maanantai 18. heinäkuuta 2016

Meikkikokoelma; luomiväripaletit vol. 2

Heippa kaikki! Ihanaa aurinkoista kesäpäivää :) Täällä Turussa ainakin nautitaan tänään kuumasta ja aurinkoisesta päivästä, mikäs sen parempaa. Viikonloppu oli blogin puolella hiljaiseloa, nautittiin laurin kanssa vähän parisuhdeajasta ja sisusteltiin kotia. Nyt ollaan kuitenkin taas linjoilla muutama päivä ja perjantaina koittaakin sitten vihdoin lähtö Rodokselle. Perjantaiksi mulla on myös luvassa teille kiva kesäylläri, joten kurkatkaahan takaisin myös silloin!

Tänään jatketaan mun meikkikokoelman läpikäymistä ja vuorossa on ne isot luomiväripaletit, kun viime viikolla esittelin pienemmät. Varautukaa taas pitkään postaukseen, voisi olla ihan hyvä idea hakea vaikka kuppi kahvia tai naposteltavaa viereen ;). Luomiväripaletit on ehdottomasti mun suosikkeja ja himoitsen niitä aina uusia, joten näitä on kertynyt jonkin verran ja kertyy aina vaan lisää ja lisää, addikti mikä addikti.



Aloitetaan vaikka Urban Decayn Naked paleteilla. Naku -sarjaa multa löytyy kaikki paitsi Naked2 eli vasemmalta löytyy Naked, keskeltä Naked3 ja oikealta Naked Smoky. Kaikki näistä on ihan huippuja, mutta eniten on tullut käytettyä alkuperäistä nakupalettia. Näissä on myös kaikissa tosi kivat pakkaukset, tykkään etenkin tuon smoky paletin designista. Alkuperäisessä Naked paletissa on maanläheisiä ruskeita ja kultaisia sävyjä, kolmosessa roosan sävyjä ja smoky nimensä mukaan sisältää smoky meikkeihin sopivia tummia sävyjä. 



Urban Decay Vice 4 ja XX Vice ltd reloaded paletit on molemmat upeita värikkäitä kokonaisuuksia. Nää on ehkä mun lempparit UD paletit sekä sisällöltään, että pakkaukseltaan, etenkin tuo VICE4 on aivan upea! Näissä on myös plussaa jättikokoinen peili kannessa. Kaikki UD:n isot paletit tulevat siveltimen kanssa ja näissä ne on tosi kivat! Vice paletit on käsittääkseni kaikki LE tuotteita, eli niitä ei ole saatavilla ikuisesti. 



Vähän vielä UD paletteja. Edellisten lisäksi multa löytyy UD Electric  paletti, joka sisältää upeita, kirkkaita pressattuja pigmenttejä. Tämä on kaikkien värikkäiden palettien äiti ja monilla halpabrändeillä on tästä omat kopionsa, mutta tämä on se aito alkuperäinen ja niin täydellinen. Varoituksena sanon, että nämä tosiaan on pigmenttejä, eli ne värjäävät luomet. Tässä on aivan upea pakkaus ja muutenkin taattua UD laatua.

Multa löytyy myös LE Gwen Stefani paletti, joka on tosiaan Gwenin suunnittelema ja osa kokoelmaa. Tämä myytiin nopeasti loppuun, mutta edelleen aina silloin tällöin siltä ilmestyy erä sinne toinen tänne. Paletissa on paljon vaaleita neutraaleja ja ruskeita sävyjä ja muutama väriläikkä tuomaan vähän vaihtelua. Todella hyvä ja monikäyttöinen paletti!


Oikeasta yläkulmasta löytyy Anastasia Beverly Hillsin itse kokoamani paletti. Paletissa on kahdeksan luomivärinappia, jotka olen siihen itse valinnut. ABH:n luomivärit on laadultaan todella hyviä ja mulla onkin pitkä lista sävyjä, jotka vielä joku päivä haluaisin. Paletteja on mahdollista koota kahta eri kokoa, joko neljän tai kahdeksan luomivärin. 

Bhcosmetics Carli Bybel paletti sisältää kokoelman neutraaleja luomivärisävyjä ja highlightereita. Tän paletin helmiä on ne highlighterit, mutta myös luomivärit toimii kivasti ja tää onkin hyvä edullinen vaihtoehto esimerkiksi UD Naked paletille. Sävymaailma on tässäkin ruskea ja kultainen ja hyvin neutraali.


Mun ensimmäinen ja ainoa MUFE eli Make up for ever luomiväripaletti viime joulun kokoelmasta. Tää on aivan upea, mutta jostain syystä hyvin vähällä käytöllä. Sävyt on kirkkaita ja kauniita ja pigmenttisiä, melkein kaikki helmiäisiä tai satiinisia. Yhtään täysin mattasävyä tästä ei löydy, mikä on ehkä syy siihen vähään käyttöön. 


Itse koottuja paletteja löytyy vielä pari lisää. Yllä on Makeup Geekin napit Z paletissa (kaikki paitsi foiled ja duo chrome sävyt) ja alla on mun keskeneräinen MAC paletti, johon ostelen aina napin sillointällöin. MUGin luomivärit on mun yksiä lemppareita, niissä on aivan täydellinen hinta-laatusuhde ja mun mielestä ne ei kalpene ollenkaan esim. noille MACin luomiväreille. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan!


