sunnuntai 27. elokuuta 2017

Pannuprojektin tilannekatsaus

Kivaa sunnuntaita kaikki! Muistin tässä eräänä päivänä, että mullahan on keskeneräinen pannuprojekti käynnissä. Tänään on hyvä aika käydä läpi miten mun projekti on ehdistynyt (vai onko?) ja missä nyt mennään. Alkuvuoden tilanteen voitte käydä kurkkaamassa täältä



Projektissa on mukana kaksi meikkivoidetta. NARSin All day luminous weightless foundation on ollut mulla jo yli kaksi vuotta, joten nyt olisi jo hyvä aika kuluttaa se loppuun. Meikkivoidetta on tällä hetkellä jäljellä noin puolet. En ole ihan hirveästi käyttänyt tätä, koska oon yrittänyt kuluttaa tuon UD:n meikkivoiteen loppuun ensin. Urban Decayn Naked skin meikkivoide on yksi mun suosikkeja, mutta silläkin alkoi olla jo ikää. Tässä kuvassa sitä oli jäljellä ihan viimeiset millit pohjalla ja nyt voin ilokseni sanoa, että tämä löytyy mun kosmetiikkaroskiksesta. Yksi tuote on siis kulutettu loppuun, nyt on NARSin vuoro!

Loppuun on myös kulunut viime postauksessa mukana ollut theBalmin primeri.


Meikkivoiteen lisäksi suurin edistys näkyy varmaankin tässä NARSin puuterissa, jota oon saanut käytettyä ihan kiitettävästi. Pannu paistaa jo reippaasti ja oon hyvässä uskossa, että saan tän kulutettua loppuun tämän vuoden aikana. Olenkin käyttänyt tätä lähes jokaisessa meikissä viime aikoina :D. Inglotin silmämeikin pohjustusaine on kulunut hitaasti, mutta varmasti. En ole käyttänyt oikeastaan mitään muuta primeria luomille, mutta usein peiteaine ajaa sen asian. Tätä käytän aina silloin kun teen silmämeikin ennen kasvoja. 


Projektissa on mukana myös kaksi ColourPop luomiväriä. In a pickle on ollut todella vähällä käytöllä, en vaan jotenkaan osaa sitä käyttää, joten muutosta ei ole juurikaan tapahtunut. Wattles on kulunut jonkin verran ja sen suhteen mulla on ihan positiivinen olo, saan sen varmasti käytettyä loppuun. Wattles on täydellinen sävy yhden luomivärin meikkipäiviin. 


BareMineralsin aurinkopuuteri ja poskipuna eivät ole juurikaan muuttuneet mihinkään ja valitettavasti pian taitaa olla aika vaan heittää nämä roskiin. Tuota aurinkopuuteria olen kerran tai kaksi tainnut käyttää, mutta jotenkaan mun ei vaan tuu tartuttua näihin. Nämä on ostettu jo kesällä 2014, joten ikää alkaa olla.


Projektissa on mukana myös kaksi huulituotetta. Näiden kuluttaminen tuntuu todella haastavalta, etenkin tuon Lime Crime huulipunan. Coquette on kyllä kaunis nudesävy ja miellyttävä koostumus, mutta unohdan aina sen olemassaolon, vaikka se on mun nenän edessä meikkipöydällä. Gerard Cosmetics nestemäinen huulipuna on kulunut jonkin verran ja sitä on enää vajaa puolet jäljellä. Tän pois kuluttaminen ei tunnu ihan mahdottomalta! 

Mun edistyminen ei ole ollut ihan niin tehokasta kun olisin toivonut, mutta oon saanut sentään yhden meikkivoiteen kuluttanut kokonaan ja puuteria on kulunut hyvin. Palataan vielä loppuvuodesta tän pariin, koitan nyt tsempata näiden kanssa kunnolla.

Onko sulla joskus pannuprojekti käynnissä?

Love, Mari

6 kommenttia:

  1. Vaikka ei ole ehkä mennyt ihan niin hyvin kuin olisit toivonut, mutta musta ole edennyt kyllä ihan kiitettävästi. Toi huulipuna on tosiaan mun silmiin ainoa sellainen, jossa huomaan, että siihen ei ole tullut tartuttua, vaikka sävy on kyllä nätti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, onhan tässä edistystä tapahtunut :) En tiedä miksei mun tule tartuttua tuohon huulipunaan ikinä, joku siinä mättää. Voi olla henkinen asia, kun mun kokemukset Lime Crimen kanssa ei ole parhaat mahdolliset :D

      Poista
  2. Mä olen hirveän laiska pannuttamaan. Ei viitsi edes ajatella, kun harmittaa oma saamattomuus;)
    Sulla on hyvin edistynyt projekti mm. meikkivoide, primeri ja puuteri huvenneet/hupenemassa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tämä tässä etenee, hitaasti, mutta varmasti :)

      Poista
  3. Voin samaistua voittajafiiliksiin, mitä tuon meikkivoiteen loppuun käyttäminen on varmaan aiheuttanut :) Itse sain juuri kulutettua Lumenen Blur-meikkivoiteen loppuun, mikä siis oli mulla pannuprojektissa. Aika luksusta, kun nyt voi fiiliksen mukaan valita mitä meikkipohjaa käyttää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeee onnea! :D Todellakin ymmärrän tuon fiiliksen. Mulla on vielä vähän matkaa ennen kun saa vapaasti valita, jos yritän tuon NARSin vielä käyttää loppuun :P

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...