torstai 28. huhtikuuta 2016

Ostoksia / Helsinki

Noniin, nyt olisi sitten viimeisen Helsinki -postauksen aika tällä kertaa, lupaan! :D Helsingin reissu kyllä inspiroi mua taas aivan uudella tavalla bloggaamaan ja postaamaan teille, joten ei se ihan hukkaan mennyt. Näitä postauksia onkin nyt ainakin vielä jonkin aikaa tulossa ulos ihan hyvää tahtia, oon niin liekeissä! Tänään esittelen teille ostokseni Helsingin reissulta, koska vaikka saimme mukaamme sen jättikassin ihania tuotteita, olihan mun pakko päästä vähän edes shoppailemaan kun kerran pääkaupunkiin asti olin päässyt.



Bernerin tapahtuman jälkeen ensimmäinen kohteeni oli Make up storen uusi liike Keskuskadulla, jonka teille eilen jo esittelinkin. Kuvien lisäksi mukaani tarttui muutama ihastuttava tuote, joita en vaan voinut jättää hyllyyn. Ensinnäkin tuo ylhäällä näkyvä strobe glow nestemäinen highlighter. AAAHH! Täydellisyyttä. Näitä oli kolmea sävyä ja tämä oli se keskimmäinen ellen aivan väärin muista. Tämä tuo niin ihanaa hehkua ja kuultoa ja näyttää varmasti jumalaiselta ruskettuneella iholla. 

Strobe glown lisäksi ostin kaksi luomiväriä. Perinteisen microshadown sävyssä shade ja moon shadown sävyssä broze. 


Shade luomivärillä oli aivan erityinen pakkaus mukanaan, johon saa siis vaihdettua tuota pannua mielensä mukaan. En tiedä onko tuo nyt niin kätevä loppupeleissä, mutta hauska yksityiskohta ja onhan tuo pakkaus nyt söötti, pikkuruisia pääkalloja hei!?



Toinen kohteeni oli tietysti Urban Decay. Tässä kohtaa aloin vaan valitettavasti olla jo niin väsynyt, etten ihan täysillä jaksanut keskittyä pisteellä shoppailuun, mutta käsiini tarttui kuitenkin tämä ihana pikku kasvopaletti Naked flushed sävyssä Naked.


Paletissa on mukana aurinkopuuteri, poskipuna ja highlighter ja se on todella kompaktin kokoinen. Täydellinen kulkemaan mukana laukussa tai matkoille mukaan otettavaksi. Sävyvaihtoehtoja oli muistaakseni neljä, mutta minä valitsin tämän melko neutraalin, joka tilanteeseen sopivan. 


Viimeisenä (tai oikeastaan ensimmäisenä) tein pari löytöä sieltä Cesars shopista, jonka esittelin teille viime viikonloppuna. Jos et ole postausta nähnyt, voit käydä lukemassa sen täällä. Kynsilakkataivaassa oli valikoimaa vaikka muille jakaa, mutta en millään voinut ostaa ihan kaikkea :D Päädyin siis näihin kahteen shokkiväri kynsilakkaan, jotka halusivat ehdottomasti tulla mun mukaan. Ajattelin tehdä näillä kynnet vapuksi, joten jos ne onnistuu hyvin, saatatte tekin nähdä nämä pian uudestaan täällä blogissa. 

Cesars shopin Satu oli ihana ja antoi meille testattavaksi tuollaiset RockNailStar stencils jutut. Ei hajuakaan miksi noita suomeksi kutsutaan, mutta ajattelin vappukynsiin kokeilla myös noita :D.


Valitsemani sävyt ovat Psychedelic scene ja Youthquake. Molemmat kirkkaita, silmiinpistäviä ja upeita! Yksinkertaisesti upeita. Nää on mun ekat ColorClub kynsilakat ja odotukset on kovat.

Mitä piditte ostoksistani ja mikä oli sun suosikki?

Love, Mari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...