Kat von D Shade & light eye paletti on aivan täydellinen mattapaletti. Tässä on 12 sävyä, jotka on jaettu kolmeen osioon helpottamaan niiden käyttöä. Yksi nelikko neutraaleja sävyjä, yksi nelikko viileitä sävyjä ja yksi nelikko lämpimiä sävyjä. Toki niitä voi mixailla miten haluaa, mutta tämä on mun mielestä todella hyvin koottu paletti. Luomivärit on pigmenttisiä ja laadukkaita, hieman puuterisia, mutta niinhän ne mattasävyt yleensä on.


Morphelta multa löytyy kaksi palettia. Alla on Jaclyn Hill favorites ja yllä 35O. Morphen luomivärit on myös todella edullisia, mutta hyviä. Näissä molemmissa on upeita, pigmenttisiä sävyjä ja ne on todella monipuolisia. Tein oman häämeikkini tuolla Jaclynin paletilla, niin paljon näistä tykkään. 


Viime keväänä ilmestyi kaksi mun suosikki tubettajani collab palettia. Toinen tietysti MannyMUA ja Makeup Geek collab ja toinen oli Shaaanxo:n bhCosmeticsille suunnittelema luomiväri ja huulipunapaletti. Nämä on molemmat tosi kivoja paletteja ja suosittelen molempia lämpimästi! Shaaanxo:n paletti on ainakin vielä myynnissä ja hintaa sillä on vain noin 14 dollaria! 


Multa löytyy kolme theBalmin palettia. Uusin näistä on NudeDude, jota voisi verrata Naked3 palettiin. Meet Matt(e) Nude on theBalmin mattapaletti ja todella kiva sellainen. Tässä on isot napit ja iso peili. Kolmas eli Balmbini onkin sitten paletti, jossa on sekä luomivärejä, poskipunia, highlighter ja huulivärejä. 


Anastasia Beverly Hills julkaisee aina silloin tällöin LE paletteja ja multa löytyy niistä kolme. Oikealla on niistä ensimmäinen eli Tamanna paletti, jossa on aivan ihania sävyjä. Se on myös hieman pienempi kuin nämä kaksi muuta. Ylhäältä löytyy Artist paletti ja sen alapuolella Shadow couture world traveler paletti. 


Nämä on mun rakkauspaletteja. Iki-ihanat tarten tartelette ja tartelette in bloom paletit on molemmat täyttä rakkautta. Alkuperäinen tartelette on mattapaletti, jossa on neutraaleja ruskeita ja hieman violettiin taittavia sävyjä. In bloom taas on sekoitus mattaa ja shimmeriä ja upea kokonaisuus sekin. Molemmissa on kannen kokoinen peili.


Mun kokoelmasta löytyy myös Lorac Pro ja Lorac Pro2 paletit. Molemmissa ihania kermaisia ja pehmeitä super pigmenttisiä sävyjä, nää on ihan huippuja paletteja! Alkuperäinen on ehkä hieman mieluisampi, mutta molemmissa on tosi kivoja sävyjä. Nämä on niin pigmenttisiä, että ne saattavat hieman varistaa, mutta ei mitenkään pahasti.


Lisää rakkauspaletteja! Nää Too Facedin chocolate bar paletit on pakkaukseltaan ja sisällöltään mun lemppareita. Suklaalta tuoksuvia luomiväripaletteja, voiko olla mitään parempaa? Tuo uusin vaaleanpunainen Bon bons vei tän söpöyden uudelle levelille sydämen muotoisten nappien kanssa. Me likey!


Lopuksi multa löytyy vielä jokin aika sitten esittelemäni The Nubian2 paletti ja Zoevan Cocoa blend paletti. The Nubian2 paletti on uskomattoman pigmenttinen ja värikäs ja täydellinen, mä en muista törmänneeni koskaan näin pigmenttiseen palettiin. Sitä ei voi kuvailla edes, se täytyy kokea! Instragramista löytyy swatchit, jos ne kiinnostaa. Zoevan paletti on myös kiva, ollut tosi vähällä käytöllä, mutta aina silloin tällöin muistan sen olemassaolon ja ihastun uudestaan. 

Oliko mukana sun lemppareita?

Love, Mari

9 kommenttia:

  1. Vau, onpa paljon hienoja paletteja! Minulla ei ole noista yhtäkään;) Tunnetuista merkeistä minulla on vain yksi pikkuruinen the Balm -paletti; Mont Balm, joka on kyllä todella hyvä. Tuon Shaaanxon paletin haluaisin itselleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. theBalmilla on tosi kivoja paletteja ja laadukkaita :) Shaaanxo kannattaa hankkia jos se yhtään kiinnostaa, siinä on erinomainen hinta-laatusuhde :D

      Poista
  2. Eikä, vitsit miten ihana kokoelma. <3

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Niissä on kyllä kaikki kohdallaan pakkauksesta sisältöön :)

      Poista
  4. Sulla on melkoinen kokoelma ja tässä oli paljon tuttuja paletteja :) Mun lempparipaletti kaikista on ehdottomasti Too Facedin alkuperäinen Chocolate Bar ja Kat Von D:n Shade & Light on mielestäni paras mattapaletti. Sellainen paletti jota erityisesti näistä himoitsen, on bhCosmeticsin Carli Bybel paletti. Oon aivan rakastunut Carliin tänä vuonna ja paletti näyttää sopivan neutraalilta itselleni, joten pakkohan tuo on tilata! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan näitä yhdelle ihmiselle ihan riittävästi, mutta silti aina vaan pakko saada lisää :D Carli paletti ei ole ainakaan hinnalla pilattu, joten jos Carlista tykkää ei tuo ole lainkaan huono ostos.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...