lauantai 21. maaliskuuta 2015

Päivän meikki

Heippa! Tänään ollaankin saatu taas nauttia auringosta, niin ihanaa :). Enää pari hassua kuukautta kesään, miten tämä vuosi onkin mennyt niin nopeaan, ei tahdo pysyä mukana. Tämä päivä on kulunut mukavasti leipoen L:lle synttärikakkua huomiseksi, siivoillen ja käväistiinpä RAXissa syömässäkin pitkästä aikaa, sankarin toiveesta, heh. Tänään myös meikkasin oikein pidemmän kaavan mukaan. Oli niin ihanan rentouttavaa vaan istua meikkipöydän ääreen ja käyttää kunnolla aikaa siihen mitä tekee. 


Kuvista voikin päätellä, että mun mieleni on jo kesässä, sen verran tuli tuolla aurinkopuuterilla leikittyä :D. Tänään ei kuvaaminen jostain syystä sujunut, kaikissa oli jotain vialla, kuten tässä tuo kiva varjo keskellä naamaa, koittakaa olla välittämättä. Ei aina voi olla supermallipäivä. Aurinko häikäisi silmiä ja sen sellaista. 


Meikistä kyllä tykkäsin itse tosi paljon. Sain inspiraation tähän eilen instagramia selaillessa, en nyt muista kenen kuva se oli, mutta meikki oli niin kaunis, että nappasin screenshotin ja halusin kokeilla itselleni saman tyylistä. Instagramiini pääset tuossa sivupalkissa olevan linkin kautta, sieltä löytyy yleensä ensimmäisenä uudet kuvat ja ostokset yms, käyhän kurkkaamassa ja linkkaa mulle oma instagram tilisi kommenttiboksiin, etsin aina uutta seurattavaa!



 Sävyt eivät valitettavasti toistu kuvissa aivan oikeina, sisänurkassa on siis täysin mattavalkoista luomiväriä joka häivyttyy tuohon ulkonurkan sinivihreään. Tein myös häivytetyn cat-eye rajauksen toista kertaa elämässäni, olen siis siihenkin suht tyytyväinen. Pidin muutenkin tästä väriyhdistelmästä todella paljon, ja tämä sopii oikeastaan kaiken värisille silmille.



Mitä pidit tästä meikistä?


Meikissä käyetyt tuotteet:

Pohja:

benefit - 'That gal' primer
Makeup Store - Liquid foundation 'vanilla'
NARS - Radiant creamy concealer 'custard'
Anastasia Beverly Hills - highlight/setting powder 'banana'
MUA - Matte perfect loose powder 'translucent'
NARS - poskipuna 'orgasm'
MAC - Mineralize skinfinish 'soft & gentle'
Too Faced - aurinkopuuteri 'chocolate soleil' & 'sun bunny dark'

Silmät:

NYX - Eye shadow base 'white'
theBalm - Meet Matt(e) Nude paletti, 'Matt Malloy', Matt Lombardi', 'Matt Rosen' ja 'Matt Wood'
MUA - Winter forest mattapaletti, 'aqua' ja 'truffle'
Rimmel - Waterproof gel eyeliner 'black'
Stila - cajole eye liner ' topaz'
benefit - They're real mascara

Huulet:

bhcosmetics - waterproof lip liner 'rosy'
Chi Chi - Viva la diva huulipuna 'centrefold'
bareMinerals - huulikiilto 'iced champagne'

Kulmat:

Anastasia beverly Hills - Brow wiz 'medium brown'


Love, M

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...