maanantai 2. huhtikuuta 2018

Tulliselvityksen ABC

Moi kaikille! Tämän päivän postauksessa ollaan tulliselvitysten parissa. Hyvin usein huomaan mm. Facebookin eri ryhmissä ihmisten kyselevän tullimaksuista, alveista ja tulliselvityksen tekemisestä. Ajattelinkin koota nyt yhteen postaukseen kattavat ohjeet tulliselvityksen tekoon, kuvineen päivineen. Tullaus on loppujenlopuksi todella helppoa ja kaikki tarvittava tieto on aina saatavilla. 

Aloitetaan vaikka ihan perusasioista, eli koska tulliselvitys tehdään ja mitä se maksaa. Pääsääntö on, että kaikki yli 22 euroa maksavat tuotteet, jotka tulevat Euroopan ulkopuolelta tulee tullata. Usein kuulee puhuttavan tullimaksuista, mutta todellisuudessa tuotteesta maksetaan vain alv %. Varsinaisen tullimaksun joutuu maksamaan vasta kun tullattavan tavaran arvo on yli 150 euroa ja esim. kosmetiikasta tullimaksua ei tarvitse maksaa koskaan.

Kosmetiikan alv % on 24% eli kun teet tilausta vaikka Yhdysvalloista, voit valmiiksi laskea loppusummaan mukaan alvit, niin tiedät mitä se todellisuudessa tulee sinulle maksamaan. Tässä kohtaa on hyvä myös muistaa, että myös postikuluista maksetaan verot, jos tavaran arvo on yli 22€. 

Kun saat kotiin kirjeen postilta, että tavara on saapunut (tulliselvitettävän lähetyksen saapumisilmoitus), voit aloittaa tulliselvityksen tekemisen. Huomioi, että tässä postauksessa puhun nimenomaan postilla toimitettavista tuotteista, rahtitoimitukset ovat ihan oma juttunsa. 

Aloita tulliselvityksen tekeminen siirtymällä osoitteeseen: asiointi.tulli.fi/nettituonti/mainpage.html

Kun pääset nettituonnin pääsivulle, selaa sivun alareunaan, josta löydät yllä olevaa kuvaa vastaavan valikon. Nettituontiin pitää aina tunnistautua, esimerkiksi pankkitunnuksin. Valitse tästä Yksityishenkilö ja siirryt valitsemaan tunnistautumistapaa. Tunnistamisen jälkeen sinun pitää vielä hyväksyä sivun käyttöehdot, katso alla oleva kuva.



Tunnistautumisen jälkeen siirryt ns. omalle pääsivullesi, eli sivulle josta löytyy kaikki aikaisemmat tullauksesi ja ensimmäisenä sivulla näet yllä olevan kuvan. Valitse tästä Uusi postitullaus, jolloin pääset siirtymään tullauksen ensimmäiseen vaiheeseen. 

Sinulla tulee olla lähettyvillä postin lähettämä tulliselvitettävän lähetyksen saapumisilmoitus tai lähetyksen seurantatunnus sekä tiedot lähetyksen sisällöstä ja hinnoista.



Ensimmäiseltä sivulta löydät lomakkeen, johon täytetään saapuvan tuotteen tiedot (katso kuva yllä). Saapumistunnuksen löydät postin lähettämästä lapusta; viivakoodin alla oleva numerosarja. Jos teet ilmoitusta ilman postin lappua, täytä saapumistunnus kohtaan lähettäjältä saamasi seurantatunnus. Saapumispäivän löydät myös postin lähettämästä lapusta tai lähetyksen seurannasta. Valitse alavalikosta lähetysmaa, eli maa josta pakettisi on tulossa.

Kaikki tuotteet, jotka olet itse ostanut tullataan kohtaan "uusi postitullaus". Lahjalähetykseen voi tullata lahjaksi saadun tavaran, jonka summa on alle 45 euroa.

Ensimmäiseltä sivulta löydät myös kohdan, jossa ilmoitetaan mitä asiakirjaa käytetään tavaran arvon ilmoittamiseen (katso kuva alla). Nettikaupoista tilattaessa kyseessä on lähes aina tilausvahvistus, joten laita ruksi siihen kohtaan. Tulli voi tarvittaessa pyytää sinua toimittamaan kyseisen asiakirjan, joten varmista ennen ilmoituksen täyttöä, että se on tallessa. 

