sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Tammikuun roskat

Hyvää laskiaissunnuntaita! Aiotteko viettää päivän pulkkamäessä, hiihtämässä tai muuten vaan talvisissa puuhissa? Mä en ole koskaan ollut mikään talviurheilun ystävä, joten taidan tyytyä nauttimaan laskiaispullista ihan kotisohvalla lämpimän peiton alla :D. Tänään päästään vihdoin käymään läpi tammikuun kosmetiikkaroskia. Postaukset laahaa nyt vähän jäljessä, kun tuntuu olevan niin paljon postattavaa ja liian vähän päiviä, lähes kaikki tammikuun boksitkin on vielä avaamatta, mutta mennään niihin sitten lähipäivinä. 


Tammikuussa roskaa kertyi 21 kappaletta, mukana myös muutama näytekoko ja näytepussi. Ihan ok saldo mun mittapuulla, en vaan koskaan kykene mihinkään monen kymmenen tuotteet kuluttamiseen, vaikka kuinka tehokkaasti yritän. Tyhjä purkki on aina iso saavutus, varsinkin kun jatkuvasti testaan uusia tuotteita, niin yhden loppuun saaminen on aika haastavaa.


NARS puuteri sävyssä beach oli mun viime vuoden pannuprojektissa ja nyt tammikuun aikana sain tästä viimeisetkin rippeet käytettyä. Aika voittajafiilis! Mä olen elämäni aikana käyttänyt tasan kaksi puuteria loppuun ennen tätä, joten saavutus on tosiaan melkoinen. Tämä oli ihan ok, mutta ei sellainen, että tekisi mieli ostaa uudestaan.

Smashbox photo finish primer on yksi mun tän hetken suosikki primerini, käytän tätä lähes jokaisessa meikissä. Sain tän deluxe koon Boxycharmin mukana ja uusi vastaava on jo korkattu. Täytyy kyllä ostaa myös täysikokoinen, sillä en halua olla ilman tätä primeria.

essence rock 'n' doll crazy XXXL volume mascara* ei valitettavasti osunut ihan nappiin. Tai tykkäsin kovasti siitä millaiset ripset tällä tuli, antoi tosiaan paljon volyymia ripsille. Ongelmana oli suttaantuminen, tämä varisi aina alaluomille ja murustui pois. 

ColourPop ultra matte lip sävyssä Stingraye kului noin puoleen väliin ennen kuin meni huonoksi. Tän koostumus on muuttunut tosi paksuksi ja murenevaksi, joten aika heittää tämä menemään. Sävy oli kyllä tosi nätti ja tykkäsin tästä muutenkin.

Anastasia Beverly Hills Dipbrow pomade sävyssä Chocolate on myöskin päässyt kuivahtamaan pahasti. Tää on ollut mulla jo monta vuotta ja jäänyt käyttämättä, koska on vähän liian tumma mun makuuni. Käytän muutenkin tosi vähän näitä pomade tyyppisiä kulmavärejä ja jos käytän niin tykkään enemmän ColourPopin versiosta.


TonyMoly Haeyo mayo hair nutrition pack oli todella kiva! Tämä meni mun hiusnaamioiden TOP5 joukkoon, tykkäsin kaikesta. Pakkaus on hauska, tuoksu ihanan vaniljainen ja tämä jätti hiukset ihanan pehmeiksi ja sileiksi. Voisin kuvitella ostavani uudestaankin.

XZ shampoo* oli ihan hyvä perus shampoo, ei mitään ihmeellistä. Tykkään XZ shampoiden tuoksuista ja nämä myös vaahtoavat tosi hyvin. Jos ostan shampoota marketista, on se lähes aina XZ tai Herbina.

Batiste dry shampoo rose gold & XXL volume kuivashampoot tuli käytettyä loppuun tammikuun aikana. Rose gold oli mulle uusi tuttavuus, tämä taisi olla viime kesän uutuus ja tykkäsin kyllä. XXL volume on mun kestosuosikki, sitä olen käyttänyt jo monen monta pulloa ja aion käyttää jatkossakin. Kuivashampoota mulla kuluu tosi paljon ja Batiste on mun lemppari.


