sunnuntai 6. elokuuta 2017

Roskaa!


Tänään olisi aika hypätä heinäkuun roskakasan sekaan! Ei huolta, nämä roskat sentään tuoksuvat hyvälle eivätkä aiheuta yökkäysrefleksejä. Kosmetiikkaroskista siis kyse tietenkin ja tällä kertaa mun kasani jäi yllättävän pieneksi. Tuotteita ei tosiaan kertynyt Sephora kassin pohjalle kuin kourallinen, mikä johtuu varmaan pääasiassa siitä, että otin heinäkuussa käyttöön paljon uusia tuotteita. Jokunen juttu tuonne kassiin kuitenkin päätyi, joten käydään ne nyt läpi pienen arvostelun kera.



TonyMoly I'm real Pomegranate mask sheet oli heinäkuun ainoa kangasnaamio. En tiedä miksi niitä ei tullut käytettyä useampaa, mä kun kuitenkin aina sanon tykkääväni niistä kovasti. Mulla on kyllä paha tapa säästellä niitä, koska kun sen kerran naamalleen laittaa, se on siinä. Tämä yksilö ei ollut mun lempparini, mutta ihan ok kuitenkin. Elastisuus ei ehkä ole se juttu, jota mun ihoni eniten kaipaa, joten tämä ei senkään puolesta ollut ideaali.

Signe Seebid Viilentävä minttu vartalokuorinta* oli yksinkertaisesti sanottuna ihana. Signe Seebidiin pääsin tutustumaan kesällä paremminkin kun käytiin bloggaajaporukalla Bona Valeren järjestämällä retkellä Tallinnassa Signen tehtaalla. Oon ihan totaalisen ihastunut brändiin ja sen tuotteisiin. Tämän yksilön sain kuitenkin käsiini jo vuosi sitten bloggaajamiitistä ja oikeastaan vasta tänä keväänä otin tän käyttöön ja rakastuin. Oon käyttänyt tätä sekä käsien-, että vartalonkuorintaan ja toimii molemmissa tapauksissa ideaalisti.

Madara SOS Hydra repair intensive serum* on mun ensimmäinen luonnonkosmetiikka seerumini ja tykkäsin tästä ihan hurjan paljon. Ainoa miinus tässä on mun mielestä hieman "ruosteinen" tuoksu, mutta siedän sen, koska tämä teki mun iholle taikoja, etenkin yhdessä saman sarjan kasvovoiteen kanssa. 

Bloom and blossom revitalizing leg and foot spray tuli Lookfantastic beautyboxin mukana jokunen kuukausi sitten, ehkä alkuvuodesta. Tämä on ollut mun jalkojen pelastus keväällä ja kesällä, ihanan raikastava ja virkistävä tuote. Tuoksu ei ollut mikään paras mahdollinen, mutta ideana tää oli niin kiva, että ostin uuden jalkasprayn paremmassa tuoksussa (joka nähtiin juuri mun suosikeissa).


Hawaiian Tropic satin protection sun lotion SPF 50 oli viime kesän jäännös, joka tuli nyt vihdoin tiensä päähän. Mä en kesällä lähde ovesta ulos ilman aurinkosuojaa, ja mieluiten mahdollisimman korkeaa suojaa. Käytän pääasiassa 50 suojakerrointa, joskus myös 30 menee Suomessa. Tästä oon tykännyt kovasti, ensinnäkin ihanan tuoksun vuoksi. Tämä tuoksuu kesälle ja lomamatkoille! Se myös imeytyy ihoon melko nopeasti eikä jätä tahmaista tunnetta tai valkoisia raitoja.

