torstai 18. tammikuuta 2018

Joulukuun Allure beauty box



Sain vähän aikaa sitten käsiini joulukuun allure beauty boxin, jonka sisälle päästään kurkkaamaan tänään. Tämä joulukuun boksi on itseasiassa se syy miksi lähdin koko boksia tilaamaan. Näin marraskuun alussa Jaclyn Hillin snäpissä esittelyn tästä boksista, johon Jaclyn oli päässyt valitsemaan tuotteet enkä tietenkään voinut vastustaa tätä. Mukana on siis Jaclynin lemppareita, joista olin itse tosi innoissani. Hän on myös saanut naamansa tuohon kuukauden esittelylehtiseen, joka täytyy nyt ehdottomasti säästää. :D 


Ensimmäinen tuote, joka boksista löytyi oli BECCA:n shimmering skin perfector sävyssä Champagne pop. Tämä on Jaclynin suunnittelema highlighter BECCAlle, joka julkaistiin kesällä 2015. Multa löytyy tämä jo täysikokoisena sekä kahdesta paletista, ehdottomasti yksi mun suosikki highlightereista ikinä! Tälle minille mulla ei siis ole käyttöä, mutta eiköhän tälle löydy ottaja ;).


Seuraavana laatikosta paljastui Hourglass Veil mineral primer. Jes! Olen halunnut testata tätä jo pienen ikuisuuden, mutta korkean hinnan vuoksi en ole lähtenyt tilaamaan sikaa säkissä. Tosi kiva päästä testaamaan onko tämä niin hyvä kuin kuvittelen, että kannattaako ostaa täysikokoinen vai ei. Hourglass on muutenkin todella kiinnostava brändi, jonka tuotteita en juurikaan ole vielä testaillut.


Philosophy Purity kasvoputsari herätti minussa myös suurta innostusta, koska tätäkin olen halunnut kokeilla jo pitkään, mutta aina se on vaan jäänyt. Philosophyn ihonhoitotuotteet on todella hyviä, haluaisin käyttää niitä enemmänkin, mutta hinta on melkoisen korkea. Testaan tän innolla ja voipi olla, että täytyy ostaa täysikokoinen jos ihastun tähän.


Laatikosta paljastui myös Oribe matte waves texture lotion eli jonkinlainen tekstuuria tuova hiusjuttu on näkynyt Jaclynin kanavalla muutamaan otteeseen, mutta en ole sen enempää tähän tutustunut. Brändi on myös vieras, mutta kiva päästä kokeilemaan. Mä tykkään kaikista tekstuurituotteista yleensä, ne on niitä harvoja hiustuotteita, joita jaksan käyttää, koska ne ei vaadi mitään ylimääräistä toimenpidettä. Tämä lupaa pitoa, rakennetta ja myös kosteutusta hiuksille ja tuotteen voi levittää kosteisiin hiuksiin ja antaa ilman kuivattaa.


Seuraavaksi löysin laatikosta Diorin matkakokoisen ripsivärin. Ripsarinäytteet on aina kivoja, ne kun saa ehkä jopa käytettyä ennen kun kuivuvat tuubiinsa ja tykkään kokeilla erilaisia ripsivärejä. Tätä en ole aikaisemmin testannut, mutta ulkoisesti vaikutti lupaavalta, tässä on jättimäinen harja, josta tykkään.


Boksin viimeinen tuote olikin kuukauden ainoa "täysikokoinen", Morphen luomivärisivellin. Mä tykkään Morphen siveltimistä tosi paljon ja niitä onkin kertynyt iso kasa, mutta tätä mulla ei ennestään ollut. Tykkään kovasti, tämä on sellainen monikäyttöinen häivytyssivellin, joka nappaa tosi hyvin väriin kiinni.

Miltä joulukuun boksi vaikutti?

Love, Mari

20 kommenttia:

  1. Todella upea kattaus. Mahtavia tuotteita, itselle tuttu on tuo philosophyn purity, ja se on ihana putsari:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että sulla on hyviä kokemuksia puritysta! Taidan ottaa sen mukaan laivalle huomenna ja testata siellä :)

      Poista
  2. Monipuolisen näköinen ja kiinnostavan oloisia tuotteita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä tosi kiva boksi, täynnä ihanaa testailtavaa! :)

      Poista
  3. Oo, tosin kivan oloinen boxi! :) Pitääkö tää tilata Shipiton kautta vai lähettävätkö suoraan Suomeen? Oon kyl ite olyl Boxycharmiin niin tyytyväinen, et tuskin tulen enää muita boxeja tilaamaan, mutta eihän sitä koskaan tiedä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää pitää tilata myös Shipiton kautta valitettavasti :/ Eihän se mua haittaa, mutta olisi monille varmaan kiva jos saisi suoraan tilattua. Boxycharm on kyllä ykkönen, siitä en luovu ikinä <3

      Poista
  4. Tälläsestä boxista en oo kuullukaan! Kivanoloisia tuotteita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on mullekin kohtuu uusi tuttavuus, toinen boksi kyseessä :)

      Poista
  5. Tosi kivoja tuotteita! Mä swatchailin tota Champagne Popia Jenkeissä ties miten monta kertaa, mutta en kuitenkaan sitten ostanut sitä. Nyt ehkä vähän kaduttaa, mutta saahan ton onneksi tilattuakin jos mieli joskus tekee :D Morphen sivellin näyttää tosi hyvältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, miten oot voinut jättää Champagne Popin kauppaan? :D Se on paras! Onneksi BECCAa saa nykyään helposti Suomeen :).

      Poista
  6. Kivat tuotteet, mut ai että mä inhoan noita pikkutuotteita. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on vähän sellainen viha-rakkaussuhde niihin :D Nyt tykkäsin, kun brändit oli kiinnostavia ja tuotteet oli kiinnostavia, mutta aika usein nuo minit on vähän tylsiä.

      Poista
  7. Oih, ompas ollut taas huippu boksi! Tuon Beccan voisin ottaa itselleni heti!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis kyllä, Champagne Pop kuuluu jokaisen kokoelmaan <3 :D

      Poista
  8. Kivan näköinen paketti! :) Mä niin tykkään näistä kosmetiikkabokseista, en oo vaan raaskinut tilailla niitä vielä toistaiseksi Livboxin ohella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen ihan addiktoitunut näihin bokseihin, tilaisin varmaan vielä paljon enemmän jos vaan pystyisi :D

      Poista
  9. Aivan ihania tuotteita! Olisi kiva saada joskus käsiinsä toi Champagne Pop :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä niin suosittelen Champagne Popia! Se jos joku kannattaa tilata :)

      Poista
  10. Ai että, tosi kiva boksi! Mukavan monipuolinen sisältö :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä aika huippu, ihania tuotteita kaikki :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...