perjantai 19. elokuuta 2016

Urban Decay Vice lipsticks

Ihanaa perjantaita ja viikonlopun alkua! Tänään ihastellaan vähän uusia Urban Decayn Vice huulipunia, jotka julkaistiin jokin aika sitten ja nyt ne ovat rantautuneet myös Suomeen! Urban Decay julkaisi siis valtavan uuden huulipunasarjan, johon kuuluu 100 huulipunasävyä kuudella eri lopputuloksella. Isosta kokoelmasta on siis kyse ja näiden ympärillä onkin pyörinyt aika iso hype julkaisusta lähtien. Mäkin olen saanut käsiini kolme sävyä, kaikki eri lopputuloksella ja nyt onkin aika ihmetellä mitä näistä oon oikeen tykännyt. Näitä myydään Suomessa Sokoksen Urban Decay pisteillä, eli ainakin Helsingissä ja Tampereella ja ilokseni voin sanoa, että myös Turun Wiklund on saamassa oman pisteensä (ellei ole jo saanut?). Myös Sokoksen verkkokaupasta saa tilattua, mikäli pistettä ei paikkakunnaltasi löydy. 


Ulkoisesti nää huulipunat on todella houkuttelevan näköisiä. Urban Decayn pakkaukset on aina huippuluokkaa, eikä nää tosiaan ole poikkeus sääntöön. Pakkauksen teksti on kultaista, hieman kohollaan olevaa ja koristeluna sopivasti erisävyisiä huulipunan paloja. 


Jokaisen pakkauksen päässä on sävyyn viittaava väritarra, johon on kirjattu sävyn nimi ja koostumus. Multa löytyy siis kolmea eri koostumusta; cream, comfort matte ja metallized. Ensi testailujen perusteella sanoisin, että comfort matte on näistä mun suosikki koostumus. Muita koostumuksia on mega matte, sheer ja sheer shimmer. 


Itse hylsykin on näissä todella sleek ja kaunis. Näissä on sama muoto kun niissä Gwen Stefanin huulipunissa, sävytys on ainoastaan eri. Pohja ja hylsy ovat kultaisia ja pääliosa kiiltävää hopeaa/metallinsävyä, johon on kirjattu sivuun Urban Decay ja päälle UD logo. Todella tyylikkäitä pakkauksia, ainakin mun makuuni!



Multa löytyy sävyt Rejected (metallized), Temper (confort matte) ja Firebird (cream). Ainoastaan Temper vastasi näistä odotuksiani sävyn ja koostumuksen suhteen ja se onkin suosikkini. Firebird oli huomattavasti pinkimpi kuin oletin, ajattelin sen olevan enemmän violetti. Koostumus on siinäkin kyllä kiva ja sävy myös, ei vaan ihan sitä mitä olisin halunnut. Ainoan pettymyksen tuotti sävy Rejected, joka on todella kevyt. Sävyä tästä ei lähde nimeksikään, sitä saa hangata oikein kunnolla ja metallisuuskin on vähän niin ja näin. Tälle mulla oli kovat odotukset ja valitettavasti sain pettyä. Ootteko kokeilleet muita metallized sävyjä, onko ne olleet parempia?



Joko olet päässyt kokeilemaan VICE huulipunia? Kerro mulle sun lempparit!

Love, Mari

2 kommenttia:

  1. Eikös tuo Firebird ollut myös siinä Gwen Stefani kokoelmassa? Muistelisin että oli ja että tykkäsin siitä sen luomiväripaletissa tulleen näytteen perusteella. Mä en ole ennen ollut kovin kiinnostunut näistä, vähän pihistelijä kun huulipunien suhteen olen, mutta nyt nämä alkoivat houkutella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se löytyi myös Gwenin kokoelmasta ja mun käsittääkseni aika moni muukin Gwenin punista löytyy myös tästä kokoelmasta :) Se on tosi upea sävy ja kiva huulilla, niinku nää kaikki tuntuu olevan! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...