Queen Helene Cocoa butter hand + body lotion on yksi mun kaikkien aikojen suosikki käsivoiteista ja tämä onkin jo varmaan kolmas mun tyhjentämä tuubi. Ensimmäisen sain toissajouluna bloggaajakollegan tekemästä joulukalenterista ja ihastuin niin, että tilasin näitä paljon lisää iHerbistä. Hintaakaan ei ollut kuin muutama euro, suosittelen!

this works sleep plus pillow spray tuli myöskin Lookfantastic boksista ja tää oli vaan outo? Tyynysuihke, jonka tarkoitus on ilmeisesti rauhoittaa ja parantaa näin unen laatua. No suihkin tätä kyllä tyynylle, mutta en voi sanoa huomanneeni mitään vaikutusta. 


Meikkituotteita lähtee tällä kertaa roskiin isompi kasa. Mukana on yksi oikein kunnolla loppuunkäytetty, eli mun suosikki puuterini itCosmetics Bye bye pores pressed powder. Paras kivipuuteri, jota ikinä olen kokeillut, ihan heittämällä ja uusi on pakko saada!

ColourPop ultra matte ja ultra satin lip nestemäiset huulipunat on yksiä mun suosikkeja ja mun kokoelma onkin jo merkittävän suuri. Näissä on vaan se huono puoli, että ne eivät säily yhtä kauan kuin perinteiset huulipunat. Näiden koostumus on muuttunut selkeästi paksummaksi ja halkeilevammaksi eikä tuoksukaan ole enää samanlainen, joten näiden oli aika lähteä. Roskiin päätyvät sävyt ovat: Solow, Donut, Bumble, Tulle, Bianca ja Shimmy. Bumble ja Solow on mun suosikkeja, joten harmittaa luopua niistä, mutta ehkä vielä joskus tapaamme.

OFRA long lasting liquid lipstick huulipunien kanssa kävi sama juttu ja joudun hävittämään kaksi sävyä. Nämä ovat tosi vanhoja, vielä vanhassa pakkauksessakin. Pois lähtevät sävyt ovat Laguna Beach ja New Orleans.

Löytyikö mun roskien joukosta tuttuja tuotteita? :)

Love, Mari

*Saatu pr näytteinä

10 kommenttia:

  1. Hawaiian Tropicin tuotteet tuoksuu tosiaankin lomamatkalta. Niitä tuli ennen muinoin käytettyä paljonkin, tulee ihan nostalginen olo:)
    Käsivoideaddikti kiittää käsivoidevinkistä:) . Yritän muistaa tsekata, kun seuraavan kerran tilaan iHerbistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä rakastan aurinkovoiteiden tuoksua ylipäätään, ihan perus nivean voiteesta tulee aina mieleen lapsuuden kesät :D Ja hei kokeile ihmeessä tuota käsivoidetta, mä oon jäänyt ihan koukkuun siihen! :)

      Poista
  2. TonyMolyn naamioista aloe vera on mun ehdoton lemppari. <3 Hyvä määrä loppuneita. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistaakseni sain tuon Aloe vera naamion just Ipsyn mukana, täytyykin testata se seuraavaksi! :)

      Poista
  3. Aika jännää roskaa sinulla...Kangasnaamiot on ihania. Seerumit on minun ikäiselleni tärkeitä.

    VastaaPoista
  4. Mä jo katoin et kuinka paljon voi käyttää nestemäisiä punia loppuun saakka!? :-D Täytyykin itse joku päivä tehdä pieni inventaario omiin puniin ja tarkastella onko koostumukset muuttuneet.

    VastaaPoista
  5. Ainoa minulle tuttu tuote oli Hawaiian Tropicin aurinkorasva. Sun postauksia on aina kiva lukea, kun saa hyviä vinkkejä uusista tuotteista :)

    https://lifewithhannamari.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  6. Ainoa tuttu tuote oli Hawaiian Tropicin aurinkovoide :)

    VastaaPoista
  7. Kiva kuulla, että parin vuoden takaisesta joulukalenterista löysit jotain superia itsellesi :)

    VastaaPoista
  8. Näistä ei mikään ole itselleni tuttu, mutta tuosta Madaran SOS-seerumista olen jostain blogista lukenut, sitä voisi vaikka kokeilla itsekin. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...