sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Testissä Urban Decay

Heippa kaikille! Urban Decay on kuulunut mun suosikki merkkien joukkoon jo pitkän aikaa. Oikeastaan voisi sanoa, että mulla on aivan erityinen tunneside UD:n meikkeihin, sillä ensimmäinen koskaan ostamani high end meikki oli Urban Decay:n alkuperäinen Naked paletti. Siitä se rakkaus lähti. Toukokuussa sain suureksi iloksi ja yllätykseksi ihanan paketin Suomen Urban Decaylta, joka sisälsi sekä merkin klassikkoja, että uutuuksia. 

Esittelin teille jo aikaisemmin De-slick -puuterin, joka löytyi myös paketista, tänään käydään sitten läpi näitä muita tuotteita, joita pääsin kokeilemaan. Puuteripostauksen voit käydä lukemassa täältä.


Puuterin lisäksi paketista löytyi luomivärejä, huulikiilto, kajaali, ripsiväri sekä luomivärinpohjustaja. Osa näistä oli mulle ennestään tuttuja ja hyväksi havaittuja, osa taas täysin uusia tuotteita, joita oli kiva päästä kokeilemaan. 


Aloitetaan vaikka yhdestä klassikkotuotteesta, nimittäin Eyeshadow primer potion on ollut markkinoilla jo pitkään ja löytyy entuudestaan myös mun kokoelmasta. Mulla on vielä se vanha pakkausmalli, uusitussa versiossa on applikaattori, jolla tuotetta levitetään. Näitä pohjustajia on useampia erilaisia, mutta original taitaa olla se tunnetuin ja suosituin. Mä tykkään tästä kovasti, pohjustaja pitää luomivärit paikallaan koko päivän ja auttaa sävyjä saavuttamaan parhaan mahdollisen intensiivisyyden. Etenkin rasvoittuvilla luomilla hyvä primer on ehdoton, jotta silmämeikki pysyy kauniina mahdollisimman pitkään.


Urban Decay:n uutuus ripsiväri troublemaker on ehkä kaunein ripsari, minkä koskaan olen omistanut. Pakkaus on niin upean värikäs ja mieleenpainuva. Ripsivärissä on muoviharja, jossa on paljon melko lyhyitä piikkejä. Mä kuvittelin tän harjan perusteella pitäväni tästä ripsiväristä, sillä yleensä tälläiset toimii mulla tosi hyvin. Nyt valitettavasti kävi toisin ja tämä ripsari osoittautui mun kohdalla pieneksi pettymykseksi, sillä tämä ei tunnu tekevän mun ripsille yhtään mitään muuta, kuin antaa mustan värin. Harmi.


Toinen uutuustuote oli uusi Hi-Fi shine huulikiilto, josta olenkin nähnyt paljon arvosteluja Youtubessa ja somessa. Sain huulikiillon kauniissa nudesävyssä Fuel. Tätä lähdin testaamaan tosi mielelläni, vaikka en huulikiiltojen ylin ystävä olekaan. Tässä on mun mielestä aikalailla täydellinen koostumus, mitä tulee huulikiiltoihin. Tykkään kun kiillossa on paljon pigmenttiä, sitä tästä löytyy. Tätä voi käyttää ihan yksinäänkin tai sitten rajauskynän tai huulipunan päällä. Tämä ei myöskään tunnu kovin tahmealta, vaan tuntuma huulilla on tosi miellyttävä. 


Urban Decay:n luomivärit ovat tulleet tutuiksi niin paleteissa kuin yksittäisinäkin ja voin sanoa, että ne ovat huippulaatua. Sävyt ovat pigmenttisiä, pehmeitä ja helposti häivyttyviä. Sain kokeiluun sävyt Virgin ja Thunderbird. Virgin löytyy myös Naked paletista ja onkin yksi mun lemppari korostussävy sisänurkkaan ja kulmaluulle. Thunderbird oli mulle uusi sävy, todella kaunis tumma pronssin sävy näyttää niin upealta smoky eye meikissä!

24/7 Glide-on eye pencil kajaalit on myös mulle entuudestaan tuttuja ja luottotuotteiksi havaittuja. Niistä lähtee pigmenttiä ihan huimasti ja kynät on ihanan pehmeitä ja kermaisia levittää. Ne myös pysyvät paikoillaan kuivuttuaan koko päivän, jopa vesirajalla. Sain kokeiluun kauniin turkoosin sävyn Junkie, joka toimii tosi kivasti aksenttina vesirajalla ja alaluomella.


