maanantai 20. kesäkuuta 2016

Juhannuksen kosmetiikkatärpit


Moikka vaan kaikki! Nyt aletaan kovaa vauhtia lähestyä sitä ihanaa keskikesän juhlaa, joka kruunaa koko kesän. En tiedä teistä, mutta mä olen ainakin ehdottomasti Juhannus ihmisiä. Oli sää mikä hyvänsä niin silloin sitä osaa ottaa jotenkin aivan erityisen rennosti ja nauttia elämän pienistä nautinnoista, kuten grilliherkuista ja saunomisesta. Juhannus on ehdottomasti mun kesäni kohokohtia joka vuosi ja niinpä sitä alkaa aina suunnitellakin hyvissä ajoin. Tänä vuonna ajateltiin miehen kanssa poikkeuksellisesti jäädä viettämään juhannusta kotiin. Erikoista, tiedän, sillä mä olen aina ollut sitä mieltä, että Juhannustahan ei kaupungissa vietetä vaan mökille on päästävä. Nyt meillä on kuitenkin ekaa kertaa oma tupa, pieni piha ja sauna, joten ajateltiin kokeilla miltä se kaupunki-Jussi tuntuu. 

Tänään mä olen koonnut teille kuitenkin mun tärkeimmät kosmetiikkatärpit ja vinkit Juhannuksen viettoon lähdit sitten mökille, festareille tai vietät sitä kotona kuten minä.


Mökille lähdettäessä tärkeintä mun mielestä on helppous. Sitä tavaraa ei jaksa kantaa ihan mielettömiä määriä ja mökillä voi olla hieman haastavaa edes käyttää kosmetiikkatuotteita, jos vaikka ei tule juoksevaa vettä tms. Mökki-Jussiin kuuluu mun mielestä luonnollisuus, eli mä jätän meikkipussin kotiin ihan suosiolla. 

Peseytymiseen mökillä nämä minikokoiset shampoot on käteviä. Ne eivät vie paljoa tilaa kassista ja niistä riittää kuitenkin hyvin useampaankin pesuun. Mökille paras saippua on palasaippua, koska se soveltuu niin käsien kuin vartalonkin pesuun ja säilyy hyvänä vaikka siellä saunan lauteilla.


Mökillä tulee oltua ulkona lähes koko päivä, joten tärkeintä on huolehtia ihon hyvästä suojauksesta. Etenkin aurinkoisilla ja lämpimillä keleillä hyvä suojakerroin on ehdoton! Illalla kannattaa myös levittää after sun iholle viilentämään ja rauhoittamaan auringon rasittamaa ihoa. 


Koska siellä mökillä ei tule käytettyä meikkiä, riittää kasvojen puhdistukseen saunan jälkeen kevyt misellivesi, joka on helppo ja vaivaton tapa puhdistaa kasvot. Kosteutukseen suosin ite vaivattomia tuotteita, jotka ajavat monta asiaa. Harvoin jaksan ottaa mukaan erikseen yö- ja päivävoiteita, seerumeita ja mitä näitä nyt on, joten valitsen yhden hoitavan tuotteen, joka ajaa kaikkien näiden asian sen parin päivän ajan. Tällä hetkellä suosikkina mökkikassissa on Herbinan moisture balance tehokosteuttava kasvonaamio.


Viimeisenä mökki vinkkinä on ötököiltä suojautuminen! Koska ne ötökät nyt vaan kuuluu Suomen suveen, kannattaa muistaa pakata mukaan hyttys- ja punkkisuihke. Jos ne ötökät kuitenkin pääsee puremaan ja kutina on sietämätön, on markkinoilla monenlaisia viilentäviä ja rauhoittavia tuotteita puremille. Mulla on käytössä Dermosilin cooling after bite, joka on kesän pelastus!


Oletko sittenkin suuntaamassa festareille? Tiedossa on hikistä tunnelmaa, huonot pesumahdollisuudet ja mahdollisesti telttayöpyminen. Festareille sitä haluaa ottaa mukaan mahdollisimman vähän, koska majoitus voi usein olla hyvinkin ahdas ja sitä turhaa tavaraa ei vaan ole järkevää pitää mukana. Muutamia juttuja kannattaa kuitenkin muistaa ottaa mukaan festareillekin!

Leikitään, että on kuuma aurinkoinen päivä ja olet hikoillut festarihumussa jo monta tuntia. Iho tuntuu kireältä ja kaipaa kipeästi viilennystä ja raikastusta. Täsmäaseena toimii ihana viilentävä body sorbet, joka tuo iholle saman tien viilentävän raikkaan tunteen. Vinkkinä, säilytä sorbetia kylmälaukussa niin se viilentää vieläkin tehokkaammin! Jos kaipaat nopeaa raikastusta kasvoille tai vartalolle, pakkaa mukaan suihkutettava kasvosuihke. Muutamalla suihkauksella olo on hetkessä raikkaampi ja virkeämpi. Myös erilaiset lähdevesisuihkeet toimii tähän tarkoitukseen erinomaisesti!


Festareilla voi olla hyvin huonot pesumahdollisuudet, joten pakkaa mukaan pullo kuivashampoota hiusten pelastukseksi! Minikokoinen hajuvesi kulkee näppärästi mukana ja saa sut tuoksumaan hyvälle, vaikka olo olisikin kaikkea muuta.


