sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Juhlahumua

Noniin, nyt on sitten kesän juhlakausi korkattu. Lauantaina juhlittiin siis tulevan anoppini kuusikymppisiä aivan aurajokirannan tuntumassa, kauniissa ympäristössä. Pakkohan oli myös asukuvat napata kun kerrankin ympäristönä oli jokin muu kuin oma parveke.


Mekko - River Island
Ballerinat - DinSko
Laukku - Citymarket
Korut - Guess & Snö
Hiuskoriste - Glitter


Juhlat olivat kaiken kaikkiaan oikein kivat ja onnistuneet. Vaikka paikalla oli lähinnä L:n sukulaisia omia vanhempiani lukuunottamatta, oli tunnelma viihtyisä ja kaikkien kanssa oli mukavaa rupatella. Ilmakin suosi kerrankin, pärjäsi oikein hyvin mekolla ja ballerinoilla ja hyvää ruokaa unohtamatta! 

 

Tänä kesänä onkin pitkästä aikaa tiedossa useammat sukujuhlat. On ylioppilasjuhlat, rippijuhlia ja kausi päättyy meidän häihin syyskuussa. Mitähän vielä? Siinähän se kesä menee mukavasti juhlien läheisten kanssa ja omaan tärkeään päivään valmistautuen. Onko teillä tiedossa paljon kesäjuhlia tänä vuonna?


Yritimme ottaa myös meikkikuvat ulkona, mutta sain taas huomata, että silmämeikin sävyt eivät vaan näytä yhtään miltään kameran läpi ilman kunnon valaistusta. Ei riittänyt auringonvalo tälläkertaa. Harmi sinänsä, koska tykkäsin meikistä todella paljon. Myös pohja oli hyvin onnistunut, käytin pitkästä aikaa NARSin meikkivoidetta ja se toimi ihollani paremmin kuin olin muistanut, ainakin beauty blenderillä levitettynä. 


Tällä kertaa en luettele kaikkia meikissä käytettyjä tuotteita, sillä kunnon meikkikuviakaan ei nyt ole tarjota, mutta silmämeikki toteutettu pääasiassa Chanelin, Makeup geekin ja Anastasian tuotteilla. Huulilla livboxissa joku kuukausi sitten tullut Rimmelin provocalips täydellisessä marjaisassa sävyssä. Käytin silmämeikissä vähän samaa sävyä, joten mielestäni yhdistelmä toimi loistavasti ja tuohan sitten pysyy huulilla kuin tatuoituna!


Love, M

8 kommenttia:

  1. Ihana mekko, sopii hyvin sinulle! :)

    VastaaPoista
  2. Ihana mekko, sopii hyvin sinulle! :)

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Voi kiitos :) Kuosiin siinä itsekin ihastuin, ihanan erikoinen.

      Poista
  4. Tosi nätti mekko! Ja meikkikin oikein kiva. :)

    VastaaPoista
  5. Aivan ihanat ballerinat ja sukkahousut :) Oot todella kaunis :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...