Kohdat "muut lähetyksen asiakirjat" ja "lisätietoselvitys" voi jättää tyhjäksi jos selvityksessä ei ole mitään erikoista, itse en ole koskaan joutunut niitä käyttämään.




Seuraavalta sivulta löytyy lomake omille henkilötiedoille. Täytä kaikki kohdat huolella ja huomioi sivun alaosassa oleva Tavaran lähettäjän tiedot. Täytä ruutuun verkkokaupan nimi tai jos lähetys on tullut yksityishenkilöltä, henkilön nimi. 


Seuraava sivu on varmaankin se tärkein koko ilmoituksen tekemisessä. Tällä sivulla ilmoitat mitä olet tullaamassa (katso kuva yllä). Tuotteiden tullaamiseen tarvitset tavaran kuvauksen ja koodin. Tullausta helpottaakseen tulli on tehnyt valmiiksi yleisimpiä koodeja, jotka löydät noiden linkkien takaata. Esimerkiksi klikkaamalla kohtaa kosmetiikka- ja hygieniatuotteet avautuu alavalikko, josta voi valita mm. silmämeikit, huulimeikit, puuterit yms. Kun valitset alavalikosta oikean tuotteen, järjestelmä täyttää automaattisesti tiedot tyhjiin laatikoihin. Muista myös valita tuotteen valmistusmaa. 

Jos jostain syystä sun tavaraa ei valikosta löydy, ota yhteyttä tulliin selvittääksesi tavaran oikean koodin. Puhelinnumero: 020 451 5900 tai lentoposti@tulli.fi.


Seuraavalla sivulla täytät lokeroihin tavaran hinnan. Voit laittaa ruutuun yhteishinnan kaikille samanlaisille tavaroille, esim. kaikki silmämeikit 30. Valitse viereisestä valikosta valuutta, mikä näkyy myös tilausvahvistuksessa, esim. usd. Jos olet maksanut tilauksesta postimaksut, ilmoita ne alemmassa lokerossa. Jos postimaksut olivat ilmaiset, laita ruutuun 0. Tilauksen paino löytyy useimmin postin lähettämän lapun yläosasta. Jos sitä ei ole mainittu, voit itse arvoida painon suurinpiirtein, se ei ole niin tarkkaa.

Kaikki tilauksen tuotteet on ilmoitettava erikseen, eli jos silmämeikkien lisäksi tilasit vaikka huulipunia, klikkaa "lisää uusi tavara" ja täytä samat kohdat uudestaan.

Kun olet lisännyt kaikki tavarat, näet yhteenvedon ilmoituksistasi ja klikkaamalla "seuraava" pääset lisäämään liitteitä tarvittaessa. Pääsääntöisesti liitteitä ei tarvitse lisätä, vaan tulli pyytää niitä myöhemmin sähköpostilla jos selvityksessä on jotain epäselvää. Voit siis jättää liitteet -kohdan tyhjäksi ja klikata seuraava.




Kun olet varmistanut, että ilmoituksesti on täytetty oikein, pääset lähettämään ilmoitusta. Tässä kohtaa voi vielä palata tarkastamaan tietoja, mutta kun painat lähetä nappia, pääset vahvistamaan ilmoittamasi tiedot.


Pääsääntöisesti pääset suoraan yllä olevan kuvan näköiselle sivulle, jossa näet tiedot, joiden perusteella alv on laskettu, eräpäivä ja maksettava summa. Tässä kohtaa voit joko vahvistaa tiedot, jolloin siirryt verkkopankkiin maksamaan (katso kuva alla) tai voit korjata ilmoitusta, jos siinä on mielestäsi virheitä. 

Jos tulli haluaa lisätietoja, siirryt sivulle, jossa siitä on maininta. Voit jäädä odottelemaan sähköpostia tullilta.



Kun tullaus on tehty ja maksettu onnistuneesti järjestelmä siirtää sinut viimeiselle sivulle, jossa voit avata tullauspäätöksen pdf tiedostona ja tallentaa sen itsellesi, jos haluat. Tullaus on nyt valmis ja voit palata etusivulle, posti toimittaa lähetyksen sinulle muutamassa päivässä.


Toivottavasti postauksesta oli teille hyötyä, kysymyksiä saa vapaasti heittää kommenttiboksiin :).

