sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Be my Valentine

Ihanaa Ystävänpäivää kaikille teille!

Taas se päivä vuodesta, kun on aika muistaa ystäviä ja rakkaita. Tämä päivä on omistettu kaikille läheisille ja tärkeille ihmisille, nauttikaa toisistanne ja yhdessäolosta. Vietit päivän sitten parhaan ystäväsi seurassa, rakkaan kumppanisi kanssa tai perheen kanssa, toivon jokaiselle ihanaa rakkauden täyteistä päivää. Itse olen viettänyt ystävänpäivää jo koko viikonlopun. Perjantaina sain nauttia rakkaiden ystävieni seurasta herkkupöydän äärellä, lauantaina vietimme ystävänpäivää yhdessä Laurin kanssa käymällä elokuvissa ja hakemalla kiinalaista noutoruokaa. Tänään on vielä tarkoituksena käydä kyläilemässä perheeni luona. 

Päivän postauksena jaan teille oman ystävänpäivä meikkini, jonka tein siis eilen. Kävimme Laurin kanssa elokuvissa päivänäytöksessä, joten meikin tuli olla siihen tilanteeseen ja vuorokaudenaikaan sopiva. Halusin kuitenkin myös jotain tyttömäistä ja romanttista ja tässä näette lopputuloksen.


Meikki on hyvin neutraali ja luonnollinen, mutta kuitenkin hempeä ja tyttömäinen. Käytin kasvoille ja huulille vaaleanpunaisia sävyjä lisäämään tyttömäisyyttä. Silmämeikki on hyvin yksinkertainen ja päivämeikiksi sopiva, mutta siinäkin on kuitenkin vähän jotain extraa juhlapäivän kunniaksi. 


Silmämeikkiin käytin uutta Too Faced Chocolate bon bons palettia ja siitä sävyjä mocha, bordeaux, molasses chip, dark truffle, divinity ja satin sheets.  Mocha ja bordeaux luomivakoon, molasses chip liikkuvalle luomelle, dark truffle ulkonurkkaan ja satin sheets sisänurkkaan. Kulmaluulle korostukseen divinity. Alaluomelle sekoitus mochaa ja bordeaux'ta. Simppeli, mutta toimiva meikki oli näin valmis! Puuttui enää rajaukset yläluomelle ja vesirajalle sekä ripsiväri. Ripsarina käytin AVONin big and daring ripsaria, joka jakaa vielä mielipiteeni kahtia. Toisaalta ripset näyttävät hyviltä sen kanssa kun taas toisaalta sen työstäminen on kovin hankalaa, koska se on niin märkää ja sotkevaa. Myös ripsarin puhdistaminen oli työn ja tuskan takana.


Pohjameikin tein Urban Decayn Naked skin tuotteilla. Varjostukset Too Facedin aurinkopuuterilla siitä bronzer wardrobe kirjasta ja poskipunana toimi yhdistelmä ColourPopin prenupia ja Too Facedin Justify my love -poskipunaa. Highlighteriksi valitsin kestosuosikkini BECCAn Champagne popin ja sen päälle hitunen saman sarjan Pearl sävyä. 

Huulille kokeilin ensin MACin pinkkiä viva glam punaa, mutta totesin sen olevan liian pinkki. Vaihdoin punan ColourPopin lippie stixiin sävyssä westie, joka näytti tosi kivalta kun alla oli ihan hitunen sitä vanhaa pinkkiä. Todella hempeä ja tyttömäinen vaaleanpunainen sävy, tykkäsin. 


Millainen sun ystävänpäivän lookkisi on?

Love, Mari


Meikissä käytetyt tuotteet:

benefit "that gal" face primer
Urban Decay Naked skin foundation, concealer, powder
ColourPop super shock cheek, Prenup
Too Faced blush, Justify my love
Too Faced bronzer, Endless summer, Sun bunny
BECCA shimmering skin perfector, Champagne Pop, Pearl

Urban Decay eyeshadow primer potion
Too Faced Chocolate bon bons palette
Lumene true mystic precise tip eyeliner
Urban Decay 24/7 glide-on eye pencil, whiskey
AVON Big and daring mascara

ABH brow definer
L'oral brow artist plumper

ColourPop lippie stix, Westie


4 kommenttia:

  1. Ihana meikki, noi huulet on makeet. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3 Se pinkin häivähdys tuon Westien alla teki kyllä ihmeitä :)

      Poista
  2. Kaunis meikki! :) Itse meikkasin ystävänpäiväsilmät Too Facedin Chocolate Barilla. Huuliin laitoin uutta Guerlainin La Petite Robe Noire huulipunaa. Arvostelu niistä uutuuspunista mun blogissa smokyeyecandy.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja kivalta kuulostaa myös tuo sun meikkisi, käynpä kurkkaamassa myös sen arvostelun :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...