Tässä näette vielä luomivärien, kajaalin ja huulikiillon swatchit. Niin mielettömiä kaikki! Mä voin suositella näitä kaikkia lämmöllä, sillä ne ovat (huulikiiltoa lukuunottamatta) kuuluneet mun meikkikokoelmaan jo vuosia. 

Mitkä on teidän Urban Decay suosikkeja?

Love, Mari

*Tuotteet saatu pr näytteenä

16 kommenttia:

  1. Ripsari ei tosiaan mullakaan toiminut, mutta sen pakkaus on kyllä yksi upeimmista ikinä<3 Siitä puuterista tuli heittämällä mun uusi suosikkini eikä enää tee mieli edes mitään muita irtopuutereita käyttää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi juttu, oisin toivonut ton olevan tosi hyvä kun on niin nätti :D. Ja puuteri on ihana, sillä ollut paljon käyttöä nyt kesällä <3

      Poista
  2. Ihan ehdottomasti Eyeshadow primer potion. Erittäin hyvä tuote - pidän!
    Tuo turkoosi luomiväri voisi myös näyttää hyvältä ruskettunutta ihoa vasten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo primer potion on kyllä huippu hyvä, pelastaa silmämeikin aina :). Mä rakastan turkoosia kesäaikaan, sopii koko luomelle tai kajaalina tai rajauksena tai ihan miten vaan :)

      Poista
  3. Mun suosikki UD:ltä on Heat paletti! Noita kajaaleita täytyisi itsekkin ehdotuomasti hankkia enemmän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heat paletti on kyllä tosi kiva, varmaan myös mun lemppari UD paleteista. Pitääkin kaivaa se taas käyttöön :)

      Poista
  4. Tuttu merkki, mutta itse en ole koskaan mitään kyseiseltä merkiltä testannut. Tuo turkoosi kajaali olisi kyllä aika kiva!

    http://lifewithhannamari.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, etenkin nyt kesällä se olisi tosi kiva väripilkku muuten neutraalissa meikissä :)

      Poista
  5. Monesti pakkaukset ovat kauniita, mutta valitettavasti tuote ei toimi odotetulla tavalla :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä tuote sinulla ei ole toiminut niin?

      Itse rakastan tuota silmämeikinpohjustajaa, pysyy ku tauti!! ❤️ niin ja naked heat paletti on ihan loistava ihanat sävyt.

      Poista
    2. Näinhän se valitettavasti joskus on, mutta mikä ei toimi mun kasvoilla voi olla jonkun toisen lemppari :).

      Poista
    3. Anonyymi: primer potion on niin ihana! Pelastanut monet silmämeikit :D. Ja oon ihan samaa mieltä myös heat paletista, se on niin kaunis <3

      Poista
  6. Sun vinkistä joskus tota eyeshadow primeriä ostin ja tykkään! Käytän joka päivä.
    Joskus muistan lukeneeni että tykkäät UDn meikkivoiteesta nii onko jotai mitä suosittelet, oon aika vaalea..
    Ja hakusessa kans peiteaine, meikinkiinnittäjä, puuteri,ja primer (miltä tahansa merkiltä, ei siis välttämättä UD) ..
    Jos olis vinkata jotain mistä oot ite tykänny.
    Tampereen stockmanille oli tullu naked paletteja ja eyeshadow primer mut ei meikkivoiteita ym, niitä ois kiva testaa ennen ku ostaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että oot tykännyt siitä! :) Mun ikisuosikki UD:n meikkivoiteista on se Naked skin, se toimi mulla tosi hyvin. All Nighter on myös kiva jos tarvitsee oikein kunnolla peittävyyttä, mutta se on mun mielestä vähän turhan tuhti arkikäyttöön omalla ihollani. UD:lla on myös sävyjä aika hyvin, kannattaa käydä liikkeessä kokeilemassa jos mahdollista :).

      Mun kaikkien aikojen lempparein peiteaine on myöskin UD:n naked skin sarjan peittari, mutta tykkään kovasti myös ColourPopin no filter peiteaineesta ja NARSin siitä purkissa olevasta. Parhaat meikinkiinnittäjät löytyy mun mielestä Skindinavialta tai UD:lta :D.

      Tarkoitatko puuterilla irtopuuteria vai kivipuuteria? Silmänalusille vai koko kasvoille?

      Primereista rakastan Smashboxin primereita ihan yli kaiken, ne on tosi hyviä ja löytyy kaikille ihotyypeille!

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...