastaan luomiväripaletti ei jää omaan käyttöön, mutta olihan sekin nyt ihan mahtava! Mun suosikiksi nousi Ofran huulilakka ja butter Londonin kynsilakka. 

Mitä piditte joulukuun boxysta?

Love, Mari

16 kommenttia:

  1. Ihana boxi, olisko tää jopa paras boxi mitä on markkinoilla, ihan huippuja juttuja paljastuu joka kuu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos multa kysytään niin kyllä, tää on ehdottomasti paras! :)

      Poista
  2. Todella hyvä boxi, paljon kivoja juttuja<3

    VastaaPoista
  3. Ihan mahtava boxi! :) Tämän mäkin voisin tilata.

    VastaaPoista
  4. Luomiväripaletti kuulostaa tosi hyvälle, koska nudesävyt ovat mulle niitä suosikkeja. Tästä laatikosta kaikki paitsi kynsilakka olisivat tulleet käyttöön :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tosi kaunis. Jos mulla ei naku3:sta olisi, olis tuo paletti ollut ihan ykkösjuttu tässä boksissa :)

      Poista
  5. Hyvältä näyttää, kunpa joskus tulisi mahdollisuus tilata suoraan Suomeen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan niin, kyllähän se helpottaisi monien tilaamista! :)

      Poista
  6. Todella hyvänoloinen boxi!
    Michaela
    http://halfwaythere2.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  7. Parhaan boxin paikasta kilpailee kyllä tää ja ipsy! BeautyFix vois olla myös mutta ne päätti lopettaa toimittamisen freight forwarding osoitteisiin... ja silti jostain putkahti niiden meilien jälkeen vielä yksi boksi, kun olin saanut rahani jo takaisinki :D ihme harrastelua koko lafka. Nyt tilasin testiin Beautyconin boxin, joka ilmestyy neljännesvuosittain. Lähtenyt juuri Shipiton varastolta mulle, tulispa nopsaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle on tullut vasta yksi ipsy, mutta vaikutti tosi lupaavalta! Luulen silti, että boxy vie mulla aina voiton, kiitos täysikokoisten tuotteiden :D. Vitsit, mä miettisin kanssa tota Beautyconin tilaamista, mutta miten sellasen voi tullata kun ei tiedä mitä on sisällä?? :D

      Poista
  8. Mä laitan aina Makeup Samples , mennyt tähän mennessä aina läpi jokaisen tällaisen boksin kanssa :) ja laitan usein Shipiton päässä aina arvoksi 21 dollaria, niin ei jää tulliin. Harvoin niitä kukaan availee kuitenkaan (paits Glossyboxia joka on AINA avattu mulle tullessaan :D :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin laitat shipiton päässä noin? Mut mitä jos jää täällä tulliin (kuten mulla AINA :D) niin sinnehän täytyy ne eritellä. Vaikeeta. Pitäiskö ottaa vaan riski ja kokeilla :P

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...