perjantai 13. helmikuuta 2015

Ystävänpäivä arvonta

EDIT

Arvonta on päättynyt!
Onnea nimimerkki Peace, sinuun on otettu yhteyttä sähköpostitse.

----------------------------------------


Ihanaa rakkauden täyteistä ystävänpäivää kaikille sinne ruudun toiselle puolen! Olen koko alkuvuoden puhunut tulevista arvonnoista ja muusta mukavasta ja nyt onkin aika polkaista käyntiin vuoden 2015 ensimmäinen arvonta, hurraa! Miettisin pitkään koska olisi sopiva ajankohta tälle ja ystävänpäivä tuntui mielestäni juuri sopivalta ajankohdalta ilahduttaa jotakuta lukijaani. Palkintona on siis ihan kivan kokoinen meikkipaketti + vähän muuta kosmetiikkaa. Suurin osa näistä tuotteista on sellaisia, että omistan ne itsekin ja olen hyväksi havainnut, joten voin hyvällä omatunnolla jakaa nämä myös teille. 

Sitten ne säännöt. Niitä ei ole tälläkertaa kuin kaksi, hyvin selkeää siis ja toivottavasti tekin koette arvonnan kivaksi ja helpoksi osallistua.

1. Sinun tulee olla blogini lukija. Jos et vielä ole, voit liittyä lukijaksi sivupalkista.
2. Kommentoi tähän postaukseen sähköpostiosoitteesi, jotta voin ottaa voittajaan yhteyttä.

Halutessasi voit myös jättää postaustoiveita ja muita kommentteja/ehdotuksia, luen niitä aina mielelläni.

Arvonta päättyy 28.2.2015 klo 22.00, voittajaan olen yhteydessä seuraavan päivän aikana. 
Voittajalla on 7 päivää aikaa vastata viestiini, sen jälkeen arvon uuden voittajan.

Paljon onnea jokaiselle!!

P.S. Käykäähän osallistumassa myös Facebookin puolella käynnissä olevaan arvontaan ;)

Palkinnot:
(Pakkaukset ovat avaamattomia, kuvissa omat kappaleeni)


Koko paketti


Bangerhead tweezers & Makeup revolution brows kit


Makeup revolution Wow! gloss, #liphug (Savior will come), lipstick (Ruby)



Dermosil käsivoide


Makeup revolution - You're gorgeous -paletti & Dermosil mini nail polish & Makeup revolution eyeliner (black)


Täydelliset sävyt!

Tällainen palkinto siis ilahduttamaan jonkun onnekkaan lopputalvea, toivottavasti pidätte arvonnasta ja vinkatkaahan tästä myös kavereille!

Love, M


29 kommenttia:

  1. Vou, mukana :) ohtosanni@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Ihana arvonta! oot kyllä niin taitava meikkaaja! Suht uutena lukijana ois kiva saada sinusta esittelypostaus, jossa kerrot itsestäsi vaikka jotain randomfaktoja :) jonnarawr@hotmail.fi ja tosiaan lukija olen. :)

    VastaaPoista
  3. Mukana olen. Tuo ois kiva voittaa!
    katamaria83 (ät) gmail.com

    VastaaPoista
  4. Vau,miten huikea palkinto! Lukija nimella Riikka N

    Redandblack113@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Hulppea arvonta! Mielelläni mukana.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Mukana arvonnassa. Ihanaa ystävänpäivää<3

    jelena.nieminen@hotmail.com

    VastaaPoista
  7. Uutena mukana! :) jasminella82 at gmail.com

    VastaaPoista
  8. Vauu, onpa ihana arvonta. Hyvää ystävänpäivää! :) hippohiiri@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Mukaan arvontaan! Mukavaa ystävänpäivän iltaa =).
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Tosi kiva arvonta :) Ja oon jo blogisi lukija ja luen omalla nimellä :)

    neea.akerfelt@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Olen aina satunnaisesti käynyt etsimässä täältä meikkivinkkejä, mutta nyt piti liittyä ihan lukijaksikin :)

    kattimanialaiset(ät)gmail(piste)com

    VastaaPoista
  12. Mukana ollaan! :) annika_jau(at)msn.com

    VastaaPoista
  13. Mukana todella ihanassa arvonnassa.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Mukana ehdottomasti! :)
    marvu954@hotmail.com

    VastaaPoista
  15. Mukana arvonnassa :)
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  16. Mukana blogger lukijana
    luumunkukka(at)luukku.com

    VastaaPoista
  17. Mukana uusi blogger-lukija.
    arhippainen@luukku.com

    VastaaPoista
  18. Pitipä nyt liittyä bloggerin kautta entisen anonyymilukijankin jotta pääsee arvontaan mukaan :)
    pauleceb(AT)gmail.com

    VastaaPoista
  19. Mukana minäkin :)
    kristapasm(AT)gmail.com

    VastaaPoista
  20. Mukaan arvontaan:)
    gapriole7@live.fi

    VastaaPoista
  21. Ihania ja ois kyl kiva voittaa uutta kosmetiikkaa <3 janikahakala2008@hotmail.com

    http://janika-rulla.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  22. Ihana arvonta! Kunpa onni nyt suosisi. :)

    pikkubambinblogi@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Mukana :)
    pussikarhu(at)luukku.com

    VastaaPoista
  24. Vau mikä arvonta!
    ansamaria1(at)gmail.com

    VastaaPoista
  25. Mukana ollaan!
    viiviberry@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Mukana arvonnassa
    marialuok(@)gmail.com

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...