sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Elokuun Boxycharm

Tänään pääsen vihdoin esittelemään teille elokuun Boxycharmin! :) Sain boxin jälleen käsiini hieman normaalia myöhemmin, koska se oli ilmestynyt Shipiton varastolle Kreetan matkan aikana ja sain sen lähetettyä sieltä eteenpäin vasta loman jälkeen. Mulla oli aika hyvä käsitys mitä tämä boksi tuli sisältämään, joten odotin tätä innolla. Boxycharm ei koskaan petä, tämä tuntuu vaan paranevan kuukausi kuukaudelta. Pieni disclaimer tähän alkuun vielä; kuvat ei tällä kertaa ole ihan niin laadukkaita kun olisin toivonut. Näitä napsiessa oli super pimeä päivä ja mulla oli jälleen kerran valo-ongelma. Tähän pimeyteen täytyy alkaa taas tottua näin syksyn tullen.. Mutta ei huolta, rengasvalo on hankinnassa (tällä kertaa ihan oikeasti!).


Elokuun teemana oli Beach Please ja mukana tuttuun tapaan viisi täysikokoista tuotetta. Mä en kyllä tässä elokuun boksissa ihan yhdistä tuota teemaa näihin tuotteisiin, mutta ei sen niin väliä, tuotteet oli kivoja.


Ensimmäisenä boksista paljastui tuote, joka oli mulle tämän boksin ehdoton ykkönen ja ihan huikea juttu. Tiesin tämän tulevan boksista etukäteen, joten en millään malttanut odottaa, että saan tän käsiini. Kyseessä on tietysti tarten Rainforest of the sea luomiväripaletti (volume 2). Tarte on mun suosikki brändejä ja heidän luomivärit on pääasiassa tosi hyviä, mulla olikin ennestään jo monta palettia. Tämä on neutraalinsävyinen paletti, jossa on pääasiassa shimmer sävyjä ja muutama satiinipintainen.

Tartella on muuten nyt 4.9 asti voimassa ilmaiset postikulut myös Suomeen! :)


Boksin mukana tuli myös sivellinsetti R&L:n Moda sarjaa. Moda pro settiin kuuluu kolme sivellintä, jotka tuntuvat ylellisen pehmeiltä ja tuo varsi on sellaista pehmeää kumia, vähän kuin NARSin pakkaukset. Näiden harjakset on tosiaan ihanan pehmeät ja miellyttävän tuntuiset kasvoilla, oon super iloinen näistä näin sivellin addiktina. Laskin muuten eilen, että mulla on tasan 200 sivellintä. Tein sen jälkeen pienen declutterin :D. Tähän settiin kuuluu häivytyssivellin, poskipunasivellin ja viistopäinen varjostussivellin.


Boksin fanit ovat odottaneet irtoripsiä jo pitkään ja nyt ne vihdoin tuli! PÜR on näkynyt boksissa aikaisemminkin ja nyt saimme Pro eyelashes -ripset. Omani tuli Bombshell mallissa, en ole varma onko näitä ollut muutamia erilaisia. Yksi mun suosikki Youtubettaja Samantha March kehuu näitä ripsiä jatkuvasti, joten oon tosi innoissani näistä, vaikka ripsiä käytänkin tosi harvoin.


Vaihtelevana tuotteena mun boksista löytyi Aloette face paint luumunpinkissä sävyssä. Tämä voidemainen tuote, joka on tarkoitettu poskille ja huulille. Mä käytän tällaisia tosi harvoin ja tän sävy oli jotenkin liian tumma ja intensiivinen mun makuuni, mutta kokeilen ehdottomasti. Täytyy sanoa, että itse en olisi tästä maksanut 35 dollaria, joten ihan kiva saada boksin kautta kokeiluun. Muissa bokseissa on tän ja seuraavan kynsilakan tilalla ollut nestemäinen huulipuna ja musta eyeliner. 


Viimeisenä boksista löytyi kynsilakka Adesselta, näitä on tullut aikaisemminkin. Mä oon tosi huono käyttämään punaista kynsilakkaa ja sain juuri IsaDoralta sellaisen, joten tämä taitaa lähteä kiertoon. Muistelen näiden Adesse lakkojen olleen laadukkaita koostumukseltaan, joten joku varmasti ilahtuu tästäkin. 

Miltä elokuun Boxycharm vaikutti?

Love, Mari

17 kommenttia:

  1. Musta todella kiva sisus, ihanasti erilaisia tuotteita ja toi Tarten paletti oli kyllä boxin helmi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkäsin myös, kaikki paitsi kynsilakka jää omaan käyttöön :)

      Poista
  2. Tarten luomiväripaletti oli makuuni. Aika hillitty ja hallittu. Huh, 200 sivellintä. Minulla on vain kaksi. Mutta en olekaan kauneus-bloggaaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tosi nätti paletti ja helppokäyttöinen ihan arjessa :) Joo no mun sivellinkokoelma on lähtenyt vähän lapasesta, eihän niitä oikeasti näin paljoa tarvitse ikinä.

      Poista
  3. Toi Tarten paletti on kyllä mielettömän upea ja noi siveltimet kelpaisivat mulle paremmin kuin hyvin.
    Tosi hyvä boxi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, tosi kaunis ja hyvälaatuinen :) Tarte on mun suosikki brändejä muutenkin <3

      Poista
  4. 200 sivellintä! 😂 Välillä mietin, olenko nainen ollenkaan kun mun kauneudenhoitovälineistö on niin suppea. Mutta tuo luomiväripaletti vaikuttaa hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä on vaan kertynyt :D Mutta eihän kukaan tarvii noin paljoa siveltimiä vaikka olisi mikä :)

      Poista
  5. Sisältö oli kiva, mutta sävyt eivät oikein olleet mieleeni. En myöskään osaa käyttää irtoripsiä, joten aika moni tuote olisi lähtenyt eteenpäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se riski näissä aina on, että sävyt ei miellytä :/ Usein on helppo onneksi joko myydä tuotteita eteenpäin tai antaa vaikka lahjaksi :)

      Poista
  6. Kivat tuotteet :) Mulle on tässä kuussa tulossa elämäni ensimmäinen kosmetiikkaboxi (eräs varsin tunnettu suomalainen...) ja vähän jännittää mitä sieltä tulee. Näissä boxeissa kiehtoo tosiaan aina se kun sieltä voi tulla melkeinpä mitä vaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, toivotaan parasta, että olisi hyvä boksi tulossa! Mun pitäisi saapua tänään ja kyllä sitä vaan taas on toiveikas sen suhteen :D Lokakuun bloggaajaboksilta odotan paljon.

      Poista
  7. Minä en ole vieläkään saanut omaani. Se on kyllä ollut yksi epäonnen boxi ja syönyt multa jo 100 dollaria :( Kerron tästä sitten lisää kun saan boxin käsiini. Melkein toivon etten olisi tilannut, vaikka sisältö tosi hyvä onkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis mitä ihmettä, 100 dollaria!??? Miten?? Nyt heräsi kiinnostus ja iso harmistus sun puolesta, tosi kurjaa jos sulla on ollut ongelmia tän kanssa :( Toivottavasti selvii ja saat korvauksia sieltä missä vika on.

      Poista
    2. Joo, eipä tässä oikein ole syyttäminen kuin itseään ja liikaa rehellisyyttä. Ensi viikolla pitäisi boxin saapua, niin sitten kerron lisää mitä oikein tapahtui.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...