maanantai 4. kesäkuuta 2018

Toukokuun suosikit

Heippa kaikille ja kivaa kesäkuun ekaa maanantaita! Joko olette päässeet kesälomille? :) Tänään täällä blogin puolella muistellaan vielä toukokuuta ja toukokuun aikana ihastuttaneita kosmetiikkatuotteita. Löysin huhtikuun loppupuolella ja toukokuun alussa muutamiakin ihania uusia juttuja, jotka löysivät tiensä mun lempparien joukkoon. Lisäksi mukana on yksi vanha tuote, johon olen ihastunut nyt kevään tullen uudestaan. 



Aloitetaan vaikka luomiväripaleteista, joita tällä kertaa mukana on peräti kaksin kappalein. Jeffree Starin Blood Sugar -paletin sain käsiini huhtikuun loppupuolella, joten toukokuu on mennyt pitkälti tätä testaillessa. Mä on täysin rakastunut näihin sävyihin ja paletin laatu on mun mielestä tosi hyvä, sävyt on pigmenttisiä ja helposti blendaantuvia. Ei mitään moitittavaa. 


Toinen toukokuun palettirakkaus on ollut Anastasian uusin Soft Glam -paletti. ABH palettien laatu on aina lähes täydellisyyttä hipova, niin myös tässä. Paletin sävymaailma on todella neutraali, mutta tällä saa aikaan myös juhlavampia meikkejä. Paletti on oikeasti paljon monipuolisempi mitä ensi vilkaisulla uskoisi ja olenkin tehnyt tällä jo useita meikkejä erilaisiin tilaisuuksiin ja arkeen.


Benefitin Dew the Hoola -nestemäinen bronzeri on ihastuttanut nyt kevään ja kesän tullen. Tämä on ollut mun kokoelmassa jo pitkän aikaa ja on tällä hetkellä mukana mun pannuprojektissa, joten olen yrittänyt käyttää tätä ahkerasti. Onneksi käyttö on ollut tosi mieluisaa, sillä tää jättää iholle todella kauniin luonnollisen päivettyneen lookin, tykkään tosi paljon siitä lopputuloksesta minkä tällä saa!

ColourPopin lux lipstick sävyssä Quickie on ihastuttanut kovasti toukokuussa, tämä on aikalailla täydellinen nudesävy jokapäiväiseen käyttöön. Muutenkin nämä lux lipstick huulipunat on mun lemppareita, mutta etenkin tämä sävy on nyt ihastuttanut kovasti.


Sain huhtikuun loppupuolella kokeiluun Laveran Hydro effect day cream -päivävoiteen*, jota olen käyttänyt ahkerasti siitä lähtien. Tässä on ihana koostumus, niin pehmeä ja kevyt, mutta hyvin kosteuttava. Voide imeytyy ihoon tosi nopeasti ja jättää iholle raikkaan olon.


Tästä viimeisimmästä tuotteesta olen ehkä eniten innoissani, vaikka kyseessä on niinkin arkinen tuote kuin deodorantti. Olen jo pitkään etsinyt alumiinitonta deodoranttia, joka oikeasti toimii ja pitää hikoilun kurissa. Nyt se löytyi! Näin tämän Kathleen Lightsin videolla ja se kuulosti niin hyvältä, että tilasin heti omani. Luin tuotteen pakkauselostetta vasta kun sain sen käsiini ja huomasin tämän sisältävän soodaa, mikä on aika yleinen ainesosa näissä. Se hieman "pelästytti", sillä mulla on aikaisemmin ollut huonoja kokemuksia soodadödöjen kanssa, ne on polttaneet mun kainalot hajalle. Halusin kuitenkin kokeilla tätä ja onnekseni mitään ongelmia ei ole tullut. Tämä ei ole ärsyttänyt mun kainaloiden ihoa lainkaan, pitää hyvin hien kurissa ja tuoksu on aivan ihana (jos tykkäät kookoksesta!).

Mistä tuotteista te olette tykänneet viimeaikoina? :)

Love, Mari

*Saatu pr näytteenä

18 kommenttia:

  1. Todella söpö tuo punainen meikkipaletti, kivan kesäiset värit :)

    VastaaPoista
  2. Mulla ei ole ollut toukokuussa mitään spesiaalisuosikkeja, vaan ihan normimeiningillä on menty. Jeffreen paletti näyttää todella huikealta, alarivi puhuttelee erityisesti;)
    Ihanaa, aurinkoista viikkoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä niin rakastan tuota Jeffreen palettia just niiden ihanien punaisten sävyjen vuoksi <3

      Poista
  3. Dödö vaikuttaa mielenkiintoiselta ja testaamisen arvoiselta! Hitto kun mun tekisi mieli hankkia toi Jeffreen paletti :D Siinä on niin ihanat sävyt ja laatukin taatusti kohdillaan<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ollut tosi kiva tuttavuus, ja vitsi mikä ihana kookoksen tuoksu! <3 Niitä on kyllä paljon muitakin, jos kookos ei innosta :D

      Poista
  4. Toi Soft Glam jotenkin houkuttaa mua, siinä on sopivasta neuraaleja sävyjä ja hohtoa, saattaa olla, että se on seuraava paletti minkä ostan. ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämmöllä, se on täydellinen jokapäivän paletti :)

      Poista
  5. Laveran tuotteet ovat tuttuja. Tuota dödöä kiinnostaisi kokeilla!

    VastaaPoista
  6. Deodorantti vaikuttaa kokeilemisen arvoiselta. Minulla on herkkä iho, mutta toisaalta tarvitsen toimivan ja hyvän deodorantin. Itse ostin hetki sitten erään Lumenen meikkivoiteen ja se oli ihmeen hyvä löytö! Tykästyin! :)

    http://lifewithhannamari.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä omasta puolestani tuota :). Sooda on toki sellainen ainesosa, joka saattaa ärsyttää ihoa ja itsellänikin se on muissa tuotteissa ärsyttänyt, mutta jostain syystä tässä ei.

      Poista
  7. Pidän mielessä tuon soodattoman deon, mullakin on kokemusta soodan polttamista kainaloista ja toivoisin löytäväni tällaisen, joka toimisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis siinä on soodaa kyllä, mutta mun kainalot on pysyneet hyvin tuon kanssa siitä huolimatta. :)

      Poista
  8. Noi luomiväripaletit <3 Kumpaakaan en omista, mutta tekis mieli hankkia! :D

    VastaaPoista
  9. Noi alumiinittomat dödöt on hyviä, ainakin tällaiselle paljon hikoilevalle atoopikolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo on kyllä, pitää yrittää siirtyä kokonaan alumiinittomaan :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...