lauantai 3. syyskuuta 2016

Nivea daily essentials

Sain tuossa jokunen aika sitten iloisen yllätyksen Nivealta, kun postiin oli tipahtanut laatikollinen uusia kasvojen puhdistustuotteita. En ole näitä ehtinyt vielä kauheesti testailemaan, lukuunottamatta tuota Double effect Eye make-up removeria, josta olen puhunut aikaisemmin mm. täällä. Ajattelin kuitenkin näyttää teille mitä kaikkea paketista paljastui, suurin osa näistä kun on uutuustuotteita. 



Nivealta on tullut kaksi uutta kasvoputsaria, cleansing milk ja cleansing cream. Molemmat kuuluvat samaan Creme care -sarjaan ja sopivat kaikille ihotyypeille. Näissä on molemmissa sellainen perinteinen, miellyttävä Nivea voiteiden tuoksu, ei kuitenkaan liian voimakkaana. Puhdistustehosta en osaa sanoa tähän hätään, mutta tuo cleansing milk odottelee pian pääsevänsä käyttövuoroon, joten siitä ainakin lisää sitten joko kuukauden suosikeissa tai viimeistään roskakasassa :). 


Double effect eye make-up remover oli ennestään tuttu. Olen tätä yhden pullollisen jo käyttänyt ja toinen tuli erittäin hyvään saumaan, kun olin juuri silmämeikinpoistoaineen tarpeessa. Tää on päässyt siis heti käyttöön ja tykkään edelleen. Tämä poistaa tehokkaasti vedenkestävänkin silmämeikin, ilman mitään kauheaa hankaamista. Käytän yleensä yhden vanulapun silmää kohden ja lopuksi vielä viimeistelen misellivedellä kun olen pessyt koko kasvot. 
Skin refining scrub on taas uusi tuttavuus, joka odottelee laatikossa käyttövuoroaan. Tämä on kasvoille tarkoitettu kuorinta-aine ja kädelle tätä jo kokeilinkin. Koostumus vaikutti sopivan rakeiselta, mutta ei liian kovalta, että kasvojen herkkä iho siitä kärsisi. 


Refining clear-up strips eli mustapäiden ja muiden epäpuhtauksien poistamiseen tarkoitetut laput vaikuttaa todella mielenkiintoisilta! Oon aikaisemmin kokeillut vaan yhtä Korealaista versiota, joten kiva päästä testaamaan myös helpommin saatavilla olevaa versiota. Mulla ei kauheasti ole mustapäitä tai muita epäpuhtauksia, mutta kokeilen silti ja pistän myös miehen testaamaan, niin nähdään kunnolla mihin näistä oikein on. Niin ja annoinpa yhdet laput myös kaverille kokeiluun, käyttökokemuksia odotellessa :D
Viimeisenä laatikkoon oli pakattu uudet Facial cleansing wipes puhdistuspyyhkeet. Näistä tuli jokunen kuukausi sitten Livboxin mukana pieni näyte, jolloin tykästyin näihin kovasti. Ihanaa saada nyt täysikokoinen pakkaus käyttöön! Muistaakseni nämä puhdisti meikin tosi tehokkaasti kuivattamatta ihoa. 

Oliko joku näistä sulle tuttu? Kertokaahan omia kokemuksianne :)

Love, Mari

8 kommenttia:

  1. Mie tykkään noista mustapäälapuista, puhdistuspyyhkeiden tuoksu oli kamala (se niveamainen tuoksu vaan voimistui näissä), mutta muuten ei valittamista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, täytyy itsekin kokeilla josko huomaisi jotain vaikutusta :) Mua se Nivean tuoksu ei häiritse yhtään, se on jotenki mukavan perinteinen :D

      Poista
  2. Noita mustapäälappuja mä olen muistaakseni joskus käyttänytkin! Jotenkin ajattelin, että niitä ei enää myytäisi, mutta kiva kuulla, jos ovat vielä saatavilla. Muuten en Niveaa enää paljoa käytä, mutta nuo laput voisin kyllä käydä hakemassa :D Onko muilla sarjoilla enää hirveästi tuollaisia lappuja edes valikoimissaan...?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ainakaan ole kaupoissa noihin törmännyt, en kyllä oo etsinytkään :D Korealaisilla brändeillä on paljon vastaavia, mutta niitä nyt ei ihan marketeista saa. Mäkään en ole juurikaan Niveaa käyttänyt, mut kiva kokeilla miten markettituotteet pärjää vertailussa.

      Poista
  3. Puhdistusmaito löytyy näistä itseltäni, odottelee vielä hieman säiden viilentymistä ennenkuin otan jatkuvaan käyttöön, parin testauksen jälkeen maitomaiseksi putsariksi vaikutti oikein passelilta (itse en yleensä maitomaisille ole kovin syttynyt..). Nuo puhdistusliinat myös itselleni tuttuja LivBoxin kautta; tykkäsin. Silmämeikinpoistoainetta olen joskus Nivealta testannut, onkohan tuokin uudistunut? Muistaakseni se edellinen versio oli oikein passeli tapaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on ihan just loppumassa Glamglown putsari niin saan tuon kokeiluun sen jälkeen. Saa nähdä miten toimii :) Muistaakseni toi silmämeikinpoistoaine oli joskus alkuvuodesta uutuus kun tuli livboxista, en kyllä päätä laita pantiksi :D

      Poista
  4. Juu kyllä oli joukossa tuttujakin tuotteita. Noista mustapäälapuista kirjoittelinkin juuri vähän aikaa sitten blogissani. Myös tuo meikinpoistoaine on tuttu ja itseasiassa tälläkin hetekellä käytössä :) Nivea on kyllä juuri sellainen perusvarma merkki, joka perinteisine tuoksuineen harvoin pettää ihan totaalisesti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käynkin kurkkaamassa mitä oon noista lapuista kirjoitellut :) Oot ihan oikeessa, Nivea on yksi niistä harvoista markettimerkeistä, josta aina tietää mitä saa.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...