lauantai 5. joulukuuta 2015

Marraskuun Boxycharm

Postilakosta johtuen sain marraskuun Boxycharmin käsiini vasta eilen. Boxycharm on siis kerran kuukaudessa tuleva yllätyslaatikko, joka sisältää viisi täysikokoista kosmetiikkatuotetta. Tämä on vähän kuin Yhdysvaltojen vastine Livboxille. Tämä kyseinen boxy on toinen, jonka olen saanut (=tilannut) ja en voisi olla tyytyväisempi! Marraskuun boxin tuotteet olivat kaikki sellaisia, että jäävät omaan käyttöön ja olen näistä ihan super innoissani. Kuukauden teemana oli Beauty Par-Tea. 




Tältä näytti laatikon sisältö ensivilkaisulla, aika kiinnostavia tuotteita, eikös? Pakko muuten tähän väliin sanoa, että tämän laatikon hinta-laatusuhde on kyllä enemmän kuin kohdallaan. Laatikko maksaa noin 20€ kuussa ja sisällön arvo tässä marraskuun boxyssa on nopeasti laskettuna 138 dollaria, not bad! Tätä ei toimiteta Suomeen valitettavasti, mutta itse tilasin jakson shipito.comin avulla, suosittelen tutustumaan palveluun! Mutta mennäänhän itse tuotteisiin;


Tämä hoitosuihke lupaa kosteuttaa hiuksia ja tuoda niihin kiiltoa sekä ehkäistä kaksihaaraisia. Voi käyttää kuiviin tai kosteisiin hiuksiin. Sopiva koko kulkemaan mukana laukussa, jotta voi suihkia aina päivän mittaan kun hiukset tarvitsevat kosteutusta. Kokeilen tätä erittäin mielelläni, sillä hyvät hoitosuihkeet on aina kiven alla.


Vegaani ja parabeeniton meikkisivellin  on käsintehty ja suojattu bakteereilta. Pehmeä ja jämäkkä sivellin sopii hyvin peiteaineelle, mutta itse ajattelin kokeilla tätä myös luomivärien pakkaamiseen luomelle, koko näyttää siihen juuri sopivalta. Etenkin ColourPopin luomivärit voisi toimia hyvin tämän kanssa. 


Tämä A ja E -vitamiinia sekä marjauutetta sisältävä huulituote on jotain aivan uutta. Se lupaa samalla kertaa pohjustaa, hoitaa ja tuoda väriä ja kiiltoa huulille. Sävy on todella kaunis, juuri mun makuun tehty ja nopeasti swatchaten tämän pigmenttikin vaikutti erittäin lupaavalta. Koostumus on mielenkiintoinen huulilakan ja kiillon sekoitus. Se levittyy kuin huulilakka, mutta ei kuivu mataksi. Tämä oli mieluisa yllätys! 


Tämä ikääntymistä vastaan taisteleva silmänympärys seerumi on yksi laatikon mielenkiintoisimmista ja ehdottomasti kalliimmista tuotteista. Brändi on tuttu vaikka en sitä ole aiemmin testannutkaan. Otan tämän käyttöön todella innokkaana, sillä näin hintavan tuotteen sietäisi olla myös erittäin laadukas. Tämä ehkäisee silmänalueen ryppyjä ja tummia silmänalusia sekä turvotusta.


Viimeisenä tuotteena boxista löytyi todella kaunis poskipuna. Tämä on ihanan kermaisen tuntuinen iholla ja pigmenttiä löytyi hyvin. Sävy on kaunis, maanläheinen, sopii varmasti lähes kaikille ihonsävyille. Tämä tuote lupaa myös olla pitkäkestoinen, otamme sen siis testiin ja katsotaan miten käy! 

Mikä oli sun suosikki marraskuun boxyssa?

Love, Mari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...