Lumene lähde kasvosuihke* oli todella miellyttävä käyttää. Tän suihke oli kevyt kuin pilvi, ei jättänyt kasvoille märkiä länttejä. Tykkäsin käyttää tätä osana ihonhoitorutiinia sekä meikin päällä freesaamassa päivän mittaan. Tämä myös kesti käytössä ihan super pitkään!

The Body Shop Almond milk & honey shower cream* oli kaikin puolin ihana. Tän koostumus on kermainen ja pehmeä, tuoksu on todella miellyttävä ja mieto, hieman pähkinäinen ja makea. Etenkin talvi-iholle tämä teki hyvää hellävaraisuutensa vuoksi. 

Mádara cleansing milk* viihtyi mun suihkussa viimeiset pari kuukautta. Tämä on hyvä kakkosvaiheen puhdistukseen meikin poiston jälkeen tai meikittöminä päivinä ihan yksinään. Sain tämän testiin jo yli vuosi sitten, mutta tämä unohtui kaapin perukoille kunnes hoksasin ottaa tämän käyttöön suihkussa ja siinä se kuluikin nopeasti. Tämä puhdisti hyvin, mutta meikinpoistoon ei riittänyt pelkästään. 

Nivea gentle eye makeup remover oli ihan ok. Tykkään enemmän siitä Nivean kaksifaasisesta silmämeikinpoistoaineesta, mutta tämäkin ajoi tehtävänsä ihan hyvin. Vedenkestävän meikin ja ripsivärien poistoon tämä ei ollut paras mahdollinen.


bioBelle primer sheet mask oli mielenkiintoinen kokeilu. Mä tykkään kangasnaamioista, mutta en jotenkaan kokenut tätä kovinkaan käteväksi kun naamion pitää tietysti antaa vaikuttaa jonkin aikaa. En lähtisi itse ostamaan, mutta käytän kyllä jos jostain näitä vielä ilmaantuu.

Regenerate hammastahna tuli joskus viime kesänä lookfantastic boksissa ja no, tää oli hammastahnaa. Merkki on vieras, mutta tahna oli toimivaa ja tämä matkakoko oli hyvä reissuissa. Sain tän lopulta kulutettua loppuun tammikuun laivareissulla. 

Palmolive deodorantti on yksi mun suosikeista markettidödöistä ja olen käyttänyt tätä jo monta pakkausta. Alunperin tutustuin tähän Livboxin kautta ja sen jälkeen olen ostellut aina silloin tällöin ja uusi onkin jo käytössä.

LUSH santa's lip scrub* tuoksuu aivan ihanalle! Ainakin jos olet kokiksen ystävä. Lushin huulikuorinnat on mun lemppareita, niissä on sopivan rakeinen koostumus ja ne tuoksuu/maistuu aina niin hyvälle. Tällä hetkellä mulla on käytössä popcorn ja se edellis joulun lila pakkaus, jonka nimeä en millään muista.

balance me micellar water tuli lookfantastic joulukalenterista ja voin sanoa, että tämä on hirvein koskaan kokeilemani misellivesi. Tehokkuudeltaan ihan hyvä, ei siinä mitään, mutta tämä haisee ihan hyttysmyrkyltä! Käytin pakolla putelin loppuun, mutta ei tulisi mieleenkään ikinä ostaa tätä itse.

JorgObé white tea balancing cream näyte tuli sen peel off naamion mukana ja mä rakastuin tähän täysin tän pienen kokeilun perusteella. Aion ostaa täysikokoisen, kunhan tämä vaan palaa taas elevenin varastoon, josta tällä hetkellä on loppuunmyyty.

TonyMoly Panda's dream white hand cream näyte vaikutti tosi lupaavalta ja voin kuvitella hankkivani tämän ihan täysikokoisena jos joskus tulee tarve ostaa käsivoidetta. TonyMolyn tuotteet on aina tosi söpöjä ja myös laadukkaita, joten ostan niitä mielelläni. 

