sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Tyttöjen suloiset letit ja nutturat + arvonta!

Moikka taas kaikille ja mukavaa sunnuntaita! Oottehan muistaneet nauttia ja rentoutua tänä viikonloppuna? Tänään on luvassa aikas kivaa postausta ja lukekaahan loppuun asti, sillä tiedossa on myös arvonta tästä kivasta uutuudesta! 

Niinkuin kuvasta olette varmaan osanneet jo päätellä, on kyseessä siis ihastuttava uutuuskirja Tyttöjen suloiset letit ja nutturat. Sain Minerva kustannukselta kyseisen kirjan teille esiteltäväksi ja arvottavaksi, joten hypätään suoraan asiaan!


Ranskalaisen Alice Peuplen kirjoittama lettikirja sisältää 24 erilaista letti- ja nutturakampausta kuvitettuine ohjeineen. Mukana on kampauksia niin aloittelijoille kuin vähän taitoa jo omaaville. Kampaukset on jaoteltu kolmeen eri osioon tyylin ja vaikeusasteen mukaan. Kirja ilmestyy kauppoihin viikolla 24, mutta te pääsette nyt tutustumaan siihen jo etukäteen!


Kirja on suunnattu nuorille tytöille ja sen malleina toimivatkin iloisen pirteät nuoret tyttöset. Tämä on loistava lahjaidea leteistä ja kampauksista kiinnostuneelle nuorelle tai lapselle tai äideille ja isille, jotka haluavat oppia uusia kampauksia arkeen ja juhlaan. Kirjan selkeiden ohjeiden avulla kuka tahansa voi oppia letittämään, pientä harjoitusta se tosin vaatii!


Vaikka kirja on nimensäkin mukaan suunnattu tytöille, käy se mun mielestä loistavasti myös meille hieman isommille tytöille ja naisille ja ihan kenelle tahansa letityksestä kiinnostuneelle. Tästä todisteena tein kirjan ohjeella muutamia lettejä siskolleni ja ne toimivat aivan yhtä hyvin kolmekymppisen päässä kuin 13 -vuotiaankin päässä. Tarvitaan vain hitunen mielikuvitusta ja sorminäppäryyttä. Minähän en siis tosiaankaan ole mikään taitava kampausten tekijä ja lettini sojottavat ja harottavat aina miten sattuu. Kirjan ohjeita oli kuitenkin helppo seurata ja letit olivat tosiaan vaikeustasonsa mukaisia. Kokeilin yhtä vaikeaa lettiä ja se oikeesti oli vaikea! Ei mennyt ihan niinkuin Strömsössä, mutta harjoitus tekee mestarin ja tämä kirja innostaa harjoittelemaan uudestaan ja uudestaan. 


Mä olen itse aivan ihastunut tähän ja nyt onkin kokoajan kova innostus vaan letittää, kunhan saisi vaan hiusmalleja kylään! Aion käydä koko kirjan läpi vielä tämän kesän aikana, ehkäpä sitten saatte myöhemmin koostetta mun suosikkimalleista ja mikä oli helppo ja mikä vaikea. Huomenna on kuitenkin luvassa esimakua, kun esittelen teille muutamat letit, jotka siskoni päähän eilen väkersin. 


Mutta nyt siihen kivaan juttuun! Kuten jo aiemmin mainitsin, sain myös toisen kappaleen kyseistä kirjaa teille arvottavaksi! Nyt jollakulla onnekkaalla on mahdollisuus päästä tutustumaan tähän kirjaan ensimmäisten joukossa. Onnea arvontaan!!

Arvonnan säännöt:

- Arvonta on avoin kaikille! Voit osallistua arvontaan jättämällä kommenttiboksiin viestin, jossa kerrot haluatko voittaa kirjan itsellesi vai lahjaksi. Jätä myös toimiva sähköpostiosoite, sillä voittajaan otan yhteyttä sähköpostilla. 

- Jos olet blogini lukija bloggerissa tai bloglovinissa saat kaksi arpaa, mainitse kommentissa monellako arvalla olet mukana ja mitä kautta seuraat blogia.

- Jos olet alle 18-vuotias sinulla täytyy olla huoltajan suostumus osallistua arvontaan.

- Arvonta päättyy sunnuntaina 12.6 klo 22.00. 

- Postitan palkinnon vain Suomeen.


Oletko sinä innostunut lettikampauksista?

