perjantai 18. elokuuta 2017

What's in my makeup bag?

Moikka kaikille! Käytiin viime viikolla miehen kanssa pienellä päiväreissulla Hämeenlinnassa ja lähtö oli tosi aikaisin aamulla. Mä en ole mikään aamuvirkku, että jaksaisin herätä vielä paljon aikaisemmin meikkaamaan, joten nappasin reissuun mukaan mun valmiiksi pakatun arkimeikkipussin , jotta ehostautuminen onnistuisi myös reissun päällä. Tästä sain idean esitellä teillekin, että mitä löytyy mun arkimeikkipussista. Tää on sellainen pussi, joka kulkee mun mukana aina ja kaikkialla, vaikka käyttöä loppupeleissä on tosi harvoin. Haluan kuitenkin, että mulla on aina mukana jotain pientä, jos täytyykin vaikka yllättäen työpäivän jälkeen lähteä johonkin ja haluan hieman ehostautua tai jos olen jo ehtinyt meikkaamaan kotona, mutta täytyy päivän mittaan korjailla. 


Mun meikkipussina toimii tällä hetkellä parin kuukauden takainen Ipsy pussi, ne on näppärän kokoisia ja yleensä myös tosi söpöjä, joten tykkään pitää niitä käytössä ja vaihdella aina välillä. Tämä kesäinen jäätelöpussi on kyllä mun suosikkeja! 


Pussin sisältä löytyy kaikki tarvittava mun naaman meikkaamiseen, mutta ei juuri mitään ylimääräistä. Tää on se minimi, mitä tarvitsen. Mukana on myös ainoastaan tuotteita, jotka pystyn levittämään käsin, sillä siveltimiä en pidä mukana (paitsi joskus mukaan eksyy pari minikokoista matkasivellintä).


Primeria ei mun pussista löydy, se on sitten jo ekstraa, jonka pakkaan mukaan vain jos tiedän sitä tarvitsevani. Meikkivoiteen asian ajaa BB voide, tällä hetkellä mukana kulkee Ziajan yksilö, joka yllätti mut positiivisesti. BB voide on helppo levittää sormilla ja se antaa kuitenkin vähän väriä ja tasoittaa ihonsävyä. Mukana kulkee myös peiteaine, jota käytän sekä silmänalusille, että tarvittaessa muutenkin kasvoilla. Koko komeuden kiinnittää Lumenen kivipuuteri omalla vipallaan, jolla vaan painelen puuterin kasvoille. Ei mikään ideaali tapa levittää puuteria, mutta toimii kuitenkin.


Aurinkopuuterina mun mukana kulkee ColourPop super shock cheek sävyssä Poolside ja poskipunana ColourPopin Prenup tai Holiday tai joku muu kestosuosikki. ColourPopin aurinkopuuteri ja poskipuna on helppo levittää sormilla, joten ne ovat ansainneet paikkansa mun arkimeikkipussista. Usein mukana on myös ColourPopin highlighter, mutta tällä kertaa pussissa kulkee BECCAn minikokoinen Opal -highlighter. 


Luomivärinpohjustajaa ei mukana kulje, tarvittaessa käytän vaan peiteainetta. Pussista löytyy yleensä vain yksi luomiväri ja pääasiassa se on ColourPopin super shock shadow sävyssä Wattles. ColourPopin luomivärit levittyvät hyvin sormilla ja ne on kätevästi yksittäispakattuja, joten valitsen aina sävyn joka toimii sellaisenaan koko luomella ja nappaan sen mukaan. Lähes aina kyseessä on Wattles, se on mun lemppari tähän tarkoitukseen. Ripsaria vaihtelen aika usein ja pääasiassa mukana on joku minikokoinen ripsari, tällä kertaa olin napannut mukaan Maybellinen The falsies push up angel mascaran, joka on mun tän hetken yksi lemppareista. Mukana on aina myös kulmakynä ja huulipuna. Rajauskynää pidän myös joskus mukana, joko nudea tai ruskeaa, mutta se ei ole välttämättömyys.

Mitä löytyy sun arkimeikkipussista?

Love, Mari

*Osa tuotteista saatu blogin kautta

6 kommenttia:

  1. Melkein samat paitsi en ota voiteita mukaan, jos on vaan päiväkäynti jossain.
    Rajauskyniä mulla on aina muutama mukana, sekä useampi huulituote ihan varmuuden vuoksi, ja joku pieni luomiväripaletti, sekin just in case;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on usein kanssa pari eriä huulipunavaihtoehtoa, koska eihän sitä ikinä tiedä ;)

      Poista
  2. Olipa mielenkiintoinen postaus! Multa ei totta puhuen löydy "meikkipussista" kuin kasa sinne kertyneitä huulipunia ja huulirasva. Jos mä oon viihteelle lähdöss niin heitän mukaan vielä kivipuuterin, mutta muuten en jostain syystä oo koskaan oppinut kantamaan meikkejä laukussa mukana :D Huulipunia sinne tosiaan kertyy, kun päivän puna täytyy totta kai ottaa aamulla aina mukaan ja se vaihtelee oikeastaan päivittäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla kulkee pussi mukana aina ja jokapaikassa, mutta käyttöä sille tulee ehkä kerran kuukaudessa :D Se on vaan tapa, että pitää olla meikit mukana jos vaikka tarviikin.

      Poista
  3. Wattles on minunkin vakiosävyni yhden sävyn silmämeikkiin. Se on ihana! Koostumuskin on sen verran pehmoinen, ettei kuivu heti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä täydellinen sävy, toimii niin hyvin yksinään ja helppo levittää sormella paikalleen :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...