lauantai 10. lokakuuta 2015

NHL inspired makeup

Ihanaa lauantaita! Täällä Turussa ollaan saatu nauttia aurinkoisesta, mutta kylmästä viikosta ja tänäänkin ikkunan läpi katsottuna näyttäisi olevan vallan mallikas syysilma. Täällä kuitenkin podetaan flunssaa, joten jätän ulkoilun väliin ja nautin syksystä kotona kaakaokupillisen äärellä. 
Joku saattaa mahdollisesti tietääkin, että uusi NHL kausi pyörähti käyntiin jenkeissä kuluneella viikolla. Itsehän en NHL:ää niinkään seuraa, mutta Lauri on suuri Coloradon kannattaja ja toivoikin multa jo kesällä Coloradon teemaväreillä tehtyä meikkiä kun kausi alkaa. Pitihän miehen toive toteuttaa kun kerrakin jotain ehdotti ja toivoi! Tänään näette siis mun versioni Colorado Avalanche inspiroituneesta meikistä, joka muuten mun mielestä sopii sävyiltään syksyyn kuin nakutettu! 


Coloradon päävärejä ovat sininen, valkoinen ja violetinpunainen. Aikaisemmin sävy oli enemmän burgundy, mutta ovat ilmeisesti vaihtaneet sitä vähäsen. Sininen ja valkoinen oli helppoja nakkeja, mutta sopivan violetin punaisen löytyminen olikin haastavampaa. Lopputulos on siis hitusen liian burgundy, mutta mennään vanhaan malliin! Huulille päätyi sitten marjaisampi ja violetimpi yhdistelmä.


Käytin silmämeikkiin Melt cosmeticsin The love sick stackista sävyjä love sick ja fixated, jotka ovat aivan upeita syksyisiä mattasävyjä. Halusin meikistä mattaisen, koska jääkiekko. Glitteripommi ei nyt vaan mun mielestä kuvasta erityisen hyvin hikistä NHL joukkuetta, voin toki olla väärässäkin ;).


Ainiin, meikkipohjana kokeilin ensimmäistä kertaa sitä Livboxissa tullutta Nude perfection glow meikkivoidetta. Toimiva tuote, jos iholla ei ole juurikaan mitään peitettävää. Levittyy kauniisti kasvoille ja tuo kuulautta (todella paljon kuulautta), mutta ei kyllä juurikaan peitä mitään. Kyseessä siis todellakin kevyt peittävyys. Kuivalle ja normaalille iholle aika ideaali, tuntuu todella kosteuttavalta ja hyvältä kasvoilla, myös tuoksu miellytti minua. Oman ihoni punakkuutta meikkivoide ei täysin peittänyt kerrostamallakaan, mutta sain silti ihan riittävät pohjustuksen tarpeisiini. Suosittelen tätä siis heille, joilla on kuiva tai melkokuiva iho, mutta ei juurikaan mitään peitettävää, näppyjä tms. 


 Sitten se silmämeikki. Pohjustin luomet voidemaisella sinisellä luomivärillä, jotta tuo mattainen sävy näkyisi hieman kirkkaampana. Taputtelin sinisen luomivärin liikkuvalle luomelle ja luomivakoon häivyttelin vanhan roosan sävyistä luomiväriä. Lopuksi vielä burgundya luomiväriä luomivakoon ja ulkonurkkaan sekä alaluomelle. Alaluomelle taputtelin myös violettie luomiväriä ja vesirajalle sinistä kajaalia.


Silmän sisänurkkaan tuli mattaa valkoista luomiväriä avaamaan katsetta. Samaa sävyä laitoin myös kulmaluulle ja häivytin luomivakoon asti. Halusin kuitenkin lisää valkoista, sehän oli yksi pääväreistä, joten päädyin tekemään myös rajauksen valkoisella. Käytin ensin NYXin valkoista silmämeikin pohjustajaa, jonka päälle painelin sitä aiemmin käyttämääni valkoista luomiväriä ja lopputuloksesta tuli yllättävän kiva!






Mitä te piditte tästä kiekko-meikistä, näkyykö inspiraation lähde?

Love, Mari

Meikissä käytetyt tuotteet:

The Balm time balm primer
Lumene nude perfection glow foundation, 2 soft honey
MAC pro longwear concealer, nw15
MAC prep + prime transparent finishing powder
Anastasia Beverly Hills contour kit
Morphe brushes 9B palette (poskipuna)

Maybelline color tattoo, 25 everlasting navy
Melt cosmetics the love sick stack
The Balm Meet Matt(e) nude paletti
ABH Artist palette
Viva la diva eyeliner, 6 ocean
NYX eyeshadow base, white
Too Faced better than sex mascara

City color be matte lipstick, M26 Cammi
ColourPop lippie stix, Tiger

ABH brow wiz, soft brown

7 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti vähän muokata vielä tota kommenttia :D. Mutta siis..
      Ite oon kova lätkä fani ja kyllä sopii meikki hyvin coloradon väreihin!


      Wreck This World

      Poista
    2. Kiitos paljon, värien kanssa oli vähän etsimistä :D. Lätkää kyllä meilläkin katsotaan, muhun iskee lähinnä MM pelit ;).

      Poista
    3. Jos jotain toivepostausta haluut niin tuli tässä mieleen että hifkin aiheisin meikin saa kyhätä, sellanen vaikka mitä vois peleissä käyttää :) ;).

      Poista
    4. Kiitos toiveesta, voisin kyllä kyhätä muutaman kiekko meikin lisääkin tässä syksyn mittaan! :)

      Poista
  2. Mahtava meikki, kauniin sähäkkä kontrasti värien kesken! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, kiva kuulla että tykkäsit! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...