maanantai 26. syyskuuta 2016

Garnier Moisture Bomb

Heippa kaikki! Tänään puhutaan hieman Buzzadorista, sillä pääsin pitkästä aikaa buzzaamaan jotain aika mielenkiintoista. Buzzadoriksi voi liittyä kuka tahansa, joka on kiinnostunut testaamaan tuotteita ensimmäisten joukossa ja antamaan niistä oman mielipiteensä. Kampanjoita on kahdenlaisia; niitä, joissa tuote lähetetään sinulle ilmaiseksi mielipiteitäsi vastaan ja maksullisia, joissa saat ostaa tuotteet huomattavasti edullisemmin. Olen liittynyt Buzzadoriin jo vuonna 2012 ja olen aikoinani buzzannut mm. kosteusvoidetta, välipalakeksejä, tiskirättejä, pakastepizzoja ja nyt näitä Garnier Moisture Bomb tissue maskeja. Tuotteita on siis laidasta laitaan! Buzzaaminen ei vaadi blogia tai mitään, mutta aktiivisilla somekäyttäjillä on parempi mahdollisuus päästä mukaan kampanjoihin. 


Mä en ole varmaan pariin vuoteen buzzannut mitään tuotteita ja olin vähän niinku unohtanut jo koko homman, kun vähän aikaa sitten sain kutsun sähköpostiin. Nyt oli mahdollisuus päästä testaamaan uusia Garnier Moisture Bomb tissue mask naamioita eli kangasnaamioita. Mähän siis rakastan näitä sheet mask juttuja, joten naputtelin heti hakemuksen kampanjaan ja jäin odottelemaan pääsinkö mukaan. Tällä kertaa kävi tuuri ja sain kuin sainkin testattavaksi näitä uutuusnaamioita. Olin näistä tosi innoissani myös senkin vuoksi, etten aikaisemmin ole kokeillut mitään marketti maskeja, en edes tiedä onko niitä ollut aikaisemmin?


Moisture Bomb naamio lupaa kosteuttaa ihoa tehokkaasti ja tuoda iholle tervettä hehkua. Se antaa jopa 24h kestävän syväkosteuttavan vaikutuksen ja saman tuloksen kuin saisit käyttämällä kosteuttavaa seerumia viikon ajan. Kovat on lupaukset siis! Mun ihoni on hyvässä kunnossa ja kosteustasapaino tällä hetkellä myös aika hyvä, joten en osaa sanoa onko tällä oikeasti noin mullistavia vaikutuksia. Sen kuitenkin voin sanoa, että tää tuntui todella hyvältä, raikkaalta ja kosteuttavalta kasvoilla. Tuoksu oli miellyttävä ja naamion jälkeen kasvot tuntuivat kosteilta ja kimmoisilta. 


Pakkauksen takaa löytyy kuvalliset simppelit käyttöohjeet. Naamio asetetaan kasvoille, poistetaan suojakalvo, annetaan vaikuttaa 15 minuuttia ja ylijäämä hierotaan kasvoille. Toimii siis täysin samalla tavalla kuin muutkin vastaavat. Mä tykkään käyttää näitä, koska ne jotenkin rentouttaa ihanasti. Sitä saa vartin vaan istua vaikka kynttilänvalossa ja nauttia siitä kosteuttavasta tunteesta kasvoilla. 


Musta on ihanaa, että markettibrändit alkaa tulla mukaan näihin ihonhoidon trendeihin ja laajentavat jatkuvasti valikoimiaan. En tiedä oonko se vaan mä, mutta tuntuu että laatukin paranee näissä kokoajan! Kertokaa ihmeessä jos näitä päädytte testaamaan, että mitä tykkäsitte! 

Hauskaa alkavaa viikkoa kaikille!

Love, Mari

3 kommenttia:

  1. Mä pääsin myös mukaan buzzaamaan näitä, mutta en oo vielä kerenny kokeilemaan! :) Oon kuullu näistä kyllä pelkkää hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tykkäät kanssa, mä yllätyin positiivisesti :)

      Poista
  2. Musta toi Garnierin naamio on tosi kiva, pari käyttänyt. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...