sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Lauantai iltana ravintolaan

 Lähdettiin eilen muutaman vanhan luokkatoverin kanssa vaihtamaan kuulumisia ja istumaan iltaa. Tarkoituksena oli viettää jonkinlaista opistolaisten luokkakokousta, mutta paikalle meitä ilmaantui vain 5, eli noin neljäsosa koko ryhmästä. No eipä siinä mitään, menimme viidestään syömään ravintola Morrison'siin Turussa. Oli todella kivaa vaihtaa kuulumisia pitkästä aikaa, varsinkin kun kaikille tuntuu tapahtuneen tässä parin vuoden aikana niin paljon kaikenlaista. Kaikelta puheensorinalta ei meinattu saada ruokaa edes tilattua ja ilta sujuikin lennokkaasti ja kaikilla oli mukavaa. Ruokakin oli hyvää, tilasin itselleni broileria kermaisessa pekonikastikkeessa ja ai että oli herkkua, suosittelen ehdottomasti käymään Morrisonsissa jos et vielä ole käynyt!

Sainpahan hyvällä syyllä taas laittautua ja innostuinkin meikkaamaan melkein pari tuntia kun kokeilin uusia tuotteita ja mietin värejä. Harrastus sekin ja oon kyllä nyt niin hurahtanut kaikkeen kosmetiikkaan ja kauneuteen :)


Neule - Pola (siskolta saatu)
Farkut - H&M
Huivi - Mulberry
Laukku - Mulberry
Ballerinat - Skopunkten
Kello - Michael Kors


Värväsin L:n ottamaan asukuvia kesken pelipäivänsä ja ihan ongelmitta se ei sujunut tällä kertaa. Otettiin kuvat järkkärillä, joka ei millään tahtonut totella. En tiedä oliko vika kamerassa vai kuvaajassa vai kuvattavassa, mutta alkoi kyllä hiki virrata näissä vermeissä sisällä ennen kun saatiin edes muutama kunnollinen kuva aikaiseksi.



Onks kengät hyvin?



Meikkipohjaan en ollut ollenkaan tyytyväinen, mutta lopulta ei ollut sitten enää aikaa sitä korjailla, joten tällä mentiin. Halusin kokeilla taas sitä benefitin meikkivoidetta, josta olen aiemminkin puhunut ja se ei vaan tunnu sopivan mulle, en tiedä missä vika on. Ei levity kunnolla, jää kaikkiin ihohuokosiin eikä peitä juuri mitään. Kaipa se menee sellaisena päivänä kun kaipaa "meikitöntä meikkiä" tai jotain hyvin kevyttä, mutta so far not impressed. 

Silmämeikissä halusin kokeilla jotain vähän syksyisempää ja päädyin lilaan, jotenkin se vaan tuo mulle syksyisen fiiliksen. Olisin ehkä kaivannut enemmän sellaista luumuisempaa sävyä, mutta olin ihan tyytyväinen tähänkin. Käytin meikkiin Sleekin ja MUA:n paletteja sekä Inglotin yhtä lilaa sävyä.  Rajauksen tein ELFin nestemäisellä eyelinerilla ja ripsivärinä benefitin they're real mascara.

Mitä pidätte tästä kokonaisuudesta?

Love, M

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...