perjantai 21. marraskuuta 2014

Boudoir eyes

Pitkästä aikaa taas meikkipostauksen parissa. Ainakin se tuntuu pitkältä ajalta kun viime kerrasta on vierähtänyt yli viikko, huh. Viime viikonloppuna meikit jäi kokonaan kuvaamatta jostakin syystä ja viikolla en ole ehtinyt panostaa meikkaamiseen kertaakaan, joten tätä päivää on odotettu. Meikkaaminen on mulle jonkinlaista rentoutumista ja terapiaa parhaimmillaan, itsensä toteuttamista. Sikäli ehkä minulle erikoinen harrastus, koska vielä 2,5 vuotta sitten en meikannut koskaan. Ainoat silloin omistamani meikit oli H&Mn pinkki luomiväri trio, jonka olen muistaakseni saanut kaverilta lahjaksi joskus yläasteella ehkäpä ja lehtitilauksen tilaajalahjana saatu meikkivoide ja huulipuna. Paras ystäväni V sai meikata minut aina juhliin ja menoihin, eyeliner tuntui inhottavalta ja ripsentaivuttimet kidutusvälineiltä. 


2,5 vuotta myöhemmin olen täysin hurahtanut meikkaamiseen, meikkeihin ja muuhun kosmetiikkaan. Seuraan päivittäin eri kauneustubettajia ja kauneusblogeja, pyörin kaupan meikkihyllyillä hyvinkin vaikka tunnin ihastellen uutuuksia, etsin netistä jatkuvasti uusia brändejä ja inspiraatioita. Olen nimenomaan harrastelija. En halua kenenkään kuvittelevan, että pidän itseäni minään muuna. Meikkaaminen on minulle rakas harrastus, jossa haluan kehittyä jatkuvasti, oppia uusia tekniikoita ja tyylejä. Minusta on ihanaa saada luoda meikkejä itselleni ja muille läheisilleni, ystäville ja perheenjäsenille, koska jokaisella on erilaiset kasvonpiirteet ja muodot, vain harjoittelemalla oppii hallitsemaan taidot.


 Olen viimeaikoina tehnyt kovin voimakkaita meikkejä, joten tänään halusin tehdä vähän neutraalimman lookin ja tällaiseen päädyin. Silmämeikki on tehty Too Facedin Boudoir eyes -paletilla. Siinä on käytetty vaaleanpunaista, lilahtavaa, harmahtavaa ja mustaa. Jostain syystä ainakin omaan silmään tuo cocktail näyttää jokseenkin rusehtavalta, mutta eipä se mitään, lopputulos on mieluisa.


Rajauksen tein MUAn geelilinerilla, joka saattoi olla hieman kuivahtanut, joten siiven kärjestä ei tullut aivan niin terävä kun olisin toivonut. Alavesirajalle laitoin Stilan nudea silmänrajauskynää ja ripsivärinä benefitin They're real -mascara. Kulmat on tehty Anastasia beverly hillsin brow wizillä sävy medium brown ja päällä Anastasian kulmageeliä.



Kulmaluun ja sisänurkan korostukseen käytin Makeup geekin sävyä shimma shimma.


Huulilla tänään NYXin soft matte lip cream sävy Tokyo ja sen päällä Mary Kayn huulikiilto sävyssä Pink parfait.


Laittakaa mulle ideoita millaista meikkiä lähden kokeilemaan! :)

Love, M

2 kommenttia:

  1. Nätti meikki! Itse ostin juuri täällä Sephorasta NYCistä Anastasian kulmakynän, tykkään!
    Tv annika

    VastaaPoista
  2. Kiitos! :) Ja ahh mikä kateus iski, Sephora olisi niin taivas.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...