torstai 22. joulukuuta 2016

ColourPop Mystery bag

Parisen viikkoa sitten ColourPop julkaisi yllättäen "mysteeripussin", jonka sisältö oli salaisuus. Pussin luvattiin sisältävän CP suosikkeja ja uusia, vielä julkaisemattomia tuotteita. Hintaa pussilla oli 20 dollaria ja sen arvoksi luvattiin 80 dollaria. Arvatkaa, heräsikö mun kiinnostus! No kyllä, tää oli saatava. Pussi julkaistiin klo 8 illalla meidän aikaa ja mähän olin kärppänä sivuilla jo varttia ennen päivittelemässä sivua. Tästä varoiteltiin sen olevan hyvin limited edition, enkä minä halunnut jäädä nuolemaan näppejäni. Kun pussi lopulta pari minuuttia yli kahdeksan näkyi sivuilla, klikkasin sen heti koriini ja tein tilauksen. JES, sain sen! Pussi myytiin loppuun minuutissa, siis minuutissa. Tää herätti monissa närästystä ja kiukkua, mutta mä olin vaan iloinen omasta hyvästä tuurista.


Sain pussin eilen käsiini ja voi vitsit olin tyytyväinen tän sisältöön! Haluutteko tekin kurkata, mitä kaikkea täältä löytyi? Mua snapchatissa (marielina1989) seuraavat ovatkin jo nähneet nämä ennakkoon, mutta pakkohan näille oli oma postauskin tehdä. Tuotteet oli pakattu kirjaimellisesti söpöön kangaspussukkaan, jolle täytyy kyllä keksiä jotain jatkokäyttöä vielä.


Aloitetaan vaikka huulituotteista. Pussista löytyi 5 nestemäistä huulituotetta. Kaksi ultra mattea, kaksi ultra glossya ja yksi tän joulun uutuus ultra satin. Mullahan on näitä entuudestaan jo paljon, joten ei ollut yllätys, että tuli tuplia. Näistä mulle uusia sävyjä oli tuo ruskea ultra matte ja vaalea kimalteleva ultra glossy. Oikeanpuoleisin ultra glossy jäi myös omaan kokoelmaan, koska mun edellinen on jotenkin rikki ollut aina ja pakkaus vuotaa. Tulle ja Wink lähtivät tästä joukosta odottelemaan uutta kotia, kenties seuraavaan arvontaan? :)


Pussista löytyi myös kaksi uutta ColourPop sivellintä. Nämä ennakkojulkaistiin pari päivää pussin jälkeen niin, että tilaamalla luomivärejä sai ilmaisen siveltimen. Näistä olin tosi iloinen ja ehdinkin kokeilla näitä jo eilen, hyvin toimii! 


Pussista löytyi myös kolme luomiväriä. Nämä kaikki mulla oli jo ennestään, mutta tuo Koosh sävy on niin upea, että säilytän sen itselläni varakappaleena, varsinkin kun se on mustassa pakkauksessa. Seeker (ylhäällä) lähtee arvontaan, se oli osa syksyn kokoelmaa. 8-track mun täytyy varmaan lahjoittaa kaverille, kun ehdin siihen jo sormeni tökkäistä kun luulin, ettei mulla ole sitä. No, olipa kuitenkin, tuli edellisen tilauksen jossain setissä.


Mukaan oli laitettu myös kaksi highlighteria, joista onnekseni mulla ei ollut vielä kumpaakaan. Ylhäällä sävy spoon, joka on vaalea glitterinen shampanja ja alhaalla Wisp, joka on upea kultainen sävy. Wisp mulla oli ostoslistalla, joten ihanaa saada se tästä! Jo pelkästään näiden arvo oli sen 16 dollaria, eli erittäin hyvä diili!


