maanantai 9. toukokuuta 2016

Heräteostoksia kauppareissulla

Heippa kaikki! Miten teidän viikonloppu meni? Toivottavasti olette nauttineet auringosta ja viettäneet leppoisaa äitienpäivää äitienne (tai lastenne) kanssa :). Mulla oli tosiaan neljän päivän vapaaputki ja perjantaina vapaapäivän kunniaksi päätin käväistä Skanssissa pyörähtämässä. Tarkoituksena oli käytä Citymarketissa katsomassa niitä Kardashian beauty meikkejä, mutta jotenkaan ne ei nyt vielä ainakaan iskeneet niin, että olisin kotiin asti vienyt. Pari muuta kivaa pikkujuttua lähti kyllä matkaani ja ne esittelen teille tänään! 


Käväisin samalla reissulla myös Skanssin apteekissa ja huomasin, että siellä oli aika kivasti elfin tuotteita tarjolla. Olen tätä elfin poskipunapalettia katsellut Youtubessa ja muualla jo pitkään, mutta en ole Suomessa tähän aiemmin törmännyt. Nyt kun se sattui siinä hyllyssä olemaan niin pakkohan se oli ostaa! Tämä on paleteista se tummempi käsittääkseni, sitä toista ei ainakaan perjantaina hyllyssä ollutkaan. Pigmenttiä näistä lähtee todella hyvin ja muutenkin hintaansa nähden erinomainen poskipunapaletti! 


Tykkään näistä sävyistä tosi paljon, etenkin näin kesäaikaan. Todella vaalealle iholle nämä on varmasti liian tummia, mutta omalle nassulleni nää käy juuri passelisti tähän aikaan vuodesta. Paletissa on myös mukana iso peili, joka on aina plussaa!


Toisen pikkuostokseni teinkin sitten siellä Citymarketissa. Ostoskoriini hyppäsi Kardashian meikkien sijaan uusi Maybellinen master sculpt -duo. Näitä on nyt kovasti mainostettu joka paikassa ja ihan vaan mielenkiinnosta halusin kokeilla miten markettituotteella varjostukset ja korostukset onnistuukaan. Tämäkin on kahdesta vaihtoehdosta se tummempi, tämän contour sävy oli mulle parempi. 


Swatchatessa nämä näyttää oikein hyviltä, etenkin tuo contour sävy. Highlighter ei ole ihan niin intensiivinen kun tykkäisin, mutta en tosiaan ole kasvoille vielä ehtinyt tätä kokeilemaan, joten sen näkee sitten myöhemmin paremmin. Pakkauksessa on mukana pieni peili ja sivellin, tuolla "alakerroksessa". 

Mikä on sun suosikki markettimeikki?

Love, Mari

6 kommenttia:

  1. Oho, enpäs tiennyt, että tuolta saa e.l.f:iä! Pitää käydä kun Skanssiin tulee asiaa.

    Suosikkimerkkini marketista taitaa olla Max Factor. Masterpiece-ripsiväri on selektiivisten tasoa, Lasting Performance -meikkivoide yksi kaikkien aikojen parhaista ja muutenkin mielikuva merkistä on tosi positiivinen. Olen kyllä tosi kaikkiruokainen ja melkein miltä tahansa merkiltä löytyy hyviä tuotteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käy ihmeessä! Ainakin vielä viime viikolla oli ihan kohtuu hyvät valikoimatkin :)

      Max Factorin tuotteet on mulle vähän vieraampia, yhden meikkivoiteen ostin kerran kokeiluun, mutta se ei sopinut mulle lainkaan :/

      Poista
  2. Toi ELFin poskipaletti on pakko saada, youtubettajat hehkuttaa sitä niin, että siitä on tullut itselleni sellainen must have -tuote. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen takia mä sen myös halusin, on ollut niin kovassa hypetyksessä :) Ja eipä ollut kallis investointi (kerrankin!)

      Poista
  3. Tee sellainen postaus missä kerrot meikkiharrastuksen taloudellisesta puolesta, paljonko rahaa menee, miten voi säästää, voiko meikkejä jotenkin kierrättää, käytettynä ostaminen jnejne

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...