sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Havana Nights

Heippa! Perjantaina saapui pitkään odotettu paketti OFRA cosmeticsilta, joka innosti minutkin meikkaamaan "pitkästä" aikaa. Nyt kuluneella viikolla on meikkaamiset jääneet aika pitkälti väliin, töiden jatkumisen ja kotona notkumisen myötä. Eilen päätin kuitenkin tarttua siveltimiin ja testata näitä uutukaisia, vaikka kotoa en juuri poistunutkaan koko päivänä. Paketista löytyi siis Ofralta Kathleen Lightsin suunnittelema liquid lipstick sävyssä Havana nights ja DupeThat (instagramissa @dupethat) highlighter sävyssä You glow, girl!


Koska tuo Kathleenin huulipuna on niin tumma ja näyttävä halusin koko meikin keskittyvän siihen ja yhdistin sen hyvin simppeliin ja neutraaliin silmämeikkiin. Pohjameikkiin käytin tuotteita, joita en ole vähään aikaan käyttänyt, koska tuntui että kaikissa kuvissa on aina samat tuotteet naamalla. En sitten tiedä mitenkä tuo kannatti, koska en ollut itse mitenkään tyytyväinen tuohon pohjaan. ItCosmeticsin CC+ -voide toimi periaatteessa hyvin ja yleensä olen siitä tykännytkin tosi paljon, mutta nyt joku vaan tökki. Toki ihonikin on ollut ärtyisä pakkasesta johtuen ja tällä hetkellä super kuiva ja kiristävä. 


Highlighterina käytin ensin boxycharmissa saamaani jelly pong pongin geeli highlighteria ja sen päälle tuota OFRAn upeaa highlighteria. Sen pigmenttisyys yllätti, sillä hyvin pieni siveltimen hipaisu riitti tuomaan poskille tuon kiillon, sain blendata sitä ihan huolella :D Sävy on mun kokoelmissani melko uniikki, en oikein tiedä miten tuota voisi kuvailla. Vähän shamppanjainen taupe? Ei niin pronssinen kuin MACin soft & gentle, mutta hieman samaa sävymaailmaa kuitenkin.


Kokeilin tässä muuten ensimmäistä kertaa sitä livboxissa tullutta Lumenen eyelineria ja pakko sanoa, etten ole kovin vakuuttunut. Kuten kuvastakin näkee, ei rajaukset menneet ihan putkeen tällä kertaa. En saanut tuolla tarpeeksi terävää jälkeä, sillä kärjestä ei tullut väriä lainkaan. Tussia piti pitää kyljellään, jotta siitä sai tuotetta ulos. Täytyy vielä testailla, mutta ensi vaikutelma ei ole kovin hyvä. Oletteko te tykänneet tuosta?

Onko tummat huulipunat sun mieleen?

Love, Mari 


Meikissä käytetyt tuotteet:

It's skin babyface one-step primer
itCosmetics CC+ 
benefit stay don't stray
Urban Decay Naked skin concealer
jelly pong pong all over glow
itCosmetics bye bye pores powder
Lumene arctic sun bronzer, 1 päivän hehku
Too Faced soul mates blushing bronzer, Carrie & Big
Too Faced love flush blush, How deep is your love?
OFRA highlighter, You glow, girl!

Too Faced Semi sweet chocolate bar
Lumene true mystic silmänrajaustussi
Chi Chi eye brightener
Diorshow iconic overcurl mascara
Silk kuitumaskara

Chi Chi eyebrow pencil, light brown
L'oreal brow artist plumper

OFRA lipliner, Orchid
OFRA liquid lipstick, Havana nights



2 kommenttia:

  1. Tuo huulipuna sopii tosi hyvin sulle! Mulle ei ehkä ois ihan paras sävy, vaikka kaunis onkin. Kuolasin muuten just eilen noita Ofran korostuspuutereita, mutta vielä en oo ainakaan sortunut tilaamaan :).

    Mikä sävy sulla muuten on tuosta It Cosmeticsin CC:stä? Mulla on se harkinnassa seuraavaksi meikkipohjaksi. Näissä kuvissa ainakin sun iho näyttää tosi hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oon ite aina vähän kahden vaiheilla noiden tummien punien kanssa :D Nyt tänä syksynä ja talvena oon kyllä tykännyt. Tuo ofran highlighteri on ihan uskomaton, varmaan pigmenttisin mihin oon törmännyt. Oli pieni shokki kun tökkäsin siveltimen poskelle ja näytin diskopallolta xD

      Mulla on CC:stä sävy medium ja on vielä ihan sopiva, hitusen tumma mutta ei pahasti. Mä oon yleisesti ottaen tykännyt siitä tosi paljon ja ostan kyllä täysikokoisen kun tuo matkakoko tyhjenee.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...