Love, Mari

*Kirjat saatu blogin kautta*

24 kommenttia:

  1. Olen innostunut lettikampauksista todellakin! Mutta silti uskon että kirja menisi pikkusiskolle lahjaksi :) Bloglovinin kautta seuraan!

    viivi.korpela@hotmail.com

    VastaaPoista
  2. Kyllä kirjan varmaankin itsellä pitäisin, mutta kampaukset toteuttaisin sitten kaikkien tuttujen päihin! Mukana yhdellä arvalla :)

    iida.valtonen@windowslive.com

    VastaaPoista
  3. Tämä olisi kyllä ihan huippu! Olen innostunut ihmisen meikkaamisesta ja kampauksiakin olisi kiva joku vääntää meikin kanssa, joten arvonnossa mukana. Seuraan myös Bloglovinin kautta nimimerkillä Veera T.
    homekurkku@gmail.com

    -pahvikirahvi

    VastaaPoista
  4. Minun voittoni menisi lahjaksi 10 vuotiaalle sukulaistytölle joka tykkää lettikampauksista. Sispä mukaan arvontaan. Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Kahdella arvalla mukana, seuraan Bloggerin kautta.
    Haluaisin voittaa kirjan itselleni. Minulla on 12-vuotias tytär, jonka hiuksia letittelisin :)

    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Kahdella arvalla mukana! Tykkään letitellä ja muutenkin laittaa hiuksia, joten haluaisin voittaa kirjan itselleni! Pikkusiskon hiusten kuosiin saamiseksi;)

    hennahuhtikuu@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Haluaisin kirjan itselleni, sillä olen innostunut letittämään kummitytön hiuksia. (: Yhdellä arvalla mukana.

    saraana.makela@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Itselläni on tällä hetkellä sen verran lyhyet hiukset, että kirja menisi lahjaksi!
    Lukijana kahdella mukaan.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Kahdella arvalla mukana. Menisi varmaankin lahjaksi, oman selailun jälkeen.
    Postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Voi ku huippua! :-) epätoivoisesti arvontaan mukaan! :-) mä rakastan hiusten värkkäämistä ja kolmen tyttölapsen äitinä tulis tarpeeseen kun on tota harjoittelukappaletta ihan muutama :-)

    Johanna.m.appelblom@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Osallistun arvontaan,itselleni. sannikas15@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Antaisin kirjan lahjaksi siskontytölle :) (tai siis oikeastaan siskolleni että voi tehdä tytölle lettejä :D)

    Yhdellä arvalla mukana!

    cloudberryshake (at) gmail (piste) com

    VastaaPoista
  13. Antaisin kirjan lahjaksi kummitytölleni, jolla on ihanat, pitkät hiukset. Mukana kahdella arvalla. Luen bloggerin kautta.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  14. Antaisin lahjaksi miniälleni, että hän saisi loihtia ihania lettejä lapsenlapselleni.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  15. Kahdella arvalla mukana; seuraan bloggerin kautta. :)

    Kirja lähtisi lahjaksi - paitsi jos itse niin totaalisesti ihastuisin etten raaskisi siitä luopua xD

    shimmerblinger@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Mukana arvonnassa, mummolta@gmail.com. Kirja pysyisi mummolassa, jossa sekä tytär, miniä että mummon pikku prinsessa saisi kokeilla lettikampauksia.

    VastaaPoista
  17. Yhdellä arvalla osallistun! Siskon tytöt saattaisivat saada kivan kirjan.
    hippu@outlook.com

    VastaaPoista
  18. Olen innostunut lettikampauksista, joskin tarvitsen vielä hieman harjoittelua ja ohjeistusta. Siihen varmasti tämä Tyttöjen suloiset letit ja nutturat -kirja olisi omiaan. Antaisin kirjan lahjaksi pitkähiuksiselle sukulaistytölle, joka täyttää kesällä 10-vuotta. Voisimme sitten yhdessä näperrellä nättejä kesälettejä :)
    Osallistun ihanaan arvontaan yhdellä arvalla.
    T: Miukkis
    birgit82@suomi24.fi

    VastaaPoista
  19. Itselleni haluaisin =). Seuraan bloglovinin kautta eli kahdella arvalla mukaan.
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Yksi arpa. Siskon tyttö saisi pitkiin hiuksiinsa upeita ja uusia letitysvinkkejä!
    T. Mallukka
    marja-anneli@luukku.com

    VastaaPoista
  21. Lettikampaukset on itselläkin käytössä, mutta tämä kirja menisi lahjaksi toiselle lettipäälle :) Yhdellä arvalla mukaan! cherrycloud@luukku.com

    VastaaPoista
  22. Itselleni haluaisin kirjan :)
    Bloggerin kautta lukijana, eli kahdella arvalla mukana! :)

    mimyy93@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Mä olen suorastaan oikea letti- ja nutturaholisti, tämä tulisi ehdottomasti itselle ja pikkusiskolle yhteiseen käyttöön.

    Yhdellä arvalla mukana.
    heidi.jammeh@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Kirja lähtisi lahjaksi siskolleni, jolle hiukset tuntuu olevan elämän keskipiste. Voi tuota teini-ikää :)
    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...