perjantai 29. heinäkuuta 2016

Pretty in Pink

Terkkuja täältä auringon alta! :) Täällä vietellään viimeistä päivää Rodoksella, illalla olisi lento takaisin Suomeen ja yöllä ollaankin jo kotona. Tälle päivälle teille on luvassa meikkipostausta lookista, jonka tein pari päivää ennen reissua. Kyseessä on aikalailla täysin mattainen meikki, poskipäille laitoin hieman korostusta, mutta silmät ja huulet on täysin mattaiset. Mä jotenkin tykkäsin tästä "neutraalit silmät ja kirkkaat huulet" yhdistelmästä tosi paljon ja etenkin näin mattaisena. 


Halusin tälläkertaa myös pohjameikistä kohtalaisen mattaisen, toisin kuin yleensä. Käytin ihohuokosia pienentävää ja mattapinnan antavaa primeria pohjalla ja kaikkien aikojen suosikki meikkivoidettani MACilta. (Kaikki tuotteet on listattu tuonne alas). Kesällä haluan kuitenkin näyttää päivettyneeltä, joten aurinkopuuteria käytin aika runsaalla kädellä.



Varjostuksiin käytin ABH:n varjostussävyjä ja aurinkopuuterina toimi Too Facedin Sun bunny dark, joka tuo kaunista lämpöä ja pientä kuulautta kasvoille. Poskipunaksi valikoitui persikkainen, lähes oranssi Too Faced Luminous peach. Poskipäille tein todella kevyet korostukset BECCAn Opal sävyllä.


Silmiin käytin neutraaleja, hieman viileitä sävyjä ja täysin mattaisia. Rajaukset ala- ja ylävesirajalle sekä ripsen tyveen tein ruskealla kajaalilla, jota häivyttelin ripsirajalla sumuiseksi. Huulille päätyi viileän sävyinen kirkas pinkki, jossa on mukana hitunen sinertävyyttä. Tuo on aivan upea sävy, jäänyt aivan liian vähälle käytölle. 



Silmistä löytyy Kat Von D:n Shade & light eye paletin sävyjä neutraalista osiosta. Käytin vaaleaa ruskeaa luomivakoon, tummempaa ruskeaa ulkonurkkaan ja alaluomelle ja vaaleinta sävyä liikkuvalle luomelle, sisänurkkaan ja kulmaluulle. Ripsillä on mun suosikkia Douce punk volumizer mascaraa. 

Hauskaa viikonloppua kaikille! :)

Love, Mari



Meikissä käytetyt tuotteet:

Too Faced primed & poreless skin smoothing face primer
MAC pro longwear nourishing waterproof foundation, NW25
Rimmel match perfection skin tone adapting concealer, 030 classic beige
ABH contour kit
NARS beach powder
Too Faced sun bunny dark bronzer
Too Faced luminous peach blush
BECCA shimmering skin perfector, Opal

Urban Decay eyeshadow primer potion
Kat Von D shade & light eye palette
bareMinerals round the clock eyeliner, 9PM
Douce punk volumizer mascara

ABH brow definer, soft brown

ColourPop ultra matte lip, Sundae




4 kommenttia:

  1. Tosi kaunis meikki! Mattainen pohjameikki näyttää tosi sileältä ja kuitenkin luonnolliselta. Ja silmämeikki ja huulet sopii just eikä melkein yhteen. Napakymppi sanon ma! :)

    VastaaPoista
  2. Sun silmät todella vangitsee katseen:) Ja ihana huulipunan sävy. Se täydentää koko lookin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...