Love, Mari

13 kommenttia:

  1. Hyvä postaus, josta on varmasti monille korvaamaton hyöty - itse olen tuon tulliselvityksen tekemisen opetellut lähinnä kantapään kautta, onneksi se loppujen lopuksi on aika simppeli tehdä kun vain muutamat jutut osaa siellä huomioida :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti, tosi usein tulee luettua kyselyitä näistä tulliasioista niin ajattelin osaltani vähän helpottaa :D. Onhan se tosi helppoa kunhan lähtee tekemään.

      Poista
  2. Tästä varmasti monelle todella iso hyöty! :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos tästä! En oo ikinä tohtinut tilata mitään niin kalliilla että se menee tullattavaksi, koska koko systeemi on vaikuttanut ihan heprealta. Tämä menee nyt kyllä kirjanmerkkeihin, todella hyödyllinen ja auttava postaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, kiva jos tästä on sinulle hyötyä! :)

      Poista
  4. Hyvin selkeä postaus ^_^.
    Itse ensimmäistä kertaa ColourPopilta tilatessani sain tehdä tuon tullauksen jännittäen vain tullin omat ohjeet auki :D. Onneksi tuo oli aika yksinkertainen niinkin!
    Tosin itse oon tehnyt niin, etten ole koskaan jaotellut ostoksia, vaan oon aina kaikki laittanut Silmämeikit-koodin alle, vaikka olisi ollut esim 1-2 huulimeikkiä mukana. Tästä ei ole tullut mitään, koska niin kuin sanoit, kosmetiikan alv on aina 24% oli se mikä kosmetiikkatuote tahansa.
    Oon kuitenkin joka kerta laittanut liitteen mukaan eli tehnyt kuvan sähköpostin tilausvahvistuksesta :).

    Se mikä tuli vielä mieleen, on tuo lahjan tullaus eli tuo 45e lahjan arvo pätee vain YKSITYISHENKILÖLTÄ saatuun lahjaan.
    Jos lahja tulee yritykseltä EU:n ulkopuolelta, niin se pitää tullata kuten olisit tuotteen ostanut yrityksen nettikaupasta.
    Itse jouduin tämän tekemään nyt viikonloppuna, kun voitin giveaway-palkinnon, enkä tajunnut ajoissa tuota eroa ja ilmoittaa asiasta yritykselle :/.
    Eli kannattaa pitää tuo mielessä, jos/kun osallistuu Instagramissa/Facebookissa ulkomaisten yritysten arvontoihin :).

    Niin ja sekin tuli mieleen, että joskus voi mennä tulliin myös tilaukset, vaikka tuotteiden arvo jäisi alle tuon 22 euron.
    Itsellä on tästäkin pari kertaa kokemusta, mutta paketin on saanut sitten vapautettua, kun on laittanut vapautuspyyntö-sähköpostin lentoposti@tulli.fi ja liittänyt siihen mukaan tilausvahvistuksen :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, tosi hyviä huomioita mitkä multa oli tuolta unohtunut! :) Etenkin tuon lahjajutun avasit hyvin, näinhän se just menee. Mä hyvin harvoin osallistun instassa mihinkään jättiarvontoihin, kun tosiaan tulisi ihan kivat alvimaksut jostain tonnin meikkikasasta jos sattuisikin voittamaan :D.

      Mulla on kanssa joskus mennyt lähetys tulliin vaikka arvo on alle tuon 22 euroa, oon tehnyt joko just noin kun sanoit, tai sitten täyttänyt sen ilmoituksen normaalisti jä lähettänyt liitteen perään.

      Mä itse erottelen aina kaikki silmä ja huulimeikit, koska tulli sitä haluaa enkä jaksa mitään lisäselvityksiä jos tulisikin joku ongelma. Oikeastihan sillä ei tosiaan ole kauheasti merkitystä kun maksettava summa on kuitenkin sama.

      Poista
  5. Kiitos Mari selkeästä esityksestä. Pidän tämän mielessä tulevaa tarvetta varten.
    Yleensä tilaan vain max. 22 eurolla, mutta mistäs sitä koskaan tietää...;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä joskus innostut tilaamaan jotain vähän kalliimpaakin, ei ainakaan tulliselvityksen takia kannata jättää tilaamatta :)

      Poista
  6. Todella hyvä postaus ja varmasti hyödyllinen niille, jotka tarvitsevat tätä tietoa :)

    VastaaPoista
  7. Jostain syystä kaikista löytämistäni ohjeista puuttuu "määrä" kohta. Se tulee heti hinnan ja painon jälkeen lomakkeessa... juuri nyt yritin täyttää ja aika hämilläni.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...