Ihonhoitoa varten kannattaa pakata mukaan näytepusseja! Ne eivät vie juurikaan tilaa reissukassista ja niiden yllättävä katoaminen ei kaada kenenkään maailmaa. Tuleepahan näytepussukatkin hyötykäyttöön. 


Moni haluaa käyttää festareilla myös meikkiä ja kaikki värikkäät ja näyttävät lookit ovatkin kesän festarihittejä. Suosi kuitenkin melko kevyttä meikkiä, joka on illan päätteeksi myös helppo pestä pois. Pohjameikiksi suosittelen suojakertoimen sisältävää kevyttä BB tai CC voidetta, jonka saa näppärästi levitettyä vaikka käsin. Suojakerroin on myös festareilla ehdoton! Ota mukaan mahdollisimman monikäyttöisiä tuotteita meikkaukseen. Esimerkiksi yhdistelmäpaletit on tosi käteviä, koska yhdellä tuotteella saat tehtyä lähes koko meikin. Esimerkkikuvassa mulla on theBalmin paletti, jossa on mukana poskipunat, highlighter, luomivärit ja huulipuna/kiilto. Tällä yhdellä paletilla pääsee siis tosi pitkälle, tämän lisäksi riittäisi melkein pelkkä ripsari.


Sitten ehkä se kaikista tärkein festarivinkki! Ota mukaan puhdistusliinoja, baby wipeseja tai jotain vastaavia. Nämä ovat käteviä niin meikin putsaamiseen kuin käsienkin pesuun epähygienisissä olosuhteissa. Näille tulee ihan varmasti käyttöä, usko pois.


Jos jäät nauttimaan Juhannuksesta kotioloihin, ota siitä kaikki irti! Juhannus on oivaa aikaa itsensä hemmotteluun, joten kasaa esille kaikki hemmottelutuotteesi, lämmitä sauna ja valmista itsellesi jalkakylpy. 

Saunahunaja tekee löylyhetkestä luksusta. Helli ihoasi saunan lämmössä ja nautiskele pehmeästä lopputuloksesta. Myös hiuksesi ovat ansainneet tehohoidon, joten hiero hiusnaamio hiuksiin ja odottele rauhassa saunan lämmössä tuoksuista nauttien.


Muista myös kuoria kuollut ihosolukko pois! Saunan jälkeen iho on pehmeä ja kuollut iho irtoaa helposti suosikki kuorinta-aineellasi. Viileä suihku raikastaa oloa.


Saunahetken jälkeen on ihanaa istahtaa vaikka terassille kuuntelemaan linnunlaulua ja nauttimaan kylmää juomaa. Laita kasvonaamio kasvoillesi ja nauti rauhasta ja Juhannuksen taiasta!

Miten sinä vietät Juhannusta?

Love, Mari

12 kommenttia:

  1. Kivoja vinkkejä! Täällä Juhannus sujuu tylsästi tavallisena viikonloppuna, sillä asun maassa jossa tuota juhlaa ei tunneta :) Kaipa sitä suomalaisena pitäisi kehittää jotain erityistä ja käydä vaikka kuntosalin saunassa rentoutumassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juhannuksen voi onneksi tehdä itse itselleen oli sitten missä tahansa, toivottavasti keksit jotain kivaa! :D

      Poista
  2. Monen kaupunkijuhannuksen jälkeen suuntaamme pitkästä aikaa maalle :) Odotan pitkää viikonloppua kuin kuuta nousevaa ^_^

    VastaaPoista
  3. Voi miten kiva postaus! Mä vietän juhannusta festareilla, menen meinaan RMJ:hin. Onneksi ei sentään tarvitse majottua teltassa :D Olen asunut Raumalla lähes koko elämäni ja siellä asuu perhe ja ystäviä. Aion varmasti ottaa mukaan theBalmin Balm Voyage 2 paletin, se on ihan täydellinen matkaamista ajatellen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ja kivoja festareita! Mulla on kanssa kavereita lähdössä RMJ:hin. Helpottaa kyl kovasti jos on joku kunnon majoitus siellä :D Balmilla on tosi hyviä paletteja just reissaamista varten, etenkin nuo voyage paletithan on suunniteltukin ihan matkusteluun.

      Poista
  4. Itselläkin taitaa olla ihan rauhallinen kotijuhannus tiedossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti saat rentouduttua ja tulee ihanat ilmat <3 :)

      Poista
  5. Mä just ajattelin kerätä kaikki näytepussit ja ottaa ne matkalle mukaan. Muuten ne jää pölyttymään kaappiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo eipä niitä muuten oikeen tuu käytettyä, mut tosi käteviä reissuille! :)

      Poista
  6. Hyvä postaus, kaikki hyviä tuote vinkkejä. Omaan juhannukseen kuuluu piipahdus mökillä, mutta pääasiassa ollaan kaupungissa. Saunomista on myös luvassa :) Hyvää jussia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kivalta kuulostaa sun Juhannus, on siellä mökillä aina vaan niin kivaa, mutta eipä täällä kaupungissakaan asiat oo yhtään hullummin :D Hauskaa jussia!!

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...