keskiviikko 9. elokuuta 2017

AVON bereMARKable haaste: täydelliset rokkarisilmät

Heippa kaikki! Tänään meikki-keskiviikossa nähdään mun "rokkarilookki", jonka tein AVONin bereMARKable haasteen toiseen osaan. Haasteena oli siis luoda täydelliset rokkarisilmät ja AVONilta tulikin iso paketti meikkejä tämän lookin toteuttamiseen. Tällä kertaa mulla ei valitettavasti ole muistissa kaikkia käyttämiäni tuotteita, mutta nuo AVON tuotteet on kuitenkin mielessä ja ne oli pääasiassa tässä. Yritin käyttää mahdollisimman paljon AVONia ja näitä saamiani Mark -tuotteita, mutta ihan ne pelkästään eivät riittäneet koko lookkiin. 


Saamastani paketista löytyi mm. meikkivoide, voidemaisia luomivärejä, rajauskynä ja ripsiväri. Kokeilin tässä meikissä ensimmäistä kertaa tuota mark -sarjan meikkivoidetta ja joudun valitettavasti sanomaan, että se ei ihan vakuuttanut. Sen työstäminen iholle oli melko vaikeaa, koska se ei levittynyt tasaisesti ja jäi jotenkin pyörimään ihon pinnalle. Sain kuitenkin ihan kelvon lopputuloksen aikaan, täytynee jatkaa tuon testailua ja löytää sille paras levitystapa. 


Silmämeikki oli tämän lookin tärkein osa ja samalla myös haastavin. Mä en ole mitenkään kokenut voidemaisten luomivärien käyttäjä ja paketista löytyneet kolme sävyä (harmaa, vaalea lila ja turkoosi) aiheuttivat pientä päävaivaa rokkariteeman luomiseen. Päädyin käyttämään sitä harmaata sävyä koko yläluomelle ja häivytykseen käytin apuna Kat von D:n Shade & Light eye palettia. Tein mustalla rajauskynällä kevyes rajaukset ripsien tyveen, jonka häivyttelin sumuiseksi. Alaluomelle käytin sitä vaaleaa lilaa sävyä ja vesirajalle mustaa kajaalia. 


Huulilta löytyy myöskin AVON mark -sarjan huulipuna, jonka sain haasteen ensimmäisessä osassa. Kaunis syksyinen marjaisa violetti sopi mun mielestä täydellisesti tähän lookkiin, se toi hieman väriä, olematta kuitenkaan liian kirkas. Huulipunan koostumus on myös todella miellyttävän kermainen ja pigmenttinen.


Millainen olisi sun rokkarilookki?

Love, Mari


4 kommenttia:

  1. Mun mielestä sisärajaukset on rock, joten itse laittaisin sellaiset rock-meikkiini, jos vain jollain ilveellä saisin sisärajaukset pysymään paikoillaan.
    Huulipunan sävy on upea:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ootko kokeillut kiinnittää sisärajaukset samanvärisellä luomivärillä? Se voisi auttaa niitä pysymään paremmin :)

      Poista
  2. Toi alaluomen vaalea lila kruunaa mun mielestä ton silmämeikin! Mutta siis tosi upean lookin oot luonut, näitä on ollut kiva katsella blogeista ja instasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Tässä on kyllä ollut tosi hauskaa olla mukana, on saanut haastaa vähän itseäänkin.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...