sunnuntai 1. heinäkuuta 2018

Kesäkuun suosikit

Hyvää heinäkuun ensimmäistä kaikille! :) Tänään ollaan jälleen kuukauden kosmetiikkasuosikkien parissa ja mukana onkin aivan ihania juttuja! Joukosta löytyy sekä ihonhoitoa, että meikkituotteita, uutuuksia ja vanhoja rakkaustuotteita. Nämä kaikki on olleet kovassa käytössä kesäkuussa, osa jo vuoden alusta asti. 


Yesto ultra hydrating micellar cleansing water on ihana kookoksentuoksuinen misellivesi, jonka ostin kokeiluun jo alkuvuodesta, mutta tää on ollut enemmällä käytöllä nyt keväällä ja kesällä. Mä rakastan kookoksen tuoksua, joten ei liene mikään yllätys, että tämä on noussut suosikiksi. Ihanan tuoksun lisäksi tämä hoitaa hommansa todella hyvin eikä kuivata ihoa.

Lemon juice & glycerine käsikuorinta* on yksi tämän kesän uutuuksista mun ihonhoitorutiinissa, sain kuorinnan testiin vastikään avautuneelta verkkokauppakeskus Stoorlalta. Tämä jättää kädet ihanan pehmeiksi ja hoidetuiksi ja tuoksuu raikkaan sitruksiselle. Mun korppukädet on olleet tosi kiitollisia tästä.


Out of Africa 100% pure & unrefined shea butter on pelastanut mun jalat ja kyynerpäät tässä viimeaikoina useammin kuin kerran. Etenkin mun jalkapöydät ovat kärsineet kovasti kun olen joutunut niitä teippailemaan, tämä sheavoi on tuntunut rauhoittavalta ja hoitavalta ja tuoksuu ihanan vaniljaiselle. Ostin tämän parilla eurolla iHerb.com verkkokaupasta ja on ollut kyllä ihan huippu ostos!

St. Tropez intant tan gloss on ihan loistava keksintö! Tämä antaa iholle välittömästi kauniin kesäisen hehkun ja päivettyneen ilmeen ilman auringon haittavaikutuksia ja itseruskettavalla läträämistä. Tuotetta levitetään halutulle alueelle ja se on siinä, päivän päätteeksi se peseytyy pois suihkussa eikä tarvitse murehtia laikkuisuudesta tai lakanoiden sotkemisesta.

The Ordinary ascorbyl glucoside solution 12% kirkastava seerumi sisältää C vitamiinia, joka kirkastaa ja kosteuttaa kasvojen ihoa. Olen käyttänyt tätä pääasiassa aamuisin päivävoiteen alla ja mun kasvojen iho on ollut ihanan heleä ja kuulas. Huomaan selkeän eron tätä käyttäessä. Tämä ei myöskään ole liian voimakasta, seerumia voi käyttää huoletta ilman pelkoa kiristelystä tai kutinasta.


Laura Lee Los Angeles Nudie patootie luomiväripaletti oli kesäkuun ehdoton palettiykkönen, tässä on kaikki kohdallaan. Upeat neutraalit sävyt jokapäiväiseen käyttöön ja todella hyvä pigmentti ja häivyttyvyys. Tästä on tullut mulle nopeasti must-have paletti.

Urban Decay De-slick mattifying powder* on ollut kesäpuuterien ykkönen, tämä pitää kasvot kiillottomina helteilläkin. Väritön puuteri kiinnittää meikin ja jättää iholle mattapinnan. Mä en yleensä suosi mattameikkejä, mutta tässä se vaan toimii, öljyt pysyy kurissa.

Urban Decay Hi-Fi shine ultra cushion lipgloss sävy Fuel* on aivan ihana neutraali huulikiilto, josta irtoaa sopivasti pigmenttiä ja kiiltoa eikä tunnu tahmaiselta huulilla. Olen käyttänyt tätä tosi usein arkiaamuina, kun haluan vähän jotain huulille, mutta en ole muuten jaksanut meikata.

CoverFX custom enhancer drops sävyssä Sunkissed oli mun lempparini jo viime kesänä, mutta syksyn tullen vähän unohdin tämän olemassaolon, kunnes taas keväällä löysin tämän ja rakastuin uudestaan. Tämä on ihan ehdottomasti paras koskaan kokeilemani nestemäinen bronzer. Näyttää iholla niin luonnollisen kauniilta, levittyy todella tasaisesti ja sävy on aivan ihana. 

Löytyikö joukosta myös sun suosikkeja? :)

Love, Mari

*Saatu pr näytteenä

16 kommenttia:

  1. Sekä toi puuteri että käsikuorinta on molemmat aivan ihania! Toi Yes To misellivesi alkoi myös kiinnostaa. Mäkin rakastan kaikkea kookoksen tuoksuista enkä oo muutenkaan kyseisen brändin tuotteita vielä testannut, joten tosta voisin aloittaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on!! :) <3 Kookoksen tuoksu on niin ihana, voisin vaikka kylpeä siinä :D

      Poista
  2. Tuo The Ordinaryn seerumi alkoi kiinnostaa, pitää katsoa jos laittaisi jossain vaiheessa tilaukseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tosi kiva, suosittelen kokeilemaan jos kasvot kaipaa kirkkautta :)

      Poista
  3. LC&G:n käsikuorinta on kyllä huippu, oon muutenkin innostunut kesän kunniaksi kuorimaan käsiä ahkerammin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu, jotenkin näin kesällä käden on enemmän esillä ja niistä haluaa pitää huolta :)

      Poista
  4. En tiennytkään, että Yestolla on myös misellivettä. Kaikki "hydrating" -tuotteet vetää heti puoleensa. Kiitti vinkistä:) Pitää laittaa muistiin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin törmäsin tuohon ihan sattumalta ja tykästyin :)

      Poista
  5. Yksikään ei ole tällä kertaa tuttu, pakko myöntää :D

    VastaaPoista
  6. Mäkään en niinkään välitä itseruskettavista mut tuollaset sävyttävät tuotteet on ihan ykkösiä!

    VastaaPoista
  7. Ainoastaan tuo käsikuorinta on minulle tuttu.
    Aurinkoista heinäkuuta!

    VastaaPoista
  8. Nuo Urban decayt taitaa lähteä kokeiluun, tykkään merkin tuotteista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. UD:lla on vaikka mitä ihania tuotteita, nämä mukaanlukien :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...