sunnuntai 14. elokuuta 2016

IsaDoran syksy

Mukavaa sunnuntaita kaikki :). Toivottavasti siellä teilläpäin  on vähän kesäisempi ilma kun täällä meillä, ei oikein inspiroi mitenkään tuo synkkä ja sateinen taivas. Onneksi kuitenkin sisälläkin on paljon kivaa tekemistä ja yksi mun lempparijuttu on tietty uusiin meikkeihin tutustuminen. Olin ihan fiiliksissä kun torstaina (?) postiluukkuun oli tipahtanut ihana ihana yllätyspaketti, täynnä IsaDoran syksyn uutuus tuotteita. Tänään esittelen teille mitä tuo testiin saamani paketti oikein sisälsi. 


IsaDoran syyskokoelma on nimeltään Bohemian Flair ja kauppoihin se tulee elo-syyskuun aikana. Suurin osa tuotteista jää pysyvästi valikoimaan, mutta mukana on myös kausituotteita, jotka ovat saatavilla vain tässä kokoelmassa. Sävymaailma kokoelmassa on hyvin syksyinen, kokoelmasta löytyy pronssia, ruostetta, ruskeaa, violettia, vihreää, harmaata yms.  Tää on mun ensimmäinen kerta kun pääsen IsaDoraan tutustumaan oikein kunnolla, aikaisemmin mulla on ollut yksi luomivärinelikko ja joku rajauskynä ja huulipuna. 


Luomivärinelikkoja kokoelmaan kuuluu kolme, joista viimeinen Bohemian tulee kauppoihin vasta lokakuussa. Violetimpi nelikko Soft suede, on näistä ainoa pysyvään valikoimaan jäävä, joten Vintage velvet ja Bohemian ovat kausisävyjä. IsaDoran luomivärit on yllättäneet mut positiivisesti laadullaan. Nää on yksiä parhaimpia markettiluomivärejä mitä oon koskaan kokeillut. Koostumus on pehmeä, melkein jopa kermaisen tuntuinen ja pigmenttiä näissä on myös kivasti. Nelikkojen suositushinta on 16,90€. 




Kokoelmaan kuuluu myös poskipunia, joista kaksi julkaistaan nyt elo-syyskuussa ja kaksi muuta lokakuussa. Kaikki neljä poskipunaa tulee jäämään pysyvään valikoimaan. Nämä kaksi saamaani poskipunaa on molemmat aivan ihania! Koostumus ja pigmentti on kohdillaan ja häivyttyvät kasvoille kauniisti. Näissä on myös aivan ihanat syksyiset sävyt, etenkin tuo Bare berry on mun mielestä kun tehty syksyyn. Soft coral taas sopii mihin vuodenaikaan tahansa. Molemmat sävyt ovat lämpimiä ja samaa sävymaailmaa, Soft coral on vain hieman hennompi ja korallisempi. Poskipunien suositushinta on 14,50€.



Kokoelman huulituotteet on kuitenkin mun suosikkeja! Nyt alkusyksystä julkaistaan kolme sävyä rajauskyniä ja huulipunia ja lokakuussa sävyjä tulee lisää 7kpl. Kaikki rajauskynät ja punat jäävät pysyvään valikoimaan. Rajauskynät eli sculpting lipliner waterproof kynät ovat nimensämukaan vedenkestäviä ja koostumukseltaan ihanan pehmeitä ja kermaisia. Näitä ei tarvitse myöskään terottaa. Suositushinta 10,90€.


Lip desire sculpting lipstick huulipunat ovat myöskin kermaisia, pigmenttisiä ja hyvin levittyviä. Kaksi vaaleampaa sävyä toimii hyvin myös ilman rajausta, mutta tummin sävy tarvitsee kynän alleen jos haluaa tasaisen lopputuloksen. Sävyt on kauniita ja syksyisiä, etenkin Rosewood on ku mulle tehty! En malta odottaa, että näen millaisia ne seitsemän uutta sävyä on. Näiden muotoilu on myös jotenkin tosi kätevä, saa tehtyä tarkkaa jälkeä. Suositushinta 15,50€. 


539 Soft suede, 540 Purple paisle, 541 Choco chic

Lopuksi sain vielä testiin kokoelman uudet Wonder nail kynsilakat. Kaikki kolme sävyä ovat kausisävyjä ja saatavilla vain rajoitetun ajan. Kokoelmasta löytyy beigeä, violettia ja ruskeaa ja kaikki aivan täydellisiä sävyjä syksyyn ja sopivat tähän kokoelmaan erityisen hyvin. Eniten näistä innostaa tuo keskellä oleva herkullisen värinen violetti, en malta odottaa syksyä, että saan sen kynsilleni! Suositushinta 8,90€.

Näiden edellä nähtyjen tuotteiden lisäksi kokoelmaan kuuluu myös Volume lash styler mascara ja Brow shaping gel, jotka ovat kaikki osa pysyvää valikoimaa.


Mitä te piditte IsaDoran syyskokoelmasta?

Love, Mari


*Tuotteet saatu blogin kautta


5 kommenttia:

  1. Ihania, kunhan tulevat kauppoihin niin pitää käydä tekemässä lähempää tuttavuutta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kanssa odottelen kovasti niitä uusia sävyjä lokakuussa, etenkin se kolmas luomiväripaletti näytti kivalta! :)

      Poista
  2. En ole tutustunut, mutta näyttävät kivoilta. Huulikynistä varsinkin praline vaikuttaa kivalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Praline on myös mun lemppareita, tosi monikäyttöinen sävy :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...