Neutrogena visibly clear pore & shine daily scrub näytettä olen käyttänyt jo useampia pieniä tuubeja, näitä jaettiin joskus kauppakeskuksissa ja boksien mukana muistan saaneeni myös jonkun. Ihan kiva kuorinta päivittäiseen käyttöön, tämäkin oli mulla suihkussa käytössä. En usko ostavani tätä täysikokoisena, mutta käytän kyllä jatkossakin jos näytteitä jostain tulee.

Löytyikö mun roskista tuttuja tuotteita?

Love, Mari

*Saatu pr näytteenä

14 kommenttia:

  1. Nää roskapostaukset on kyllä kivoja, kiva lukea myös kokemuksia tuotteista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :). Näissä tulee aina tehtyä miniarvostelut kaikista tuotteista.

      Poista
  2. Anteeksi, mutta mikä tämä Smashbox photo finish primer on?
    Kiinnitti huomiota, kun siinä lukee photo :) Jos tuota levittelisin naamaani, niin onnistuisiko valokuvat paremmin? Nimimerkillä: Juoksen kameraa karkuun...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Smashbox on alunperin nimenomaan kameran eteen suunniteltu brändi, joten kaikki tuotteet on tehty valokuvausta silmällä pitäen. Photo finish primer tasoittaa ihoa, blurraa ihohuokosia ja saa meikin näyttämään paremmalta iholla. :)

      Poista
  3. Mun laskiaissuunnitelma kuulostaa samalta kuin sun. :D

    VastaaPoista
  4. Noi Balance Me:n tuotteet tuoksuu ihan järkylle mun mielestä. Muutamaa tuotetta oon testannut enkä tosiaan lähtisi yhtäkään ostamaan täysikokoisena ihan vaan sen tuoksun takia! The Body Shopin Almond Milk & Honey on aivan ihana sarja! Yksi mun suosikeista TBS:ltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä olen tullut samaan tulokseen :D. En ymmärrä miksi joku on laittanut tuohon tuon hyttysmyrkun tuoksun, ihan hirveä! TBS Almond milk & honey on myös mun yksi kestosuosikki tbs:ltä <3

      Poista
  5. Nää loppuneet tuotteet postaukset on mun yksiä suosikkeja! TonyMolyn mayo hiustuote vaikuttaa mielenkiintoiselta ja purkki on aivan älyttömän söpö!

    https://www.stoori.fi/inkanitta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! :) Tuo hiusmajoneesi on tosi hauska, joskus leikittelin ajatuksella, että laittaisin sen jääkaappiin miehelle ylläriksi, mutta en sit kuitenkaan :D

      Poista
  6. Smashboxin primerit on hyviä, tosin olen päässyt kokeilemaan vaan minikokoja, mutta silti ihan superhyviä:) XZ:n ystävänä merkin shampoot on mun suosikkien joukossa, mutta ko. shampoota en ole tainnut kokeilla, vaikka värjättyjen hiusten shampoita suosinkin.
    Kiva kasa loppuneita ja luen mielelläni tällaisia postauksia:)
    Laskiaissunnuntai meni siivotessa..;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä haluaisin kokeilla myös muita Smashboxin primereita, kun tämä yksi on ollut niin hyvä. :) Voi vitsit, olisipa mullakin ollut energiaa ja viitsimistä siivota oikein kunnolla. Kyllä alkaa kohta olla jo kevätsiivouksen aika.

      Poista
  7. Laskiaispulla on munkin mielestä parasta laskiaisessa :D Tosin kävimme kyllä pojan vuoksi laskemassa myös mäkeä.

    Tuo Smashboxin primeri on mullakin joka päiväisessä käytössä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkäisin kanssa käydä pulkkamäessä, jos olisi lapsi kenen kanssa käydä. Tuota miestä on vähän vaikea innostaa kahdestaan lähtemään :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...