perjantai 29. toukokuuta 2015

16th day of beauty

Favorite primers

Tänään esittelyyn pääsee tämän hetken suosikki pohjustustuotteeni! Tämä siis jatkoa sille 30 päivän kauneushaasteelle, jota hyvin pikkuhiljaa olen tässä tehnyt, vuorossa osa 16, primerit. Voin sanoa suoraan, että rakastan primereita. Meikki näyttää niin paljon paremmalta kun se on pohjustettu hyvin ja hyvä primeri saa meikin pysymään kasvoilla kauniina paljon pidempään. Itse käytän primeria joka ainoassa meikissä, jonka teen (paitsi siinä viiden tuotteen meikissä) enkä voisi enää kuvitella meikkaavani ilman sitä. 


Nämä kolme edustavat kaikki eri tyylisiä primereita ja ovat kyllä suuria suosikkeja, mutta niin on moni muukin, tähän olisin voinut listata vaikka ja mitä. Ajattelin kuitenkin pitää postauksen edes jotenkin kompaktina ja koitin valita ne eniten käyttämäni tuotteet. Too Faced nyt on merkkinä ikisuosikkini, joten ei varmaan yllätä, että myös heidän primeri löytyy suosikeistani? Olen myös kuullut ylistyksiä siitä heidän Hangover primerista, jota en vielä ole päässyt testailemaan. 



Benefitin 'That gal' primerin ostin talvella Prahan Sephorasta. Tykkään tästä kovasti, ensinnäkin tuoksu on ihanan mansikkainen! Tämä on heleyttävä primeri, jättää ihon kauniin kuulaaksi ja vaikka tuote on purkista otettuna vaaleanpunaista ei se iholla enää punoita. Jättää kasvoille todella kauniin hehkun, täydellinen tämän kevään ja kesän kuulaaseen meikkipohjaan, joka on nyt niin trendikäs! 


Sitten se suosikkien suosikki, Too Faced Primed & Poreless primer. Tämä on enemmän silikoninen, peittää hyvin laajentuneita ihohuokosia ja jättää ihon samettisen pehmeäksi. Jos mun pitäisi valita vain yksi primeri, jota saisin käyttää, se olisi tämä! Aika tavalla saman tyylinen kun benefitin Porefessional, mutta tykkään tästä enemmän!


Viimeisenä (muttei vähäisimpänä) Laura Gellerin kosteuttava primeri. Tätä käytän kun kasvojen iho tuntuu erityisen kuivalta tai kireältä. Tämä tuntuu niin ihanalta ja kosteuttavalta kasvoilla, melkein kuin kosteusvoide, mutta primeri. Mikä loistava keksintö?! Rasvoittuvalle iholle en ehkä suosittele, meikki saattaa liukua helposti pois paikoiltaan, mutta pintakuivalle ja sekaiholle sopii loistavasti!

Mitä primeria sinä käytät, onko samoja lemppareita?

Love, M

2 kommenttia:

  1. itse en ole kovin hyvin oppinut käyttämään, mutta ostin kicksistä blur primerin :) Itse en sen jälkeen huomaa naamassani eroa, mutta meikki kestää paljon paremmin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä primerin käyttöä ihan vaan tuon pitkäkestoisuudenkin vuoksi! :) Ja niitähän löytyy huimat määrä eri ihotyypeille sopivia jos kiinnostaa lähteä kokeilemaan mitä muita vaikutuksia primerilla voi olla. ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...