tiistai 15. elokuuta 2017

Testissä Ziaja

Heippa kaikki! Sain vähän aikaa sitten maahantuojalta testiin muutaman itse valitsemani Ziajan tuotteen ja ajattelin tänään kirjoittaa niistä hieman teillekin. Olen aikaisemmin tutustunut Ziajan vuohenmaito sarjaan ja Cupuacu sarjaan, joista molemmat on olleet todella positiivisia yllätyksiä. Niinpä lähdin suurella mielenkiinnolla valitsemaan uusia tuotteita, joista voisi olla iloa ja hyötyä ja joita en ole vielä testannut. Tällä kertaa tuotteet ovat kaikki vähän eri sarjoja, joten sellaista yhteneväistä linjaa ei nyt löydy, mutta haitanneeko tuo? Nämä on ne, jotka herätti mun kiinnostuksen ja toivottavasti myös tekin saatte näistä jotain irti!



Ziaja Sensitive enzyme peeling on rakeeton ja hellävarainen entsyymikuorinta. Mä en ole koskaan aikaisemmin kokeillut tällaisia entsyymikuorintoja ja rakeettomuus tuntui jotenkin todella oudolta. Senpä vuoksi tämä herätti mun kiinnostukseni ja nyt voin sanoa kokeilleeni ja ihastuneeni. Tämä oli todella hellävarainen ja miellyttävä käyttää. Vaikka minä en ymmärräkkään miten voi kuoria ilman rakeita, sen tämä vaan teki. Käytön jälkeen mun kasvot oli sileät ja pehmeät kuin vauvan pylly! Jos kaipaatte siis hellävaraista kuorintaa, joka ei raavi tai ärsytä kasvoja niin tässä olisi edullinen ja toimiva vaihtoehto. 


Ziaja eye make-up remover on kaksifaasinen vedenkestävän silmämeikinpoistoaine. Mulla on aina etsinnässä hyvä silmämeikinpoistoaine, joka toimii tehokkaasti eikä ärsytä silmiä. Tätä olen nyt testaillut pari viikkoa ja nyt ollaan aika lähellä sitä, mitä olen etsinyt ja kaivannut. Tämä poisti silmämeikin tehokkaasti, ainoastaan ripsiväriä sai jonkin verran pyyhkiä ja hangata, mutta se on mulla sama ongelma kaikkien aineiden kanssa. Parasta tässä on se, että tämä ei millään tavalla ärsyttänyt mun silmiä. Yleensä joudun oikein rutistamaan silmät kiinni ja silti ärsytystä ja kirvelyä ilmenee, mutta tämä ei tuntunut miltään. 


Ziaja BB cream on normaalille, kuivalle ja herkälle iholle suunniteltu BB voide, joka sulautuu omaan ihonsävyyn. Mä en normaalisti ole BB voiteiden fani, mutta tämä herätti jostain syystä mun kiinnostuksen ja halusin päästä kokeilemaan tätä. Näin kesäaikaan olen tykännyt muutenkin kevyemmistä meikkipohjista, joten BB voide tuntuu sopivalta valinnalta. Tällä saa aikaan luonnollisen ja kuulaan meikkipohjan. BB voide tasoittaa ihonsävyä ja antaa hyvin kevyen peiton iholle, jota voi sitten halutessaan täydentää vaikka peiteaineella. Tämä tuntuu kasvoilla hengittävältä, ihan kuin meikkiä ei olisi ollenkaan. Itse tykkään levittää tämän sormin, se tuntuu jotenkin luonnolliselta vaihtoehdolta. Pysyvyys on myös todella hyvä, vaikka näin kevyellä pohjalla sitä kulumista ei helposti edes huomaisi. Huomisessa meikki-keskiviikko postauksessa pääsette näkemään tämän kasvoilla.


Ziaja Subtle bronze face cream on itseruskettava päivävoide, joka antaa kasvoille luonnollista sävyä ja hehkua, sekä kosteuttaa ja ravitsee ihoa. Tämä toimii hieman samalla tavalla kuin Cupuacu -sarjan päivettävä vartalovoide, eli antaa kevyttä sävyä, jolloin ei ole vaaraa saada laikukasta ja liian tummaa naamaa. Käyttämällä useita päiviä peräkkäin saa aikaan tummemman sävyn, joten rusketusta on helppo itse hallita. Tässä on kevyt itseruskettajan tuoksu, mutta se ei ole liian voimakas eikä jää kasvoille levityksen jälkeen. Olen tämänkin levittänyt kasvoille ihan vaan sormin pyöritellen, välttäen silmänympärysihoa. Levityksen jälkeen täytyy vaan muistaa pestä kädet kunnolla. Parasta tässä on se, että tämä toimii samalla kosteusvoiteena, helppoa ja vaivatonta. 

Onko Ziaja teille tuttu? Mitkä on teidän suosikki Ziaja tuotteet?

Love, Mari

6 kommenttia:

  1. Ziajan tuotteet on vanhoja tuttuja. Entsyymikuorinta vaikuttaa kiinnostavalta. Sitä en olekaan ennen kokeillut ja rakeettomat kuorinnat kiinnostaa hellävaraisuutensa vuoksi. Mun suosikkeja on Ziaja Jasmin sarjan tuotteet. Ne on anti-age -sarjaa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo entsyymikuorinta oli tosi positiivinen yllätys, suosittelen kokeilemaan :) Ziajalla on tosi paljon hyviä tuotteita, Cupuacu sarja on tällä hetkellä mun suosikkini.

      Poista
  2. Kivoja tuotteita! Toi silmämeikinpoistoaine toimi mullakin aluksi tosi hyvin, mutta jossain vaiheessa se alkoi ärsyttää mun silmiä ihan älyttömästi enkä voinut enää käyttää sitä :/ Mun silmät on siis ihan superherkät ja sy-iho ollut muutamaankin otteeseen ihan vereslihalla, kun oon käyttänyt vähän turhan tujuja ja mulle sopimattomia putsareita. Ajattelin ite testata seuravaaksi sitä Ziajan Goat's Milk sarjan silmämeikinpoistoainetta, josko se olisi riittävän hellävarainen, mutta kuitenkin tehokas :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, tosi kurjaa! Saa nähdä miten mun käy, mutta toistaiseksi oon tykännyt siitä ja mun silmät myös :P Onneksi nykyään on paljon vaihtoehtoja, toivottavasti tuo vuohenmaito putsari toimii sulla paremmin!

      Poista
  3. Käytän lähes pelkästään Ziajan tuotteita. Ne on kaikki hyviä. Shampootkaan eivät ärsytä herkkää päänahkaani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää on kyllä tosi hyviä, mun täytyy kanssa tutustua sarjan sahmpoo ja hoitoaine valikoimaan :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...