Lopuksi pussista paljastui kuitenkin se suurin pommi! Mukaan oli laitettu vielä julkaisematon luomiväripaletti tulevasta Amanda Steele -kokoelmasta. Kyllä, luomiväripaletti! Tää on täysin uusi juttu ColourPopille, joten hihkuin innosta kun näin tämän. Näiden koostumus on siis ihan perinteinen puuterinen luomivärikoostumus, jollaista CP ei ole ennen tehnyt. Sävymaailma nyt ei ole ihan minua, mutta ehdottoman kiinnostava tuote silti. 


Miltä mysteeripussi teidän mielestä vaikutti? :)

Love, Mari

18 kommenttia:

  1. Aika huippusisältö, siellä on varmasti moni taistellut tämän edestä verkkosivuilla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, Facebookin fanisivulla käytiin kovaa taistoa :D

      Poista
  2. Sinä olet tosiaan ollut kärppänä. Olipa varsinaista sekuntipeliä, että ehti ennen minuutin umpeutumista;) Pussin sisältö on tosikiva, kelpaisi mulle ihan prikulleen:) Paletin sävyt on aika tymäköitä, mutta kiinnostavia.
    Ihanaa joulua, Mari:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ymmärrä miten ihmeessä onnistuin tän saamaan, mutta en valita :D Kiitos paljon ja ihanaa joulua myös sinulle! Kiitos kun jaksat aina jättää ihania kommentteja <3

      Poista
  3. Hyvä tuuri kyllä sulla sattunut kun sait tämän kotiutettua, olisi tännekin kelvannut jos olisin tuon tarjouksen edes hoksannut ajoissa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää kävi kyllä niin nopeesti, ei ehtinyt mietiskellä :D

      Poista
  4. Ristus mikä ylläripussi! Kyllä ois kelvannut mullekin, varsinkin nuo huulituotteet näyttää sen sävyisiltä, että sopii melko universaalisti eri ihosävyjen pariksi. Ja luomivärit... woow!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sävyt oli kyllä hyvin valittu sekä huulituotteista, että luomiväreistä :) Eikä ees haitannut, että suurin osa löyty jo kaapista :D

      Poista
  5. Mulla meni jotenkin tämä koko pussukka silloin ihan ohi. Taisin vältellä ColourPopin uutiskirjeiden avaamista, ettei tulis tuhlattua olemattomia rahoja :D.

    Mahtava sisältö kyllä ja en ihmettele, että monia harmittaa, että jäivät ilman. Tuo luomiväripaletti varsinkin on kiinnostava. Näyttävät pigmenttisiltä ja värit on kivat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä huomasin ihan sattumalta noin tuntia ennen että tää on tulossa ja eipä siinä sit enää mikään auttanut :P

      Poista
  6. Siis mitä vaan 20 dollaria?!? :o On kyllä katetta tossa pussissa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä, ihan älyttömän edullisesti näitä meille "lahjoittivat" :) Pari highlighteria ja yksi luomiväri ylittää jo tuon arvon.

      Poista
  7. Kävipä sulla hyvä säkä! Onhan tossa sisältöä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kerranki! :D Olin ihan ihmeissäni kun aloin näkemään niitä kommentteja, että oli loppuunmyyty heti.

      Poista
  8. Wohou, toi kuulostaa ihan samalta kun joskus kyttäilin suosittujen indielakkojen julkaisuja, ne oikeasti myytiin loppuun ennen kuin ehti kissaa sanoa:D Tosi timanttinen ton pussin sisältö, ja mielenkiinnolla odotan tulevia luomivärijulkaisuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki ennakkoon hypetetyt tuotteet saa aina aikaan ihan älyttömän massaliikkeen, niinku nyt se Too Facedin Sweet peach -paletti. :D Joskus sitä kuitenkin näköjään onnistaa ja oon ihan super iloinen tästä.

      Poista
  9. Oi vitsi! Itekkin meinasin tän tilata, mut jätin tilaamatta! Ois kyllä kannattanu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli kyllä hitti, eipä kaduttanut tilaaminen :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...